Olen 25-vuotias naimisissa oleva 3 lapsen äiti.
Viikko sitten muutettiin miehen kanssa erilleen.
Meinattiin muuttaa ju vuosi sitten, mutta peruin viime hetkellä.
Nyt ajauduttiin muuttamaan erilleen kun ei edes puhuttu enää toisillemme.
Kun sanoin miehelleni että haluan muuttaa erilleen, hän oli samaa mieltä.
Etsimme yhdessä hänelle asunnon ja kaikki on sujunut hienosti.
Me emme ole tapelleet. Olemme hoitaneet asian hyvin.
Kaikki sujui hyvin kunnes mies alkoi puhumaan.
Hän syyttää itseään. Melekin vuosi sitten hän oli stressaavassa työssä ja kaikki energia meni siihen. Silloin hän päätti sulkea kaikki tunteensa enkä minä saanut enää läheisyyttä vaikka sitä halusin. Minä puhuin paljon siitä mitä haluan ja mitä toivon. Mies jatkoi samaa rataa. Ei läheisyyttä eikä mitään muutakaan. Seksi on ollut aina ongelma ja miehelle läheisyys ja seksi tarkoittaa samaa. Minulla itselläni on henkilökohataisia ongelmia hyväksyä itseni. En ole ikinä ollut tyytyväinen itseeni. Aina on jotain vikaa. Ja vaikka oltiin 8½ vuotta yhdessä en voinut olla mieheni edessäkään täysin oma itseni. Ulkopuolelle meillä oli vahvat kulissit.
Nyt tämä asumusero. Mulle tämä on paljon helpompaa kun miehelle. Hän tiedostaa nyt kuinka väärin on tehnyt. Ja minä tieodostan oman virheeni. Hän on ihan rikki ja kun hän itkee minulle kuinka katuu ja suree omia tekojaan/ tekemättä jättämisiään hän saa minut voimaan pahoin. Lupaan että voimme yrittää pelastaa liiton.. haluankin sitä oikeasti, mutta silti asumusero tuntuu helpotukselta. Hän sanoin että uuteen kotiinmeneminen ahdistaa.. hän oli täällä vanhassa kodissa useamman tunnin eikä tehnyt muuta kuin itki. Lpaset ovat minulla joten itseni on pakko olla vahva.
Miehen tila tuntuu olevan sen verran huono että sanoin että hän tarvitsee kriisiapua. Olisin itsekin tarvinnut sitä viikonloppuna mutta en hakenut. Ole huolissani hänen jaksamisestaan. Miten saan hänet päättäämään hakemaan apua? Minä en pysty olemaan hänen terapeuttinsa kun oma pää on yhtä sekaisin.
Toivon vain että saamme korjattua kaiken ja liittomme voisi nousta uuteen kukoistukseen.
Olisiko vinkkejä mitä tehdä?
Heippa
joo on paljon vinkkejä mitä pitää tehdä ja mitä pystyy tekemään.
Olette tehneet paljon tärkeitä virheitä jotka kuuluu onnelliseen parisuhteeseen.
eli puhuminen, läheisyyden säilyttäminen, toisen huomijoon ottaminen ja kunnioittaminen jne
mutta kaikki pystyy kyllä korjaamaan ja sopimaan nyt vaan kahdestaan kaikki asiat
ensin puhumaan mitkä painaa mieltä ja asiat sopimaan menkääpäs kumpikin toinen toiselle
puolelle pöytää ja kun puhutte niin katsokaa toisianne suoraan silmiin.
Minä käytän paljon lauluja työkaluna ja niissä on paljon sanomaa kun kuuntelee
laulut tarkkaan. kuunteleppas yö yhtyeen laulu nimeltään Hetki kahden alkaa silleen sanat.
kun saatiin lapset nukkumaan niin istuttaisko hetki kahden juttelemaan jne
tai kuuntele Irinan laulu Näe minut tässä niminen laulu ja samalta levyltä kappale 7 niin on sanomaa paljon.
virheitähän me ihmiset tehdään mutta pitää osata pyytää ja antaa anteeksi puolin
ja toisin.
Itsensä hyväksyy sellaisenaan kun on niin se on paras.
Ja mene nettiin ja googleen ja laita hakusanaksi perheasiainneuvottelukeskus niin
sieltä saisitte upeaa ammattiapua parisuhteeseen.
Tutustu tuohon kyseiseen sivuun.
sitten täytyy olla yhteistä tahtoa ja halua niin väitän että kaksi ihmistä pystyy elämään
onnellisena loppuelämän ja kirjoituksesi perusteella teillä kummallakin on yhteistä
tahtoa ja halua.
Jos teillä on ketään tuttuja hyviä ystäviä niin jutelkaa asioita porukalla.
niin sekin auttaa.
Onnellisessa parisuhteessa pitäisi heti puhua asiat kun tulee ongelmia niin ne solmut aukenevat.
Minä niin vilpittömästi ja täydestä sydämmestä toivon teille kaikkea hyvää ja että voisitte elää
onnellisesti koko perhe ja voitte varmasti elää mut se riippuu teistä.
Kaunista talvea sinulle
Kyllähän erilleen muuttaminen ahdistaa, muistan, miten hirveää se oli kauan sitten. En oikein osaa antaa neuvoja, mietin vain eronneena ja pitkässä erillissuhteessa olleena (eri kämpissä asuminen), onko avioparienkaan pakko asua ihan aina yhdessä. Välimatka ja yksinolo tekee joskus hyvää. Voisiko toistaiseksi pitää eri asunnot ja elää hieman erillään tilannetta katsastaen, joskus vanhassa kodissakin? Eihän silti tarvitse katsella muita eikä hylätä toista. Pitääkö kaiken aina olla niin kaavamaista, että joko täysin yksin tai aina yhdessä?
Miehelläsi on ehkä vaikeampaa ja sinulla sittenkin helpompaa, kun lapset ovat luonasi, et ole yksin. Hänellä on kova pelko, että menettää kaiken, mutta eihän niin tarvitse tapahtua, vaikka asuu eri osoitteessa.
Joskus aikoinani muistan kummastelleeni, jos pariskunnilla oli eri huoneet. Joskus teininä siis. Tai jos perheellä oli vaikka vierekkäiset asunnot kerrostalossa. Mutta loppujen lopuksi, eiväthän kaikki elä "25-naimisiin, töissä 8-16" jne elämää. Miksi kodin pitäisi olla samanlainen?
Hienoa, jos te molemmat haluatte tehdä tuon eteen töitä. Yksipuolisesti se ei onnistuisi. Toivottavasti yhteinen ratkaisu löytyy, vaikka aikaa se saattaa viedä.
Tosin aika kuluu joskus ihnottavan hitaasti. ☹️ Mutta kuluu kuitenkin. Ja ajatukset ehtivät selkiytyä ja ovat valmiit seuraavia askelia varten. Aurinkoista kevättalvea! 🙂🌻