Tunne-elämän paha kriisi
Olen päälle parikymppinen nainen ja ensimmäistä kertaa elämässäni olen joutunut pahaan tunne-elämän krisiin. Ajattelin kirjoitella tänne kun minulla ei ole juurikaan läheisiä, joille voisin purkaa sydäntäni. Itken kaikki päivät (työt saan hoidettua, mutta siihenpä se sitten jääkin) ja olo on muutenkin niin rikkinäinen ja epätoivoinen.
Syynä mielenjärkytykseeni on avomieheni tekemä ilmoitus. Kahdeksan vuotta ollaan oltu yhdessä – nuorena alettiin siis jo seurustella – ja nyt hän ilmoitti hieman yli kuukausi sitten, ettei tiedä haluaako olla kanssani loppuelämänsä ajan. Minä taas luulin asioitten olevan hyvin – mitään hän ei sanonut tästä kaikesta aiemmin. Niinpä hän on nyt pohtinut koko tämän ajan, että haluaako hän jatkaa elämistä kanssani, eikä ole vieläkään päättänyt suuntaan eikä toiseen asiaa. Hän on sanonut, että tämä päätös voi olla joko hänen elämänsä parhain sillä välillä hänestä tuntuu ettei kestä olla kanssani enää hetkeäkään, mutta että toisaalta tämä päätös lopettaa parisuhde voisi olla hänen elämänsä huonoin päätös, jota hän katuisi loppuelämänsä ajan. On kuulema vaikeaa, kun ei voi etukäteen tietää, mikä olisi oikea päätös.
Mieheni sanoo, että hänen rakkautensa minuun on muuttunut enemmän välittäväksi suurista tunteista ja että hän ei tahdo aiheuttaa minulle turhaa surua. On myöskin sanonut katuvansa, että kertoi minulle asiasta ennenkuin on päättänyt tulevaisuudesta (= ei kestä katsella pahaa oloani). Toisaalta hän ei anna minulle turhaa toivoa (esim. kun kerron rakastavani häntä, on vastaus ”tiedän” jne), mutta toisaalta hän puhuu tulevaisuussuuntautuneesti, esim. pitäisikö heittää vanhat videot pois turhaan roikkumasta nurkista. Päätöksen tekemistä kaiken lisäksi vielä vaikeuttaa se, etten ole ollut täysin oma itseni tämän kaiken alettua, vaan itkuinen ja kaivannut mieheni läsnäoloa. Hänen käytöksensä minua kohtaan on viilennyt nopeasti (ei ole kuitenkaan ole pelkoa siitä, että hänellä olisi ketään toista) ja hän on alkanut käyttäytymään tylysti jopa koiraamme kohtaan.
Tällä hetkellä olen töissä toisella paikkakunnalla ja ollaan nähty parin viikon ajan vain viikonloppuisin. Miehelläni ei kuulema ole juurikaan ollut ikävä, mutta ei ilmeisesti tiedä, tuleeko tulevina viikkoina. Toivoisin hänen pääsevän tunteistan kuitenkin selville mahdollisimman pian, sillä tämä tilanne tuntuu ylitsepääsemättömältä. Toisaalta en halua painostaa häntä asiassa, koska pelkään hänen jättävän minut.
Miten tähän kaikkeen tulisi oikein suhtautua? Olo on niin rikki, eikä ajatuksissa pyöri mitään muuta kuin tämä.
Lyhyesti ajatuksiani tilanteestasi: On hirveän raskasta koittaa elää elämäänsä epätietoisuudessa. Ymmärrän toki, ettei tilanne voi olla helppo miehellesikään (kaikkea muuta), mutta ei tunnu reilulta sekään, että hän tavallaan "roikottaa" sinua epätietoisuudessa ja jättää sinut odottamaan. Kovin pitkää aikaa ei minusta ole reilua tällaista jatkaa. Johonkin päätökseen täytyisi päästä. On kamalan kuluttavaa, kun ei tiedä missä mennään ja mitä tulee tapahtumaan.
Jos miehesi päätyy lopettamaan suhteenne, on se tietenkin sinulle raskas paikka, mutta ainakin sitten pääset aloittamaan toipumisen ja pääset jatkamaan elämääsi. Epätietoisuus on pahinta pitkän päälle.
Keskustelkaa! Asiat ei selviä ilman toisen kohtaamista, asioiden kohtaamista ja rehellistä keskustelua. Katsokaa toisianne silmiin ja jutelkaa.
Kaikkea hyvää ja valtavasti voimia sinulle! 🙂🌻
Kiitos vastauksesta - tuntui hyvätä kuulla jonkun toisen ajatuksia! Niin, siltähän tämä kaikki tuntuu - kovin epäreilulta. Mutta tosiaan harmittaa tämä, että hän roikottaa minua miettimässä. Asetelma tuntuu siltä (ja on näin), että hän sitten "armollisesti" ilmoittaa. Pahinta on se, että luulin tuntevani hänet ja pahalta tuntuu ajatella, miten olen turhaan haaveillut jatkavani yhteistä tulevaisuutta - rivaria, lapsia yms. Kohta on vierähtänyt kaksi kuukautta odotellessa, eikä selvyyttä asiaan ole tullut. Kyllähän minä itsekin toisaalta ymmärrän, että tämä on tietysti iso päätös miehellenikin, mutta epätietoisuus tuntuu kestämättömältä ja jo kaksi kuukautta kestänyt miettiminen varsin kohtuuttomalta. 😞
Niin monenlaisia ajatuksia pyörii päässä: Entäs jos jäämme yhteen? Miten minä pystyn luottamaan, että hän ei valehtele minulle asioissa, kuten tunteissaan? Tai miten annan hänelle tilaa, jota hän sanoo kaipaavansa? Tai miten sitä pystyy suunnittelemaan yhtään mitään yhteistä vähänkään pidemmälle tulevaisuuteen?
Hei Ruut_!
Minä olen aika pitkälti samassa veneessä kanssasi, ainut ero on vaan että minun mieheni paha olo kasautui ja kasautui ja tarvittiin se pettäminen ennenkuin uskalsi minulle kertoa tuntemuksistaan. Eli jotain hyvää siinä on että hän on sinulle uskaltanut kertoa tunteistaan ennen kun mitään tällaista on päässyt tapahtumaan.Meilläkin oli loppuun asti puhetta tulevaisuudesta ja rakastamisesta yms. eli sokki oli hirvittävä.
Vaikka pahalta se tuntuu, ei auta muuta kuin antaa sitä tilaa ja aikaa miehen ajatella ja löytää ratkaisu tilanteeseen. Jos siis itse olet tyytyväinen suhteeseenne etkä halua erota, se taitaa olla ainut keino. Me pystyttiin keskustelemaan sähköpostin välityksellä, mies kykeni kertomaan kaikki vuosien varrella kasaantuneet asiat, jotka häntä olivat jääneet painamaan. Kirjoittamista kannattaa yrittää ehdottomasti, jos se on helpompaa kuin keskustelu. Meilläkin tilanne on se että minä olen roikkumassa, mutta en ihan yhtä pahasti enää, ollaan sovittu että yritetään parantaa suhdetta ja katsotaan josko miehen tunteet vielä sieltä löytyisivät. Mitään takeita ei minulle ole annettu, joten ajoittain on aika vaikeeta ajatella tulevaisuutta....
🙂🌻 kukkia sinulle ja voin vaan sanoa että ajattelen sinua. Juttele ystäviesi kanssa niin paljon kuin jaksat, se auttoi ainakin minua suuresti.
Hei Siskot!
Minulla vähän samankaltainen tilanne... Mies jätti minut tavallaan yllättäen ja todella shokki oli ja on edelleen hirveä... Suru tuntuu lohduttomalta, eikä tätä kevään tuloakaan jaksa huomata...
Olen itse sitä mieltä että suhteessaamme oli ristiriitoja, joiden takia välimatkan ottaminen ja ehkä jopa eroaminenkin tuntui tavallaan hyvältä ajatukselta, mutta en uskonut tilanteen menevän siihen.
Mieheni jätti minut ja ilmoitti että haluaa olla yksin ja selvittää omat tunteensa. Kaksi viikkoa myöhemmin hän kertoi löytäneensä uuden ihastuksen ja olevansa todella onnellinen.
Tunteita minua kohtaan ei hänen sanojensa mukaan enää ollut. Kuitenkin minun ikeskellssäni hänen kuultensa, hän sanoo kaipaavansa minua ja että hän käy itsensä kanssa kovaa taistelua, koska haluaisi palata takaisin luokseni.
Tuntuu ettei tämä tuska ota helpottaakseen... Ja ikävä pahenee joka päivä...