Hei,
tarinani on pitkä ja monimutkainen. Elämäni on päällepäin tälläkin hetkellä ihan kunnossa. Asun viisi vuotiaan poikani kanssa omassa kodissa. Lapsi on minulle tärkeintä mitä elämässä voi olla. Minulla on myös hyvä ammattipätevyys omalla alallani sekä mielenkiintoinen harrastus. Hyviä ystäviäkin löytyy.

Olen kuitenkin hyvin yksin. Yksin asioiden kanssa joita minulle on tapahtunut pitkin elämääni. Avioliittoni päättyi reilut neljä vuotta sitten, koun lähdin poikani kanssa pois ex mieheni väkivaltaisuuden takia. Silloin rikkoutui sellainen vahva usko että minulla on elämäni langat käsissä, olimmehan jo vuosia olleet yhdessä ennen väkivallan ilmaantumista. Onnekseni en sietänyt sitä kun reilun puoli vuotta ja minulla oli voimia lähteä pois.

Sen jälkeen pikku hiljaa rankkojen prosessien kuten huoltajuusoikeudenkäynnin ym. jälkeen elämä alkoi näyttää taas valoisammalta, sain huoltajuuden, lisä pätevöitin itseäni ja aloitin uudet työt. Myös vanhempien luona asumisemme loppui kun ostin oman kodin.

Siitä on nyt reilu vuosi. Kuluneeseen vuoteen on mahtunut enemmän kuin oikeastaan jaksaisin kestää. Ensin kaikki oli hyvin, joka varmasti antoi tilaa menneisyyden muistojen muistamiselle, ikäänkuin olisin ollut valmis kestämään lisää murheita, koska olin pikkuhiljaa päässyt eron tuomista paineista.

Ahditusherkkyyteni kasvoi, mietimme silloisen keskustelutahon kanssa, että sen täytyy nousta jostain syvemmältä. Itsekin halusin selvittää mikä minua ahdistaa, vaikka olenkin mielestäni päässyt eteenpäin aika isoinkin askelin. Hain terapiaa kelalta ja päätöstä odottaessa ihan kuin lehdestä olisin lukenut alkoi minun muistiini palata asioita joita on tapahtunut ollessani vielä lapsi. Muistin että minut on raiskattu omassa kodissani (veljeni kaveri) ollessani yhdeksän vuotias. Sain yhden ”nimen” tuskalleni ja vapauden päästää sitä ulos.

Keräilin voimia osittain sairaalassakin kunnes terapiani alkoi. Voimaannuin toiminnan ihmisenä ja lähdinkin suhteellisen pian takaisin töihin. Kesä kului ihan mukavasti tehden töitä, kunnes ihminen johon olin luottanut täysin käytti minun lääkitystäni ja sen hetkistä tilaani törkeästi hyväksi ja raiskasi minut. Olen kyllä saattanut hänet vastuuseen teoistaa, mutta koko tulevan elämäni minä kannan mukanani tätäkin taakkaa.

Koen olevani kahdesti raiskattu samana päivänä, sillä tuona kesän lopun iltana näin ensin sen ihmisen joka raiskasi minut lapsuudessa ja vain parin tunnin kuluttua toipuessani suuresta ahdistuksesta, tuntemani turvallinen ihminen raiskasi minut.

Eteenpäin on mentävä, vaikka olenkin todella väsynyt.

Ja nyt vielä parin päivän päästä tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä kun ex:ni ekaa kertaa pahoinpiteli minut, lapsemme ollessa vain 5 kk. Jouluna jolloin olisi kaikin puolin pitänyt viettää onnellisinta aikuisiän joulua, oman lapsen ensimmäistä joulua perheenä. Näin ei käynyt.

Toivon kaikille meille voimia ja joulun lämpöä!