Traumat vuosien takaisesta väkivallasta
Kun olin 20-21-vuotias, jo yli 5 vuotta sitten, olin parisuhteessa 12-vuotta vanhemman miehen kanssa. Aluksi tutustuin häneen, kun asuimme vierekkäisissä rapuissa samassa talossa, hän oli hyvin avulias, kohtelias ja mukava. Jouduin muuttamaan asunnostani, ja hän ystävällisesti tarjoutui majoittamaan minut luokseen, lopulta yhteiselo muuttui parisuhteeksi, ja yhtäkkiä mies muuttui. Hänestä tuli mustasukkainen kaikista ystävistäni, en saanut pitää yhteyttä edes äitiini ilman, että hän kuunteli vieressä. Sain käydä vain kaupassa, ja hän otti aikaa kellolla, etten viivy liian kauan. Aina jos hänellä oli syytä epäillä, että olen ”ollut omilla teilläni”, puhunut muille ihmisille välisistämme asioista, tai välillä vain humalassa turhautuneena muuten vain hän löi, haukkui, vähätteli, uskotteli etten kelpaa kenellekään muulle, ja minun pitää olla hänelle kiitollinen, viilteli, kuristi, hyväksikäytti seksuaalisesti, huumasi, ja alisti minua kaikilla tavoilla joita keksi. Hän oli eristänyt minut läheisistäni, joten minulla ei ollut ketään kenelle puhua, kerran yritin puhua pitkäaikaiselle ystävälleni, ja mies uhkasi tappaa hänetkin, jos hän puuttuu asioihimme ja minut heti jos puhun kenellekään. Olin loukussa, säännöllisesti minut pahoinpideltiin tajuttomaksi ja mustelmille, kunnes yhden kerran bussipysäkillä, pää verta vuotaen, päätin juosta läheiselle terveysasemalle, minulla oli aivotärähdys, huuli haljennut, leuka sijoiltaan ja musta silmä, mutta koska mies oli uhannut tappaa minut jos teen ilmoituksen ikinä poliisille, en tehnyt rikosilmoitusta, muutin vain ystävieni tuella pois paikkakunnalta, ja toivoin etten koskaan enää kohtaa miestä missään. Edelleen vuosien jälkeen suhteen traumat painavat mielen perukoilla, enkä ole kyennyt hakemaan apua tai puhumaan ammattilaisille kokemistani traumoista. Olen nykyään uudessa suhteessa, jossa kumppanini kohtelee minua hyvin, mutta välillä silti vanhat muistot ja ajatukset nousevat pintaan, ja tunnen, etten ansaitsisi hyvää kohtelua ja melkein odotan että minua kaltoinkohdeltaisiin.
Hei,
olen kokenut samanlaista. Vaikka siitä on jo vuosia niin vieläkin pahat muistot nousee mieleen. Kannustan lämpimästi ottamaan yhteyttä ammattilaisiin, minullakin kesti tosi monta vuotta saada murrettua se häpeä ja ylipäätään saada sanotuksi ulos mitään kokemastani pahasta; vahtimisesta, haukkumisesta, uhkailusta, hengellisestä väkivallasta, raiskaamisesta ym...
Pystyin ottaa puheeksi työterveyslääkärillä vasta kun mies kuoli. Olin tosin saanut lähdettuä jo muutama vuosi sitten pois hänen luotaan, sekin tapahtui "vasta"väkivallan ja "vasta"uhkailun avulla. Asiani oli lopulta niin järkyttävä ja paha koskettaen jollain tapaa niin monia täällä missä asun että minut laitettiin käyttämään mielenterveysasioissa naapurikaupungin palveluita jotta saatiin turvattua hoito minulle. Tuli jääviysongelma vastaan. Lopulta pääsin Kela-terapiaan ja kävin 3 vuotta mitä sitä sai. Koen että olisin tarvinut enemmän, mutta seuraava mahdollisuus on vasta 5 vuoden päästä kun edellinen on loppunut. vielä siis jokunen vuosi siihen ja taas pitäisi aloittaa selvitykset uudestaan.
Ja mielestäni netistä voi löytyä lyhytterapiaakin jossa ei tarvitse sitoutua kuin muutamiin kertoihin jos et uskalla lähteä perinteiseen. Missään nimessä et ole syyllinen tapahtumiin. Sen tekijän tarkoitus on ollut vain hallita sinua kaikin mahdollisin tavoin ja se hallitsee niin kauan kuin sen antaa tehdä niin. Ja hän saa siitä nautintoa, todennäköisesti. Ja tuollaiset tyypit iskevät juuri silloin kun uhriksi valikoituva on heikoimmillaan. Lääkärini ja terapeuttini sanoivat molemmat että nämä tietynlaiset ihmiset jopa ihan etsivät tarkoituksella sopivia uhreja ja aloittavat toimintansa pikkuhiljaa niin ettei uhri huomaa mitään oman tilansa vuoksi. Kesti vaan kymmenkunta vuotta minulta sisäistää se jotta pystyin jättämään syyllisyydentunteen taakse.
Hienoa että olet saanut kerrotuksi tositarinasi täällä, sekin on jo valtava askel eteenpäin sinulle voittamaan traumojasi. Tie ei ole helppo eikä askel kevene hetkeen, päinvastoin olo muuttuu hetkellisesti raskaammaksi kun vanhoja haavoja aukaisee. Mutta se on edellytys toipumiselle. Ja sekin että olet löytänyt uuden turvallisemman ihmisen vierellesi, tuo paljon hyvää energiaa jaksaa elämässä eteenpäin. Se että käsittelet vanhoja pois on myös läheistesi parhaaksi.
Olet kokenut kyllä rajua väkivaltaa ja on ymmärrettävää, että kokemukset tulevat mieleen ja vaikuttavat sinuun noin, että ikään kuin "odotat" kaltoinkohtelua. Se lienee juuri seurausta siitä alistamisesta. On myös täysin normaalia, että asia tulee käsittelyyn vuosia tapahtuneen jälkeen. Silloin kun sinun piti vain päästä pois tilanteesta eli hoitaa muutto ystävien tuella yms niin luultavasti olit selviytymismuudissa. Itse väkivallan tajuaminen ja siihen liittyvät muistot yms tulevatkin mieleen vasta paljon myöhemmin.
Voi olla hyväksi käsitellä asiaa psykoterapeutin vastaanotolla ja purkaa kokemuksia.