Hei Oikee enkeli.

Ikävä että olet joutunut useamman kerran petetyksi, kenellekkään ei toivoisi sitä ensimmäistäkään.
Rakkauden kanssa voi oppia elämään vaikka se toinen ei olisikaan siinä vierellä.
Itse uskon, että ihminen voi muuttua, mutta siihen tarvitaan isompi rysäys...uskoontulo tai vastaava sielua ravisteleva juttu. Harvemmin pettäjät muuttuu vain hokemalla "en petä enää koskaan" tai "me ollaan vain ystäviä".
Ehkä yksi tärkeimmistä ajatuksista Sun kannalta on se, että pystytkö enään koskaan luottamaan mieheesi? Vaikka hän muuttuisi mitenkä.

Hei! Kuulostaa kinkkiseltä tilanteelta, mutta niin kauan kun kummallakin osapuollella on rakkautta, aito halu keskustella ja muuttaa asioita, uskon että yhteinen onni voi olla edessäpäin. Uskon siihen että ihminen voi muuttua sisältäpäin kun niin haluaa. Siihen tarvitaan apua, ja sitähän te olettekin jo saaneet. Ymmärsin kuitenkin että teillä on mahdollisesti käsittelemättä ne asiat, jotka laukaisevat "pettämiskäyttäytymisen" elämän kriisitilanteissa. Meillä kaikilla on omat tapamme käsitellä kriisejä ja miehesi tapauksessa kyse on kenties jonkunlaisesta sijaiskäyttäytymisestä tilanteessa, jota hän ei oikeasti osaakkaan käsitellä?? En tiedä...

Minulla on kariutumaisillaan melkein kahden vuosikymmenen mittainen teininä aloitettu yhteinen taival. Mies ei halua enää jatkaa yhdessä, ei rakasta. Näen itsessäni ne syvällä, syvällä sisimmässäni olevat virheet ja ongelmat, jotka tilanteeseen ovat ajaneet. Nyt kun tunnistan ne, haluaisin ne korjata. Suhteen kannalta taitaa vaan olla liian myöhäistä ☹️ Niinpä toivon teille, joilla rakkautta ja halua vielä on, PALJON zemppiä ja että saatte asiat perinpohjin käytyä läpi.

Hei Oikee enkeli,

Tarinasi on lähes täsmälleen samanlainen kuin omani. Ainoa ero on se, että mieheni ei tiedä syytä pettämiselleen. Hän on pettänyt minua kahdesti, molemmilla kerroilla useamman kuukauden ajan. Pettämisten välissä oli kolmisen vuotta.

Ensimmäinen kerta oli shokki, ja sinun laillasi minäkin sanoin silloin, etten toista kertaa tule kestämään. Tässä sitä kuitenkin ollaan... Yritämme saada liittomme korjattua, mutta helppoa se ei varmasti tule olemaan. Olen pohjattoman surullinen. Vihainen en enää ole, mutta suru on tosiaan valtavan suuri.

Päivät ovat erilaisia, tunteet ja ajatukset vaihtelevia. Tiedän kuitenkin, että haluan olla vielä tässä ja yrittää. Jos tulen toisiin ajatuksiin, niin sitten tulen. Mieheni todella haluaa rakentaa vielä elämää kanssani. Hän on aloittanut yksilöterapian ja yhdessä käymme pariterapiassa. Toivoa ja halua on meillä molemmilla, ja haluasinkin uskoa, että tällä kertaa saamme käsiteltyä asiaa niin, että olemme vielä vuosikymmenien jälkeen yhdessä ja onnellisia.

Ensimmäisellä kerralla asia jäi käsittelemättä kunnolla (puhuimme asiasta keskenämme, mutta ulkopuolista apua emme hakeneet), joten toivon ulkopuolisen avun auttavan nyt. Olenkin päättänyt, että tällä kertaa asia käsitellään kunnolla, ja olemme pitäneet "neuvonpitoa" asioista, joiden avulla saamme käsiteltyä asiaa yhdessä ja joiden avulla voimme molemmat paremmin tässä parisuhteessa. Puhumme asiasta paljon, mutta siitä huolimatta kalenteriin on merkitty illat, jotka on omistetty vain meille ja parisuhteellemme.

Toivon todella, että pettäjä voi muuttua. Uskon, että se voi tapahtua, jos todellista, syvää halua tähän löytyy pettäjältä itseltään. Tärkeää on avoimuus molemmin puolin. Pelko ja epäilys ovat kuitenkin täälläkin tuttuja vieraita!

Jaksamista sinulle paljon! Olisi mukava kirjoitella tähän ketjuun ja saada täältä vertaistukea jatkossakin. Näiden keskustelujen kautta olen nimittäin saanut ajateltavaa ja voinut sitä kautta käsitellä asiaa uusistakin näkökulmista, vaikka en näillä sivuilla ole paljon vielä vieraillutkaan.

Olipa mukavaa lukea vastauksianne. Tai siis mukava on sinänsä väärä sana, etten toivoisi kenenkään olevan samassa tilanteessa.

Tunnistan myös meillä tuon, että ensimmäisellä kerralla asioita ei kunnolla käyty läpi. Mies ei halunnut, itse en uskaltanut, sillä tuossa elämäntilanteessa takerruin pakonomaisesti toiseen enkä suostunut näkemään muita vaihtoehtoja, kuin eteenpäin jatkamisen. Oli juuri menty naimisiin, ostettu asunto.. Toisella kerralla tilanne ei ollut yhtään helpompi, esikoinen nimittäin oli tulossa. Jos yritin käydä asiaa läpi, sain niin kovia supistuksia, että pelkäsin keskenmenoa. Asiat oli pakko työntää taka-alalle. Niinpä vasta kolmas kerta herätti oikeasti keskustelemaan ja hakemaan apua. Mies tunnistaa ainakin osittain niitä tekijöitä, jotka tähän ovat johtaneet.

Viime aikoina parisuhteessa on ollut ongelmia. Koen niiden ainakin osittain liittyvän siihen, että vanha kauna on saanut ajoittain vallan. Olen ollut paljon yksin pienten lasten kanssa miehen ollessa työmatkoilla. No, teille ei varmaankaan tarvitse selittää, millaisia tunteita se nostaa pintaan.. Sitten kun nämä tunteet jäävät käsittelemättä, ne tekevät kyyniseksi ja vihaiseksi. Olen tainnut useampaan kertaan sanoa, että v**** kun mä tästä lähden. No, en ole tarkoittanut sitä kertaakaan.

Umpikujassa kuitenkin ollaan taas. Pitkin päivää mieliala heittelee ja olen eri mieltä asioista.

Ja Myrkky, olen erittäin pahoillani puolestasi. ☹️ Halaus ja jaksamista! Vaikka tiedän, etteivät mitkään sanat tällaisessa tilanteessa juurikaan helpota.

Jospa menisitte vielä yhdessä pariterapiaan (vai oletteko kenties jo jatkaneet terapiaa)? Jos sitä kautta saisitte parisuhteenne toimimaan niin, että olisitte kaikesta huolimatta onnellisia ja tyytyväisiä yhdessä.

Itse ajattelen, että en halua - enkä aio - jäädä samanlaiseen suhteeseen kuin mikä meillä oli ennen pettämisen paljastumista. Olin itseasiassa tosi onnellinen ja kuvittelin kaiken olevan oikein hyvin. Usein kerroin miehellenikin onnestani. (Tämänkin takia miehen suhde oli ja on edelleen todella vaikeaa ymmärtää.) Nyt olen kuitenkin huomannut, että suhteessamme on paljon parannettavaa. Olemme olleet nyt paljon aiempaa avoimempia, puhuneet KAIKESTA, kertoneet toiveemme ja tehneet yksin ja yhdessä pieniä konkreettisia muutoksia arkeemme. Lapsetkin ovat huomanneet muutokset.

Olemme aina olleet tiivis perhe, meillä on keskusteltu paljon, eikä ole kovin paljoa riidelty. Kuitenkin meitä molempia on vaivannut jotkut asiat, joita emme ole ennen tätä kriisiä saaneet todella käsiteltyä. Kaikkien näiden vuosien jälkeen olemme huomanneet myös sen, kuinka väärin voi toisen pieniä sanoja tulkita ja esimerkiksi pahoittaa mielensä toisen väärinymmärretyistä sanoista. Olisin huolissani, jos suhteemme palaisi vanhaan. En voisi enää olla onnellinen mieheni kanssa. En voisi luottaa sitä vähääkään, mikä mahdollistaa yhteisen elämän...

Jaksamista ja voimia sinulle asian käsittelyyn! Anna ajan kulua ja katso, miltä sinusta tuntuu. Jos tuntuu, ettet jaksa/voi elää enää miehesi kanssa, niin sitten se on niin. Unohda muiden mielipiteet ja kuuntele itseäsi. Onko sinulla jotain "vaatimuksia" mieheltäsi/tulevalta elemältänne, jos päätät jäädä?

Olen ihan rikki. Tilanne on nyt kääntynyt niin päin, että mies ei tiedä, haluaako jatkaa yhdessä vai ei. Se vie pohjan koko asian käsittelyltä. Minä olen sitoutunut tähän, olen niin tyhmä, että rakastan edelleen.. En vaan pysty enkä halua päästää irti. Pitäisi kai osata luovuttaa, mutta rakkaus ei katoa käskemällä. Miten joku voi olla niin kylmä? Ei hän ole oikeasti sellainen. Nyt joku iso pyörä heittää.

Jos lapsia ei olisi, voisin tehdä mitä tahansa epätoivoista. Tämä on liian raskasta kestettäväksi.

Oikee enkeli!!
Taidat olla aika nuori?? Mutta tuskasi on hurja. En osaa sinua auttaa muulla tavalla kuin että "ajattele itseäsi". Lapset on ja he tulevat olemaa aina, uskoisitko kun sanon että teet heille "karhunpalveluksen" jos jatkat epätyydyttävässä ja vaikeassa liitossa. Mielummin ero ja hyvät vanhemmat. Itsesi löytäminen on nyt ykkösjuttu. Hyvähän mun on puhua, en ole pystynyt lähtemään vaikka mieheni petti minu saman naisen kanssa 15 vuotta. En vielä tiedä mitä teen, olen sinua vanhempi ja haluaisin vielä nauttia elämästäni!
Koita jaksaa jotta osaat tehdä oikeat päätökset!!
"Kyllä sattuu" on aloittamani juttu juuri se suuren tuskan alussa!

Onpa surullinen käänne tullut tilanteeseen Oikee Enkeli. Raskas asia sinulle ja lapsille! 😞 Jo pettäminen itsessään on tarpeeksi raskasta käsiteltäväksi, ero toisen päättämänä kaiken kokemasi jälkeen on varmasti todella raastavaa. Ymmärrän sinua hyvin!

Mikä on saanut miehesi muuttamaan mielensä? Onko hän todella ajatellut asiaa, vai tunteetko häntä kuljettavat? Muista surusi keskellä, että tilanne voi lopulta osoittautua sinun kannaltasi hyväksi (vaikka nyt ei varmasti siltä tunnukaan!). Kuka tietää, mikä sinua odottaa? Kenties elämäsi rakkaus, jonka kanssa sinun ei koskaan tarvitse murehtia uskottomuutta? Kriisi on aina tilaisuus jollekin uudelle, ehkä sinun elämäsi saa entistä paremman suunnan.

Pärjäät aivan varmasti! Sinulla on mahdollisuus rakentaa itsellesi hyvä, sinun arvoisesi elämä. Matka siihen alkaa pienin askelin - yritä nyt jaksaa pieni hetki kerrallaan. Voimia sinulle!