Minusta ehkä osuvampi kysymys on: toipuuko PETTÄJÄ tapahtuneesta petettyä nopeammin?

Jos pettäjä katuu tekoaan ja kokee sen vuoksi häpeää ja tuskaa, hän todennäköisesti haluaa sen unohtaa, jatkaa elämää kuten aina ennenkin. Jokainen ihminen tietää sen tunteen, kun muistaa tehneensä jotakin todella typerää ja se kouraisee inhottavasti. Ehkä pettäjä kokee samaa tunnetta, mutta voimakkaampaa.
Pettäjällä on varmasti vaikeaa myös se, että pettäminen tulee esiin silloin tällöin puolison reaktioissa, sanoissa tai teoissa. Sitä ei pääse pakoon. Eihän kukaan halua, että jokin koko ajan muistuttaa omista virheistään, mutta pettäjällä on kuitenkin osaltaan velvollisuus kohdata tämä tuska.

Jos pettäjä taas ei kadu... No. Minusta se on aika selvää, mitään toipumista ei tarvitse tapahtua, koska pettäjää ei joko haittaa tai hän ei koe olevansa vastuussa.

Moi Mariella, minusta ihmiset on yksilöitä - samoin tilanteet. Ja täällä keskustelevat eivät edusta otannaltaan pettämisen koko kenttää, siis kaikkia ihmisiä. Siksikin johtopäätöksiä kumpi sukupuoli toipuu nopeammin on mielestäni mahdotonta tehdä.

ja ... miehet puhuvat kyllä, mutta aivan toisilla areenoilla, jos puhuvat.

Toivon että pääset käsittelemään niitä tilanteestasi nousevia asioita, jotka avaavat käsityksiä puolin ja toisin. Solmukohdat paljastavat jotain, joskus ne oikein huutavat...
🙂🌻

Minusta tuntuu, että yhtä hitaasti toipuvat molemmat, mutta miehet ei siitä puhu, eivätkä näytä, niin selvästi, kuinka paljon se koskee. Naiset haluaa puhua, he kysyvät, tai siis vatvovat asiaa monia kertoja, analysoivat tapahtumaa, sillä se kolahtaa sisuksiin syvälle.
Miehet ei kysele niinkään, se meni näin ja se antaa sen välinpitämättömyyden vaikutelman. Muussa yhteydessä tuli ilmi, ettei miehet pidä, kun kysytään monta kertaa samasta asiasta, he kun ei kysele..., mutta kun tulee tilanne vastaan, ettei nainen niitä vastauksia ole saanutkaan, seisoo ovella matkalaukut käsissään, niin sitten mies voi kysyä.." mikä sulle nyt tuli..."
Miehet ja naiset, ei edes aviopuolisot, ajattele samalla päällä, vaikka naisilla sanotaan olevan tippaleipäaivot ja miehillä se yksi ainoa suora putki, niin jopa vuosikymmeniä kestäneessä liitossa voi yhtäkkiä tulla vastaan tilanne, ettei sitä yhteisymmärrystä löydykkään, kun mielipiteet ei mene yksiin, tippaleivän kiemurat ei oikene, eikä putki suostu taipumaan.
Koskee se pettäminen miehiinkiin, syälle ja he muistavat sen lopun ikäänsä, mutta voi olla, puhuvat siitä sille luottokaverille, saunassa, puolen pullon kierteessä, jos se kaveri on kokenut samaa.

Miehet käsittelevät kriisejään noin keskimäärin eri tavalla, pukevat sanoiksi vähemmän ja sulattelevat omassa mielessään enemmän. Miehiseen perinteeseen kuuluu kestää, eikä valittaa. Yksilölliset erot ovat kuitenkin suuria, joten moni mies on halukkaampi keskustelemaan kuin moni nainen. Lisäksi yhteiskunnan perusnormisto on muuttunut keskutelevammaksi, feminiinimmäksi. Nuoret ovat kasvaneet keskustelevampaan kulttuurin kuin vanhat. Onko miesten- ja naistenväliset erot pienempiä nuorten kohdalla verrattuna vanhempiin ihmisiin, sitä en osaa sanoa.

Miten tämä sitten vaikuttaa kriisistä toipumiseen? Todennäköisesti niin, että päällisin puolin miehet vaikuttavat toipuvan nopeammin mutta se ei välttämättä kerro sitä mikä tilanne on pidemmän ajan päästä. Traumat ovat voineet jäädä vaivaamaan mielen sopukoihin ja purkautua pitkänkin ajan päästä. Mies voi kantaa suurtakin taakkaa hiljaa kärsien ja jonain synkkänä päivänä ajaa rekkaa päin, päällisin puolin yllättäen, ulkopuolisten näkökulmasta ilman hyvää syytä.

Sanoisin, että ei voi ykskantaan sanoa miesten toipuvan nopeammin, eikä mahdollisella keskimääräisellä erolla toipumisajassa ole merkitystä, koska yksilöiden ja yksilöllisten tilanteiden väliset erot ovat niin suuria.

Hei 🌻🙂🌻
Sen vuoksi kyselen, sillä miellä vaikuttaa syyllisyydentunne nousevan herkästi pintaan ja tuolloin mies sanoo, että eikö nämä asiat ole jo puhuttu. Näen hänestä, että keskusteluaihe on edelleen vaikea.
Unohtaminen ja elämän jatkaminen uutena, parempana, ovat hänen ns.ohjenuoransa. Kuitenkaan käytännön muutokset eivät ole isoja. Ehkä hän useammin lähestyy fyysisesti tai kyselee, onko paha päivä. Tätäkin tietenkin pitää osata arvostaa.
SIlloin, kun elämältä menee äkkiarvaamatta pohja pois ( en olisi ikinä voinut uskoa,että mieheni alkaa vehtaamaan tuttavamme kanssa; kuvittelin hänen olevan tuki ja turvapilari sairastuttuani fyysisesti) on vaikea luoda sitä pysyvää pohjaa uudelleen. Pakosta tulee mieleen, että nyt, kun hän on tehnyt pahimman mitä voi, saattaa jotain uuttakin tulla. Kynnys on tavallaan ylitetty tietyssä mielessä.
Mies ei edelleenkään ymmärrä itsekään tekoaan. Ja masennuksen kautta joutui oman tekonsa seuraukset kantamaan. Luulen, että pelko uudesta masennuksesta tekee sen, ettei asiasta enää saa puhua.
Toivottavasti te muut saatte yhdessä avattua tilannettanne paremmin ja samalla luottamus parisuhteen kantamiseen saa mahdollisuuden kasvaa niin hyvinä, kuin huonoinakin aikoina 🌻🙂🌻

Minä uskon toipumisen kiinni olevan ihmisestä. Minua aina vähän vieroksuttaa sukupuoleen kohdistettu yleistäminen. Me ollaan kuitenkin kaikki omia persoonia ja ajatellaan kukin asioista omalla tavalla. Itse miehenä koen ajattelevani monesti enemmän tunteella kuin järjellä. Onko se sitten hyvä asia, kuka tietää?
Aika näyttää kuinka itse toivun puolisoni tekemästä petoksesta. Nyt kriisiä takana lähes neljä viikkoa ja alkushokki alkaa olla ohi. Anteeksi en vielä pysty antamaan ja suru on läsnä.

mariella kirjoitti 21.11.2013 23:31
....
Unohtaminen ja elämän jatkaminen uutena, parempana, ovat hänen ns.ohjenuoransa. Kuitenkaan käytännön muutokset eivät ole isoja. Ehkä hän useammin lähestyy fyysisesti tai kyselee, onko paha päivä. Tätäkin tietenkin pitää osata arvostaa.
SIlloin, kun elämältä menee äkkiarvaamatta pohja pois ( en olisi ikinä voinut uskoa,että mieheni alkaa vehtaamaan tuttavamme kanssa; kuvittelin hänen olevan tuki ja turvapilari sairastuttuani fyysisesti) on vaikea luoda sitä pysyvää pohjaa uudelleen. Pakosta tulee mieleen, että nyt, kun hän on tehnyt pahimman mitä voi, saattaa jotain uuttakin tulla. Kynnys on tavallaan ylitetty tietyssä mielessä.
Mies ei edelleenkään ymmärrä itsekään tekoaan. Ja masennuksen kautta joutui oman tekonsa seuraukset kantamaan. Luulen, että pelko uudesta masennuksesta tekee sen, ettei asiasta enää saa puhua.

Ehkä hänen sanomansa on, että haluaisin pysyä tässä vierelläsi vaikka en ymmärrä miksi tein niinkuin tein ja kadun sitä. Ehkä hän hiljaisesti yrittää pyytää vielä anteeksi ja että jäisit siihen olemaan.

Sinäkin olet tietyllä tavalla ripustautunut häneen turvapilarina ja tämä oli ehkä hänen tapansa romahtaa...??? Ihmismieli on kummallinen eikä aina julma. Oletteko hakeneet keskusteluapua tai edes sinä jos miehesi ei?
Jospa se pilkistäisi valonpilkahdus jostain tilanteesen🙂👍