Olen vastikään eronnut väkivaltaiseksi muuttuneesta, sairaalloisen mustasukkaisesta exästä. En heti tajunnut, mistä on kyse ennen kuin alkoivat painajaiset ja elämänhalu alkoi hiipua. Väkivaltaa seurasi vähättely ja syyllistäminen. Pariterapiasta ei ollut apua – yritin sitäkin ensin. Eropäätös oli silti vaikea päätös, koska hän oli suuri rakkauteni. Nyt en voisi harkitakaan paluuta yhteen, mutta eteenpäin menokin tuntuu raskaalta. En usko koskaan löytäväni ketään luottamuksen arvoista.

Vastaavaa kokeneet, kuinka kauan kestää toipuminen: oletteko saaneet terapiasta ja vertaistukiryhmistä apua? Auttaako asian käsittely vai pitäisikö vain yrittää jatkaa elämää? Tuntuu etteivät läheiseni ymmärrä lainkaan, mistä masentuneisuuteni ja ahdistukseni kumpuaa. On myös vaikeaa ja häpeällistä koittaa selittää heille, millaisessa tilanteessa elin.. Siksi haenkin apua ammattilaisilta (kela-tuettu terapia alkaa maaliskuussa).

Tilanteeni ei ollut pahin mahdollinen onnekseni. Emme asuneet yhdessä, ei ollut lapsia, pääsin pois ennen kuin väkivalta raaistui. Läheltä piti -tilanne siis jollain tapaa. Välillä on täysin toivoton olo, välillä taas vapautunut ja onnellinen. Eli aikamoista vuoristorataa. Exäni ei ole ottanut yhteyttä ainakaan 1.5 kuukauteen (erostamme on kohta 3kk), mutta törmään häneen vähintään kerran viikossa yhteisissä opiskelutiloissa. Usein tästä seuraa ahdistusta ja levottomia öitä painajaisineen.

Pääsisipä vain jatkamaan elämää. Pelkään, että minulla on liian korkeat odotukset myös terapiasta ja elämäni jää tällaiseksi avohaavaksi. Olen jollain tapaa menettänyt hallinnan siitä.

Kiitos jos voitte jakaa kokemuksianne.