Joskus on vaikeaa ymmärtää, mikä aiheuttaa minkäkin –
on todettu etenevä, orgaaninen aivotauti 1999 – oireet:
aikakäsitys huono, hahmotushäiriöitä, hitautta, vaikeaa hahmottaa suuntia syvyyksiä.
MMSE tuolloin 26/30.
Mielialamuutoksia nykyään aika tiuhaan.
Hippocampus todettu terveeksi.
Lateraaliventrikkeli vas laajentunut.
Tähän ei ole lääkitystä, on todettu että vasemmassa frontaalilohkossa soluja kuolee ”liian nopsaan”.
Kirjoittaminen, piirtäminen sujuu, kodin hoito sujuu, huolehdin puhtaudestani, ulkoilen, hoidan lapsenlapsia tarvittaessa.
Diagnoosi tuli 50 vuotiaana.

2006 – epämääräisenä ” bonuksena” aivoinfarkti jota hoidettiin menestyksellisesti Hyksissä – sain liotushoitoa ja toivuin –
kun taustalla on toinen neurologinen tauti on vaikeaa tietää – miten sen toipumisen kanssa loppujen lopuksi on.
Eli yhä edelleen hoidan huushollia – itseäni jne.
Samassa yhteydessä tutkitiin kaulasuonet – ei erikoista.
Sydän tutkimuksissa ei erikoista.
Infarktin sattuessa kolesteroli 4,5 – sain Simvastatin, Primaspan lääkitystä.

Sitten todettiin kilpirauhasen vajaatoimintaa mihin määrättiin
Thyroxinia 3+ päivässä.

Nämä oireet – hitaus – jkv muistamattomuutta, painon nousua –
voivat kaiketi johtua myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta eikä suinkaan yksin tuosta määrittelemättömäksi sanotusta dementiasta?

Vuoden 1999 jälkeen olen kirjoittanut 2 runoteosta.
Ennen diagnoosi olen kirjoittanut 10 kaunokirjallista kirjaa.

Tulevaisuus kyllä pelottaa, olen huomannut että on asioita joita en muista – lähimuisti lienee aika hyvä vielä.
Mutta: asioita unohtuu, saatan kertoa saman asian yhdelle ja samalle lapselleni monta kertaa – ja toisille en lainkaan.

Olen kysynyt – saamatta suoraa vastausta ( ehkä sitä ei ole?) mitä
voisin tehdä jotta ei tulisi nopeaa laskua tilassani – haluan elää ja nähdä lapsenlasteni varttuvan.

Mielialamuutoksiin voi saada mielialalääkettä – tiedän – mutta en haluaisi sitten mistään hinnasta olla loppuelämäni tokkurassa vaan valppaana ja iloisena, jokaisesta päivästä joka minulle suodaan.
Olen nyt 58 vuotta – minulla olisi ollut vielä vieläkin 7 vuotta jäljellä työelämässä jos näin ei olisi käynyt.

Se, mikä aikanaan järkytti, oli tieto etenevästä orgaanisesta aivotaudista, ja se, miten sen sain tietää:
minulla oli puhelinaika neurologille joka tämän kertoi.
Puhelimessa!
Minulla oli monta kysymystä – mutta järkytyin niin, etten muistanut kysyä yhtään mitään.

Nyt olen tk:n seurannassa, minulla on aivan ihana omalääkäri, hän on asiallinen ja empaattinen – mutta eihän hän ole neurologi.

Kotona aiheuttaa jatkuvasti ristiriitaa se, että mies ei oikein ymmärrä, etten pahuuttani tai laiskuuttani ole paljon hitaampi kuin ennen – minulta jää asioita kesken – tiedostan sen, mutta toki haluaisin että kaikki olisi kuten ennen.
Niin vain ei ole.

Olen lukenut neurolepteistä – mietin, onko niistä minulle enemmän haittaa kuin hyötyä?
Olen sillä kannalla, ettei turhaan tai varmuuden vuoksi – kannata syödä mitään lääkkeitä.

Tilannetta kotona rasittaa myös aviomiehen monet vaivat:
hän on itsepäisyyden isä – vaikka minä ja läheiset – naapurit näemme, ettei hän voi hyvin – hän kieltäytyy jyrkästi EDES puhumasta asiasta.
Hänellä on mm todettu hyperplasia pari vuotta sitten, prostata painaa n 40 g ja pissatouhunsa ovat hankalia – vanhan miehen syndroomaa.
Hän on myös sairastanut munuaissyövän, toinen munuainen leikattiin 5 vuotta sitten pois. Kasvain oli kookas – 6,5 cm.

Hän on käynyt syöpäkontrolleissa, kerran löytyi costa 8 kohdalla jokin varjo, uusintathoraxissa se paljastui summaatiomuutokseksi.
Hänen kasvovärinsä on keltaisen harmaa, turvotus kasvoissa järkyttävä.
Hänellä on kipuja vähän joka puolella, eritotet lantion seutuvilla – minä tietenkin pelkään, että syöpä on levinnyt.

Sairaalan kontrolleissa häneltä otettiin thorax ja labrat.
Koskaan ei luustokarttaa.
Kerran ylävatsaa ultrattiin.

Näin kun näitä asioita miettii, tajuaa, miten pieni ja voimaton ihminen loppujen lopuksi on.
Miestä hoitavat lääkärit eivät voi häntä auttaa – koska hän ei kerro kivuistaan.

Minua ei muuten vain voida auttaa – aivoatrofia on todettu eikä sille ole parannuskeinoa.
Kaikki, jotka ovat terveitä ja voimissaan – olkaa iloisia ja kiitollisia
Minäkin jaksan – silloinkin – kun en millään jaksaisi.
Jouduin pysyvästi työkyvyttömyyseläkkeelle.