Teemaryhmä keski-ikäisille, joiden koti tyhjenee
Haluaisin, että perustettaisiin uusi teemaryhmä. Se olisi tarkoitettu keski-ikäisille, joiden lapset lentävät pesästä tai joiden lasten pitäisi jo lentää pesästä. Tähän aikaan liittyy paljon ahdistusta, levottomuutta ja yksinäisyyttä. Toisaalta pitää yrittää tukea lastaan (joka on jo aikuinen) itsenäistymispyrkimyksissä, mutta toisaalta itsekin on uudessa elämäntilanteessa. Nyt olisi aikaa harrastaa ja käydä ystävien luona ja tehdä töissäkin pitkiä päiviä.
Miten tuo minun ja toisaalta lapseni elämänmmuutos onnistuu? Miten saan hänen lähtemään turvallisesta kotipesästä? Toisaalta, raskinko päästää lapseni maailmalle? Pärjääkö lapseni siellä? Miten täytän tuon tyhjyyden tilan, kun lapsi lähtee? Täytänkö sen työllä, vai saanko jotain muuta siihen? Onko enää elämää ollenkaan, kun lapseni ei tarvitse minua?
Aiheesi on ajankohtainen varmasti lukemattomille muillekin kuin sinulle ja minulle.
Ei ole helppoa opetella elämään vain itsensä kanssa, usein tuntuu ettei kukaan enää tarvitse.
Silti olen sitä mieltä, että omaan elämään lähtevän lapsen pitää voida tuntea, että äiti kannustaa häntä itsenäistymään, luottaa hänen pärjäämiseensä, ei kuitenkaan tuputa. Lisäksi nuoren pitää voida luottaa siihen, että myös äiti pärjää. Hän ei saa kokea syyllisyyttä itsenäistymiseensä, että pitäisi jäädä, ettei äidille tulisi ikävä tai yksinäinen olo. Liikaa ei saa puuttua, kuitenkin pitää näyttää välittävänsä.
Uskon nuorenkin saavan voimia siitä kun näkee äidin harrastavan, tapaavan ystäviä, paljon enemmän kuin siitä että aina olisi passaamassa ja odottamassa häntä.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Itse olen asunut yksin jonkin aikaa. sunnuntaina olin suunnitellut laittavani nuorilleni lounasta, iloitsin siitä etukäteen kun olivat tulossa maisemiin. Ei tarvinnutkaan, olivat laittaneet itse. Sitten ehdotin että menen kahvit laittamaan että juodaan yhdessä. Ei, isänsä ehti ensin.
No, menin sitten muuten vaan mukaan, iloisena.
Mutta ensin itkin yksin katkerasti tarpeettomuuttani.
Miten opin riittämään itselleni?
Pitäisikö minun?
En halua edes, vaikka tiedän, että vasta kun riitän itselleni, riitän toisillekin.
Ei ihmistä ole tarkoitettu olemaan yksin. Jokainen haluaa olla tärkeä jollekin. Ja jokainen haluaa jonkun, joka on itselle tärkeä.
Saisimmeko lähdetyksi jumppaan, tai tanssimaan (naistentansseihin niin on varmempi tanssimaanpääsy), sauvakävelylle, ranskantunnille...
Suurin askel on otettava ensin, aloitettava sinne lähteminen.
Elämä odottaa meitä tarttumaan siihen?
🙂🌻