Hei kyyhkyläinen...

Olen vähän ymmälläni, kun muistelin, että olisit muuttanut uudelle paikkakunnalle. Kun taas jaksat, voitko vähän valottaa, kuinka tuo kohtaaminen tapahtui. Eli lähinnä sitä, että oliko se tahallinen vai tahaton? Onko tosiaan kuten Jasse ehdotti, että asutte niin lähekkäin vieläkin, että kohtaamisia tulee tahdoit eli et - vai seurasiko miehesi sinua? Ja toisekseen, mitä tapahtui siinä tilanteessa, jos jaksaisit hiukan kertoa. Uhkailiko hän, halusiko puhua, yrittikö fyysistä lähestymistä vai miten se meni? Selvääkin selvempää on, että sinä reagoit todella voimakkaasti, koska hän sai sinut uudelleen siihen voimattomuuden tilaan. Hän sai itsensä näyttämään siltä metsien leijonakuninkaalta, jolla on kaikki valta ja voima. Sitä hän ei kuitenkaan ole.

En tiedä, oletko päässyt jo terapoimaan tuota tapahtunutta jonkun oikean terapeutin kanssa. Joka tapauksessa, ehdottaisin, että kun seuraavan kerran pääset, miettikää yhdessä niitä selviytymiskeinoja tuosta tilanteesta. Jos kerran et jatkossakaan pääse muuttamaan niin kauaksi, ettei miestäsi tarvitsisi koskaan tavata, niin mitä voit sellaisissa tilanteissa tehdä. Ensinnäkin ihan omaa turvallisuuttasi ajatellen, mutta ennen kaikkea omaa henkistä tasapainoasi tukien. Onhan olemassa esim. erilaisia puhelinpalveluja, joihin voit soittaa ja purkaa mieltäsi tapahtuneesta, ettet jää yksin ahdistuksesi kanssa. Se mitä ajan takaa oikeastaan - miehelläsi on sinuun henkinen yliote. Siitä sinun olisi hyvä päästä eroon tai ainakin pystyä se minimoimaan. Se olisi helpompaa, jos sinulla olisi valmiit toimintamallit päässäsi ko. tilanteiden varalle.

Kerron sulle lyhykäiseen mitä mulle selkis tällä viikolla. Eri ihmiset herätteli mua ajatuksillaan, kunnes tajusin, miksi itse olin ylireagoinut exäni aggressiivisiin riitatilanteisiin ja uhkailuihin (minäkin sain lopulta usein paniikkikohtauksia). Hän sai minusta aina yliotteen tilanteissa, joissa joku muu olisi ottanut järjen käteen ja osannut puolustautua. Nimittäin nyt tajusin, että niissä tilanteissa hyppäsin lapsuuteni kenkiin. Aloin elää uudelleen niitä lapsuuden tilanteita, missä äitini ja isäni olivat altavastaajina ja itse seurasin tilannetta sydän syrjälläni suurta voimattomuutta tuntien sivusta. Menin samaan rooliin unohtaen täysin, että olen nyt aikuinen ihminen, joka voi elämässään tehdä asioille jotakin. En ole polven korkuinen enää fyysisesti enkä henkisesti. Minulla on keinoja selviytyä - ja mahdollisuus niitä opetella niissä asioissa, joissa en ole vahvoilla. Jotain samaa prosessia toivoisin itsellesi. Siis sitä, että oppisit näkemään miehesi vain yhtenä miehenä. Hänellä ei ole kaikkivaltiaan voimia, vaikka mies onkin. Hänelläkin on akilleen kantapäänsä. Mutta omaan voimaantumiseesi tarvitset sitä terapiaa ja olen niin ilonen, että sä ainakin sitä saat!!!!

Jos vaikutan kauhean "viisaalta" tai ylimieliseltä tapahtuneen suhteen, johtuu se vaan siitä, että nyt vasta vuosia myöhemmin tuon oman tän viikkosen havahtumiseni myötä näen selvään, miten omat paniikkikohtaukseni iskivät. Exäni oli mielessäni superhypermies, joka pystyi mihin vaan ja minä pieni vauva, jota pystyi retuuttamaan mennen tullen. Hän pystyi manipuloimaan minut henkisesti äärirajoilleni ja kun siihen heitti uhkailuja päälle lukittujen ovien takana, minun päässäni tilttasi takautumieni vuoksi. Hän sitä paitsi tiesi, että minulla oli traumani lukituista ovista. Joten sairas pää osasi hoitaa hommansa ja pitää minua pihdeissään. Molemmat exäni pitivät minua aivan kuten sinuakin kauhun vallassa vielä eron jälkeenkin. Mutta nyt ajattelisin, että erityisesti siksi, koska uskoin heidän henkiseen ylivaltaansa. Mikä puolestaan sai minut uskomaan, että heidän fyysinen ylivaltansa on se mikä tilanteissa määrää. Väärin. Henkinen ylivalta sittenkin olikin se mikä määräsi tahdin niissä tilanteissa. Ja siitä sain oivan esimerkin silloin, kun fyysisesti väkivaltaisempi eka exäni tuli eromme jälkeen käymään luonani. Hän halusi - mitäs muuta kuin jäädä yöksi. Olin sillä hetkellä lujan päättäväinen ja tyyni ja kielsin. (Hän kuvitteli, että laittamalla seksikortti pöytään peli olisi voitettu. Seksin kauttahan hän oli myös manipuloinut minua aiemmin taitavasti.)Mutta silloin se hirviö, joka oli vuosia pystynyt manipuloimaan minua pelolla, oli muuttunut silmissäni ihan tavallisen kokoiseksi mieheksi. En lähtenyt mukaan hänen peleihinsä enää. Ja sen tiedostettuaan hän lähti aivan rauhallisesti.

Tiedän, että kokemuksemme ovat osin ihan eri, mutta uskoisin, että tunnetasolla niihin liittyy hurjasti samaa. Toivottavasti omat kertomukseni antavat sinulle jotain toivoa omaan karhunpainiisi. Siihen, että selätät pelkosi vielä joskus niin, että en eivät vie sinua vaan sinä niitä!

Hellä hali - olet ajatuksissani. Tästäkin noustaan!!!

Moi!
Siis olen muuttanut pois yhteisestä kodista. Asun väliaikaisesti ainakin serkkuni luona. Voi luoja! Voiko joku ajatella, että mie menisin tarkoituksella ja kohtaisin mieheni tai exän siis. Voi luoja ei. 😝
Se kohtaaminen tuli mulle täysin yllätyksenä. Mie en kanna kännyä aina mukana. Olin lenkillä kävelemässä puistossa, kun mua tartuttiin käsivarteen takaapäin. Se ei niin suuri shokki olisi ollutkaan, jos olisi tullut vastaan.
En ole päässyt vielä terapeutille. Joudun jonottamaan. Sain kyllä psykologille ajan ensi viikoksi.
Ei kai miun tarvitse täältä muuttaa. Työkin on täällä, vaikka sairaslomalla olenkin.

Olisi varmaan parempi aloittaa muualla. Onneksi mulla on serkku ja kisu.

Mie tosissaan tarvitsisin neuvon, mitä teen, jos vielä törmään exään. En joka kerta voi hulluna huutaa. Se on myös mun elävä painajainen.

Voi kiitos, kun olette hengessä mukana. Tällä keijulla on nyt siipi maassa.

Ei keijukainen, en tarkoittanut, että sinä olisit mennyt miehesi perään vaan päinvastoin. Yritin ymmärtää, mikä on asuntojenne etäisyys, eli että pitikö hänen varta vasten etsiä sinut käsiinsä vaikkapa kymmenien kilometrien päästä (eli varjostaa sinua), vai asutteko yhä niin lähellä toisianne, että tällaiset kohtaamiset ovat normaaleja sattumia.

En ole maailman paras kertomaan, mitä tossa tilanteessa pitäis tehdä. Sitäpaitsi mulla ei oo hajuakaan, millaisia kohtaamisenne ovat. Sisältyykö niihin fyysisen väkivallan yrityksiä, vai ovatko ne henkistä hivutusta vai mitä. Mutta mietipä itse silloin kun olet rauhallisin mielin, mistä millasessakin tilanteessa voisit apua saada tai hakea. Muistelen, että esim. LOVE ry:n sivuilla olis joskus ollu ohjeita "ensiapupakkaukselle" vaikeita tilanteita varten. Onko teillä päin jotain kriisiapua saatavilla, sehän olisi ehkä yksi paikka, missä olisivat tottuneet näitä asioita pohtimaan ja kohtaamaan. Joka tapauksessa on hienoa, että sinulla on serkkusi luona katto pään päällä ja turva. Ja kisu ☺️❤️☺️ Ehkäpä serkkusi ulkopuolisena voisi auttaa sinua miettimään, mitä noissa tilanteissa voisit tehdä. En tiedä, onko sinulla muita ihmisiä tukenasi, esim. lapsuuden perheestä tai ystävistä. Ulkopuolinen kuitenkin pystyy suhtautumaan itsellesi paniikkia aiheuttaviin tilanteisiin toisin, ja voisitte rauhassa miettiä, miten ennaltaehkästä ja miten toimia jos ja kun paniikki pääsee voitolle. Olet tehnyt ison päätöksen kohti onnellisempaa elämää. Uskoisin, että se on se vaikein päätös, että muuttaa pois ja jättää entisen elämän taakseen. Niin olen ainakin itse kokenut molemmilla kerroilla. Kaikki muu on helpompaa, vaikkei helppoa.

Moi!
Kirjoitan tätä ihme aikaan, kun ei uni tule. Ihailen ja kunnioitan sinua jokujossakin!! En osaa ilmaista itseäni noin hienosti. Meillä serkun kanssa on hieno viikonloppu takana. On saunottu ja grillattu.

Mulla on huomenna psykologilla käynti ja jännittää vallan kauhiasti. On niin kauhian vaikea kertoa tapahtuneesta. Miten pystyn olemaan itkemättä? Eihän kertomisesta tule mitään, jos vaan itkeä vollotan. Kyllä kai siellä saa itkeä?Toivottavasti se ei pidä mua vallan hulluna!

Täytyy koittaa nukkua. Kiitän kaikkia lämpimästi, jotka ovat minua tukeneet!

Hei kyyhkyläinen,

Kiitos kehuista. Lämmittivät mieltä, sillä kirjottaminen on itselleni se rakkain ilmaisumuoto - ja helpoin. En itsekään tahdo pystyä aina kertomaan asioista muille sillon, kun vaarana on, että pillahdan itkuun. Ja mitäs varten ammattiauttajat sitte on ??? Mulla oli yks ihana tk-lääkäri, joka vaan ojensi mulle nenäliinoja tukun käteen, kun aloin vollottaa 😋 Eli vaik teoriassa tiedän, että eihän se ole loppujen lopuksi mitään, että itkee toisten nähden, olen edelleenkin arka asiasta...mähän oon oikee itkupilli - jos olen nauravainenkin. Tunteita laidasta laitaan. Mutta tää on mulle ollu osa itseni hyväksyminen prosessia. Että mä saan ku saankin porata tai kyynelehtiä, kun asiat herkistää mua. Ja joskus huomaan, että (tietty) annan toisillekin luvan herkistyä, kun itse uskallan. Eli olemalla oma itteni annan toisellekin luvan olla sitä 🙂 Mutta ei silti itku ventovieraan nähden oo helppoo.

Tosin täysin ventovieras saattaa yllättäen kohdata sut ihan vakavissaan. Viittaan tositilanteeseen, kun exäni oli lähestyvää fyysistä eroamme ennen kolarissa (henkisesti oikeastaan koen eron jo silloin tapahtuneen). Olin tulossa sairaalasta - siis sinällään kolari ei ollut vakava fyysisin vammoin mitattuna - mulla vaan oli niin jo inhimillinen mitta henkisesti täysi, että tilanne herätti valtavia henkisiä vyöryjä. Olin nousemassa metrosta ylös, kun purskahdin lohduttomaan äänekkääseen itkuun. Oli myöhä ilta, ja katu hiljainen, joten ajattelin saavani rauhassa purkaa paineitani. Yllättäen takanani kävellyt noin itseni ikäinen nainen tuli rinnalleni ja kysäisi, voisiko hän auttaa jotenkin. Olin vähän hämilläni, ja kerroin, että asun ihan lähellä, joten olen kotia menossa, eikä mulla ole hätää. Sanoin vain lyhyesti mieheni olleen kolarissa. Hän jatkoi matkaansa, mutta kuinka se tekikään rikkinäiselle sielulle hyvää!!!! Joku pysähtyi hetkeksi, hymyili sydämellisesti kuin enkeli ja jakoi suruni ja ehkäpä yksinäisyyteni sillä hetkellä tuskassani. Suruni ei ollut edes sitä, että exä oli kolarissa - kirjoittajan huomautus 😝 vaan mm. sitä että hän oli ennen lähtöään valehdellut (taas kerran) menevänsä miehisen ystävänsä luo viikonlopuksi. Ja kuinkas ollakkaan kolari paljasti, että hän oli lähtenyt naisystävänsä ja tämän lapsen kanssa viikonlopun viettoon. Eli vaikka sillon olin jo lähestymässä eropäätöstä, tämä oli taas yksi isku lisää. Että mulle valehdeltiin koko aika pah. No joo se siitä loppu kirjeessä 😉

Mutta sitten se, että mites ois kengu, jos ihailisit itseäsi - olet ollut aikaansaava, rohkea nainen. Ottanut rohkean askeleen, johon kaikki ei pysty. Ja jotkut jahkaa sitä loputtomiin mm. nimimerkki itse aikanaan 😎 Entäs jos alkaisit katsoa itseäsi peilistä ihailevin silmin 🙂🌻 Nimittäin mä esimerkiksi olen aina ihaillut kenguruita...ja yksi elämäni haave pikkutytöstä asti on ollut nähdä edessäni kenguruäiti pikku kengurunsa kanssa - siis siinä kuuluisassa taskussaan 😀 Joten jatkelehan sinä kenguäiti siellä ja turvaa taskussa olevat pikku-kengutkin 🙂 Kiitos itsellesi antoisista ajatuksenvaihdoista!!!

no nih - sen verran korjauksena, että mul meni vähän eri tarinat sekas, ku luin useamman peräkkäin - inhimillisiähän me ollaan...ja ehkäpä sä et sitä edes huomaa - sillä eiköhän viesti ole silti se sama sinullekin pikkuäiti voimahalaus 🌻🙂🌻

Hei yönkyyhky,

Halusin vielä erikseen kiittää sinua siitä, että uskaltauduit avautumaan täällä. Tarinasi lukeminen on ollut itselleni hyvin terapeuttista. Se herätti todella kipeitä muistoja. Nimenomaan fyysiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan liittyen. Toivon sulle voimia elämän uudelleen rakentamiseen! Olet jaksanut jo paljon...Toivottavasti psykologin tapaaminen oli hyvä kokemus, että pääset sitäkin kautta eteenpäin 🙂👍

Moi jokujossakin!

Kiitos, jos minusta oli sinulle apua. Miten nyt minusta voi olla apua kellekään! Olen niin rikki kuin vain voi olla. Minusta vaikutat niin hienolta ja vahvalta ihmiseltä! Toivon sulle kaikkea hyvää!

Mun psykologikäynti oli ihan katastrofi. Tosi vaikeaa kertoa vieraalle itsestään. Mä vaan parkusin. Sain kerrottua pahoinpitelystä, väkisinmakaamisesta sekä lapsenmenetyksestä. 😭 Siitä en selvii koskaan. Sain uuden ajan ensi viikoksi. En kyllä ymmärrä, mitä puhuminen auttaa. Ei se saa tapahtunutta katoamaan.

Vartaloni ja mieleni muistaa tuon kaiken! Ja arpi muistuttaa vatsassa. Alan kuulostamaan katkeralta! Tässä on tapahtunut suuri vääryys! Nyt ryven itsesäälissä! Olisi vaan parempi olla kuollut! Oli virhe mennä psykologille! Mitä mussa tapahtuu? Kaikki vyöryy ylitseni. 😭 😭 😭 Olenko mä hullu? 😯🗯️

Hei,

Mielestäni ei suinkaan ollut virhe, että menit psykologille - asiat tapahtuvat niin hitaasti, anna itsellesi aikaa. Ensi kerralla itket ehkä vähän vähemmän ja sitten seuraavalla kerralla puhut taas hieman enemmän. Uuden elämäsi perusta valetaan hitaasti, mutta siitä tuleekin sitten kunnollinen! Ehkäpä nyt on aika itsesäälille ja huomenna jollekin muulle. Kullekin asialle aikansa.

Moi!
Kiitos Jasse viestistäsi. Tää kaikki tuntuu niin pahalta. Olinko huono vaimo, kun sain mieheni juomaan? Enkö olisi saanut kieltäytyä mieheni lähentelyistä? Olisinko jotenkin saanut pelastettua vauvamme? Voinko pelastaa edes itseäni? Olen serkullenikin vain taakka. 😭
En saa itkuani loppumaan. Olen niin lohduton. Ihan kuin pettäisin mieheni kertomalla psykologille likaisista lähentelyistä ja väkisinmakaamisesta. Olen nyt niin haavoittuva! Haluaisin mennä ulos metsään yöhön ja pimeään huutamaan MITÄ TEIN VÄÄRIN? Haluaisin niin vauvavatsani takaisin!! Korjaisin kaiken uudelleen, jos voisin. Olisin parempi vaimo.

Voi mun pikkukisua, kun tulee mamin syliin. 😟 Onneksi on tämä pieni ja karvainen. 😭

Hei taasen,

Yhä vieläkinolet solidaarinen miehellesi (joka ei sitä ansaitse) ja sen kertoo sinusta! Vieläkin yrität myös säilyttää jotain rippeitä unelmastasi - päästä siitä irti. Kipeää tekee, mutta paljasta kaikki, revi auki ja niin pääset irti.

Kaikki tätä sinulle varmasti hokevat, mutta toistanpa minäkin tässä SINÄ ET OLE SYYLLINEN TEKOINESI JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISINESI, ETKÄ OLISI VOINUT "PELASTAA" MITÄÄN. Tässä kohden sinun on mielestäni hyväksyttävä oma voimattomuutesi- et olisi voinut muuttaa miestäsi.

MIes on YKSIN vastuussa käytöksestään ja teoistaan - ihan yksin. Hän valitsi se tavan toimia, hän valitsi sinun satuttamisesi. Varmasti on äärimmäisen tuskallista hyväksyä se, olisi ilmeisesti jopa lohduttavampaa nähdä itsensä jollain tapaa syyllisenä???

Päästämällä irti viimeisestäkin ajatuksestasi "suojella" kuvaasi liitostanne ja miehestäsi vapautat itsesi.🌻🙂🌻

Stop stop stop...Jasse jo sanoikin hyviä pointteja...eipäs kyyhkyläinen kanneta vastuuta asioista, jotka ei sulle kuulu. Jokainen valitsee oman päihteenkäyttönsä itse. Se on ihan ikioma vastuu, ei kenenkään muun.

Jokainen vaimoaan rakastava mies ottaa järjen käteensä, jos lähentelyt ei maistu vaimokullalle. Ja toisin päin. Jos toista oikeasti rakastaa, hyväksyy senkin, että on tilanteita, joissa toisen olotilat menee omien himojen ja halujen ohi. Koska EI halua toiselle pahaa. Ja mikäs sitten parisuhteessa voi perustua vapaaehtosuuteen jollei sänkyleikit??? Siinähän menee koko pohja vuorovaikutukselta niin, että siitä vois tulla yhteinen hetki, jos jompi kumpi on väkisin vedetty paikalle vastentahtoisesti. Ei ei ja ei. Eli totta kai jokaisella on oikeus laittaa kieltotaulu väliin ja sanoa, että hei kuules kaveri tänään ei huntsita naiminen, ei pusuttelu eikä ehkä paljon mikään muukaan. Että painukaa kaikki huit hiiteen.

Äläkä ota liikaa taakkaa harteillesi. On tapahtunut jotain peruuttamattoman hirveää ja tuskaista. Vauvan menetit, tosiasia, jota ei voi peruuttaa, tapahtunutta ja mennyttä siinä mielessä. Ehkä joku vertaistukiryhmä ois hyvä tohon tuskaan, että voisit käsitellä sitä sellasten ihmisten kanssa, jotka oikeesti tajuaa, mistä tunnetasolla on kyse. Mulla esim. ei oo mitään hajua sellasesta. Mun tuskani ovat ihan muualla, vaikka lapsettomuuteen liittyvätkin. Kysäse siltä psykologilta seuraavalla tapaamisella, osaisko neuvoa jotain tukiryhmää sulle. Tiedän toisenlaisista traumoistani, että vertaisten ymmärrys on NIIIIN lohdullista. Kun ei tarvi selitellä yllättäviä itkupuuskia eikä muutakaan, kuten muille tolvanoille 😝

Itsesi olet jo pelastanut!!!! Se on tärkeintä just nyt. Nyt olet siitä operaatiosta hengästynyt. Olet juossut vastatuuleen ja väsähtänyt. Toivoisin, että sinulla olisi myös ystäviä tai sukulaisia tukenasi toipumisessasi. Sitä parempi mitä useampi ihminen, jonka kanssa pohtia ja itkeä tuskaansa, on mun kokemukseni. Siksi tollanen vertastuki onkin hyvä, kun ei siellä hoputeta vaan annetaan aikaa märehtiä omaa tuskaa omassa tahdissa. Ja ollaan hienotunteisia. Eli ota irti kaikki mahdollinen tieto siitä psykologista, mistä tukea voisit saada, tiedän, etteivät ne istunnot psykologin kanssa maailmaa pelasta sen vuoksi, että heillä on aikataulutuksensa. Siksi on tärkeää, että sulla on myös juttuja, joilla jaksat istuntojen väliajat. Olipa ne ihmisiä tai harrastuksia tai mitä vaan, mikä auttaa sua purkamaan pahaa oloasi. Noh, onneks oot myös täällä. Täälläkin on myötäeläjiä.

Sama pätee serkkuusi, joka on aikuinen ihminen. On hänen asiansa määritellä taakankantokykynsä, ei sinun hänen puolestaan. Mieti sinä, miten sinä huolehdit omista voimavaroistasi ja anna muiden huolehtia omistaan. Keskity itseesi ja omaan hyvinvointiisi. Se on olennaista, ei mikään muu. Kukaan ei voi nostaa sinua jaloillesi, paitsi sinä itse. Me muut voimme olla tukena, mutta sinä itse ponnistat ja nouset. Ja sinähän nouset!!! Eli pidä äärimmäisen hyvä huoli itsestäsi, ihan nää perusjutut uni ruoka lepo harrastukset - niitä kaikkia tarvitaan että jaksaa etiäpäin.

Anna itkun tulla. Olet onnellinen, että pystyt itkemään. Se huuhtelee sielua, kuten tiedät. Itke ja itke ja itke. Joku päivä se loppuu. Se mikä liittyy tragediaasi ja henkiseen romahdukseesi olkoot psykologin asia. Itku tuskin ketään vahingoittaa. Se on just oikea reaktio, kun haaveesi ovat menneet murskaksi ja äärimmäisen väkivaltaisella tavalla kaikin puolin.

Et petä ketään kertomalla totuutta siitä, mitä tapahtui. Ammatti-ihmisillä kuten vapaaehtoisillakin on vaitiolovelvollisuus juuri sitä varten. Sinne on tarkoitus voida kertoa nimenomaan niitä asioita, joita ei kylillä huudella. Olet siellä hoitamassa omaa mielenterveyttäsi, ja se ei oikein onnistu, ellei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä. Faktat on faktoja, sun tunteet sun tunteita. Sun pohtimiset sun pohtimisia. Kaikkiin niihin sulla on oikeus ja oikeus niitä levitellä psykologin juttusilla.

Et tehnyt mitään väärin joutuakseni raa'an väkivallan uhriksi. Sen teki toisen ihmisen sairas mieli. Olet tehnyt myös aivan oikean päätöksen pelastaa itsesi sen jälkeen. Väkivallan vastuu on miehelläsi. Hän teki väärin. Hänellä ei ole mitään oikeutta olla väkivaltainen. Eikä syytä joka sen oikeuttaisi. Hän tarvitsee apua, mutta sekään ei ole sinun vastuullasi. Se on hänen vastuullaan. Hän on aikuinen, jonka pitää itse osata istua alas miettimään, mitä on tullut tehtyä, ja miten elämäänsä pitäisi elää. Ja jollei hän tuota tee, hän jatkaa vaimonhakkaajana loppuikänsä.

Olen ihan varma, että olet ollut hyvä vaimo. Eikä vauvan menetys liity siihen mitenkään. Sä vaan kai koet nyt, että vauvan menetys on NIIIIIN väärin, että jos olisit tehnyt jotain toisin, niin ei ois tapahtunu. Näitä kipuiluja, kun pitää hyväksyä asioita, joita ei millään haluaisi hyväksyä. Mutta protestoi, itke, kiroa, mitä vaan mikä tuntuu omalle purkukonstille. Ja hali pikkumirriä ☺️❤️☺️

Siis, kerraten vielä!
Vaikka sinä olisit ollut hyvä kuin taivaan enkeli, mies olisi juonut, vaikka sinä olisit levittänyt punaista mattoa ja palvellut kuin kuningasta, niin hän olisi lyönyt.
Mikään ei oikeuta alistamaan ja lyömään toista ihmistä, ei mikään! Vaikka olisit räkyttänyt kuin rakkikoira ja v**tuilut päivät päästään, niin ei sittenkään. Jos juova haluaa juoda, niin siihen ei auta mummoin rukoukset eikä lasten suuret silmät, saatikka vaimon sanomiset, vaikka olisit ollut kuinka ymmärtäväinen vaimo, niin pullonhenki on vieläkin ymmärtäväisempi, aina!
Sinä kerrot nyt kaiken siellä terapiassa, ihan pohjamutia myöten. Tiedät itsekkin, jos joku kertoisi sinulle omastä elämästään, joka olisi likipitäen samanlaista, niin sinä kauhistuisit, mutta oma elämä on liian likellä, ja siihen turtuu, ei sitä kauheutta enää näe!
Sano minulle, onko se mies on sinulle koskaan niin hyvää tehnyt, että sinun täytyy ajatella noin?? Jokainen vastaa teoistaan ja nyt on miehellä se vastuun aika, jos sitä ei ennemmin ole ollut.

Moi

Kiitos Jasse. Yritän ajatella, etten voi tapahtuneelle mitään. Se on tosi vaikeeta.

Kiitos jokujossakin. Ymmärrän kyllä, että jokainen vastaa omista kännäämisistä itse. Ja seksistäkin on lupa kieltäytyä. Kyselenpä sitä vertaistukiryhmää, jos sellainen löytyisi.

Kiitos helemi. Enkeliksi minusta ei ole. Pullon hengelle hävisin täysin. Olihan mieheni alussa ainakin hyvä ja lempeä. En kai muuten olisi rakastunutkaan. Pahoinpitely alkoi miltei varkain ja alkoholin myötä.

Olen tosi kiitollinen teille myötäeläjille.🙂 Ilman serkkuani olisin ihan hukassa. Ja psykologi...vielä vieras...Ja minä täysin rikki ja arka. En osaa enkä uskalla luottaa.

Nämä yöt ovat pahimpia. Nämä yöt ovat yhtä h*******ä. Ei nukuta ja jos nukuttaa, herää kesken unien ja yksin. Tai sitten näkee painajaista eikä uskalla nukkua.

Eikä paniikkikohtaus aina katso aikaa eikä paikkaa. Saa välistä itseään hävetä. Tarvitsee varmaan tarkastuttaa lääkitys. En niitä kyllä tahtoisi.

Hyvää yötä! On mulla onneksi kisu. Se on semmoinen ihana mustavalkoinen.

Moi
Tää oli hirveä päivä!! Anoppi tuli kylään ja pyysi anteeksi ja armoa pojalleen. 😑❓ Voiko tää olla edes totta? Hän vetosi mieheni mielenhäiriöön ja syytti minua, kun jätin mieheni ja hain lähestymiskieltoa. 😭

Mä olen ihan sekaisin! En kyllä katellut anoppia kauempaa. En kaipaa hänen lisäSYYTÖKSIÄ! 😯🗯️

Mulla on huomenna psykologi. On ainakin asiaa. Itsesyytökset on valtavat. Mä kuolen häpeään. Kiitos vaan anoppi!