Halaus sinulle eijaksa!! 🙂🌻

Otan osaa tilanteeseesi, se ei ole mitenkään helppo. Tiedän omasta kokemuksesta, että alkoholistin kanssa ei sietämätöntä elää, sillä isäni on alkoholisti. Elämä oli välillä yhtä helvettiä asuessani kotona, enkä vieläkään ole päässyt siitä täysin yli. Itse en luultavasti pystyisi katsoa alkoholistimiestä päivääkään, enkä suosittele sitä sinullekaan. Teet tietysti itse päätöksesi, mutta alkoholisti muuttuu hyvin harvoin. Isälläni oli kolmeen otteeseen yli vuoden mittainen tauko juomisessa, ensin Kalliola-hoidon, sitten Minnesota-hoidon jälkeen ja viimeisellä kerralla siksi, että hän alkoi mennä niin huonoon kuntoon. Muuten juominen on ollut jatkuvaa jo kohta parikymmentä vuotta. Mieti siis, haluatko elää lopun elämääsi miehen kanssa, jonka juominen vaikuttaa jo sosiaalisiin suhteisiinne, ajan myötä mahdollisesti myös omaan mielenterveyteesi. Ehkä voisit hakea myös apua, sillä alkoholistien puolisoille toimii monissa kaupungeissa ja kunnissa AlAnon-ryhmä.

Joka tapauksessa valtavasti voimia sinulle, tulet epäilemättä tarvitsemaan niitä! 🙂👍

Hei Eijaksa!🙂🌻🙂🌻

Toivottavasti vielä luet aloittamaasi ketjua? Anteeksi etten minäkään ole aiemmin vastsaillut. Kiva kun Mallow on nyt kirjoittanut ja minäkin rohkaistun.

Onko tilanteesi vielä sama kuin reilu kuukausi sitten, mietin. Miten olet jaksanut? Onko juominen suht uusi ongelma miehelläsi? Onko hän edelleen hakenut siihen apua?

Minä menin reilut kaksi vuotta sitten naimisiin miehen kanssa, jolla ainakin on ollut pahakin alkoholiongelma (paljon suurempi kuin hän minulle oli seurustellessamme myöntänyt). Meidän liitossamme hänen juomisensa aiheutti 'valtavan kriisin' heti avioliittomme alussa ja minun oli saatava hänet lupaamaan, ettei meille tuoda ollenkaan alkoholia. Niin hän lupasikin, mutta ei ole kokonaan pitänyt lupaustaan. Se kuulema johtuu siitä, että minäkään en ole pitänyt lupauksiani (sarjassa 'alkoholistin selityksiä').

Tänä syksynä mieheni juominen on lisääntynyt😟, vaikka hän itse ei sitä myönnäkään. Olen todella surullinen😭, ja rukoilen muutosta edelleen. Ihmeenä pidän sitäkin, että avioliittomme ylipäätään on voinut jatkua ja että juominen on niinkin hyvin pysynyt poissa kuvioista. Eli, että mieheni on paljon muuttunut.

Itse lähden pois kotoa heti, jos näen mieheni juoneen niin, että 'silmät seisovat päässä, olo on hutera ja haisee kaamealle'😝. Pari viikkoa sitten ekan kerran tyttärenikin oli kotona, kun sitten lähdimme yöksi ja seuraavaan iltapäivään pois. Se ei ole mukavaa, mutta en pysty pelossa olemaan kotona ja inhoan humalassa olevaa miestäni. On liian selvästi mielessä hänen raivoamisensa, pelottelunsa, ja väkivaltansa, joita on humalan myötä ollut, joten en ota riskiä joutua kokemaan niitä uudelleen. Kotoa poislähtöjä on ollut nyt noin kerran puolessa vuodessa.

On surullista lukea tilanteestasi. Olen puolestasi pahoillani. Onko sinun mahdollista saada miehesi kanssasi johonkin terapiaan/keskustelemaan, että voisit ainakin kertoa hänelle, miten ikävää ja yksinäistä sinulla on? Minä ainakin pyrin aktivoimaan itseni ellei mieheni kanssani tee ja mene riittävästi. Naisina meillä lienee suurempi tarve sosiaaliseen elämään ja saamme olla sellaisia. On aivan luonnollista, että tarvitset kontakteja muihin ihmisiin. Minun suhteeni omiin sisaruksiini on mieheni aiheuttaman suuren kriisin takia ollut 'odotustilassa' ja nyt alkaa olla aika minun korjata niitä suhteita miehestäni riippumatta. Minulle ei myöskään ole syntynyt suhteita mieheni perheeseen, kun 'kaikki ovat pesseet kätensä' ongelmistamme (eli veljensä juomisesta ja sen aiheuttamista seurauksista); minä taas en osaa olla aivankuin mitään ei olisikaan, joten on vain hyväksyttävä, että ystäväni ja ihmiskontakstini ovat muualla (minulla pääasiassa seurakunnissa ja liikunnallisissa harrastuksissa sekä useiden naisystävien kanssa satunnaisesti). Haluaisin toki yhdessä mieheni kanssa olla tekemisissä muiden parien ja perheiden kanssa, mutta miehelläni ei ole työn ulkopuolella ollenkaan ystäviä. Syytä en tiedä.

Minä en nykyään ota mieheni kanssa lainkaan alkoholia (en edes siideriä tai viiniä), sillä siitä ei ole minulle mitään iloa. Olemme nytkin syksyllä puhuneet ongelmasta, mutta mieheni näkee asian aivan toisin kuin minä, joten koen ettei siitä kannata puhua.

Voisitko loma-ajoiksi itsellesi keksiä sellaista tekemistä (siis jossain muualla kuin juova miehesi), mistä saisit lepoa? Onko sinun mahdollista kertoa miehellesi, että et jaksa hänen juomistaan ja jos se lomilla jatkuu sinun on mentävä vaikka matkalle? Ajattelen, että juovalle miehelle pitää ainakin tehdä selväksi, mitä itse ei hyväksy eikä kestä. Ja, ettei ole miehestä sillä tavalla riippuvainen, etteikö voisi löytää iloa elämään tätä ilmankin.

Kerro täällä kuulumisiasi, jos vaan jaksat. Varmasti sekin auttaa jaksamaan. Voimia ja oikeita päätöksiä!🙂👍