Taas täällä. Joskus 1,5 vuotta sitten kirjoittelin palstalle kun avomiehelläni oli suhde toiseen naiseen. Olen unohtanut tunnukseni, mutta tarina löytyy jostain sivuhistoriasta. Se suhde päättyi ja aloin oikeasti kuvittelemaan, että me voisimme alkaa rakentaa suhdettamme. Se ei ole helppoa, kun paljon on tapahtunut ja loukkaantumisia ja pettymyksiä on paljon.
Jäin suhteeseemme kun ajattelin, että jotain voisi muuttua. Uskoin ja toivoin, että oppisimme puhumaan. Yhden ihmisen tahto ei siihen riitä. 7 vuodessa opittuja tapoja on vaikea muuttaa.Olemme käyneet muutaman kerran perheneuvolassa kun kriisi alkoi ja silloin mietimme eroa. Minä olen käynyt edelleen yksin harvakseltaan puhumassa. Minulla on tunne, että hyötyisimme ulkopuolisesta keskusteluavusta, mutta mieheltä motivaatio puuttuu.
Olen jäänyt miettimään ymmärtäisikö mies pettäjänä petettyä kun saisi kokea samaa lääkettä. Olen miettinyt pettämistä, mutta siihen minusta ei ole. En tahdo rikkoa itseäni. Olen yhden miehen nainen kerrallaan.
Voiko pettäjä muuttua? voiko suhde oikeasti parantua pettymysten jälkeen?
😯🗯️😐☺️❤️☺️
Olen "roikkunut" täällä palstalla monta vuotta ja lukenut kaikenlaisia elämäntarinoita. Toiset pystyvät jatkamaan yhdessäoloaan pettämisen jälkeen, toiset eivät. Paljon on kiinni siitä, miten pystytään käymään kipeät asiat läpi ja miten rehellisiä ihmiset ovat toisilleen, ja itselleen.
Oma kokemukseni on sellainen, että ensimmäisen kerran minulle selvisi mieheni pettäminen noin 15 vuotta sitten, elämältäni putosi pohja mutta silloin asiat mielestäni selvitettiin ja meidän elämämme oli aika onnellista varmaan jotain 7 vuotta sen jälkeen. No sitten tuli kaikenlaisia asioita: jouduin työttömäksi, tyttäreni kanssa oli ongelmia ja syntyi ensimmäiset lastenlapset, itselläni todettiin kohtusyöpä ja se leikattiin. En siinä tilanteessa enää "keskittynyt" mieheeni ja hän petti taas, saman naisen kanssa kuin aikaisemmin. Sen jälkeen en enää ole pystynyt häneen luottamaan ja viimeiset vuodet olemme eläneet lähinnä kämppäkavereina. En tiedä mitä häntä kohtaan enää tunnen, vihaa vai rakkautta, lähinnä inhoan häntä. Luulen, että kumpikin haluaisimme erota, mutta yli 40 vuoden yhteiselon jälkeen se on niin vaikeaa. Pelkään jäädä yksin vanhoina päivinäni. En tiedä miten kauan tätä voi jatkua. Emme puhu kuin pakolliset, yhdessä emme juuri tee mitään ym. Eli tällainen stoori.
Eli kysyit voiko pettäjä muuttua. Joku voi, joku ei. Toiset, niinkuin mieheni, ovat sellaisia että tunteista ei puhuta ja ongelmien tullessa etsitään se "helppo" vaihtoehto. Minä yritin niin kauan puhua tunteista ja ajatuksistani ja haaveistani, mieheni ei vain osaa niistä puhua. Ja tässä sitä nyt ollaan. Enää en edes halua hänelle puhua, mitä se hyödyttää. Hän ei osaa asettua toisen asemaan, ei huomioida minua enkä enää jaksa yksipuolisesti olla sellainen.
Tsemppiä sinulle. Yksi neuvo on että puhukaa, puhukaa, puhukaa...mutta jos toinen ei siihen pysty/halua, niin ei yhdessäolosta ja luottamuksesta pettämisen jälkeen mitään tule.
Itse tunnen olevani vankilassa, elinkautisessa. Ja ainoa joka tähän voi vaikuttaa, on minä itse ja minulla ei ole tarpeeksi rohkeutta asioita muuttaa. Olen yrittänyt keskittyä omiin juttuihini, sain osa-aikatyötä, vietän vapaa-aikaa ystävien ja lastenlasten kanssa. Mutta totta kai kaipaan ihmistä vierelleni, kosketusta. Mutta mieheltäni en sitä valitettavasti enää halua. Hän on minua loukannut liikaa. Enkä pysty enää aloittamaan alusta hänen kanssaan.
Kaikki parisuhdetarinat ovat toki erilaisia. Oma kärsimystarinani alkoi muutama vuosi sitten. Kaikki "klassiset" merkit toisesta naisesta alkoivat ilmaantua. Mies jäi kiinni, lupasi lopettaa. Vuoden päästä sama toistui ja silloin poistui luottamus meidän suhteesta.
Rakkaus ei kuitenkaan loppunut, yhteiseloa takana 40 vuotta, ihania lapsia ja lastenlapsia iso joukko. Arki sujui ja olimme paljon yhdessä, elämänarvot olivat yhteisiä.
Kävimme parisuhdeterapiassa, puhuimme paljon jne...
Mies kuitenkin jatkoi suhdettaan. Lähetin hänet elämään rakkauttaan tuon toisen naisen luo, joka niin kovasti häntä odotti ja halusi.
Siellä tuli sitten aikanaan arki vastaan ja mies seisoi ovellani surkeana. Otin takaisin 🤨
Kyllä, nyt saa sanoa, että herranen aika! Sinisilmäinen höynäytettävä - mutta minä rakastin.
Eipä mennyt montaa kuukautta, kun selvisi että sama homma jatkuu...
Nyt on tilanne se, että mies on laitettu pihalle, eropaperi on lähtenyt, rakkaus lentänyt ikkunasta ulos ja olo on aivan euforisen hyvä 🙂
Haluaisin rohkaista sinua Surullinen 1955, uskalla laittaa silmät kiinni ja hypätä.
Tottakai se on vaikeaa, kyllä, välillä on tosi yksinäinen olo.
Ota halauksia lapsilta, lastenlapsilta ja ystäviltä, ne antavat voimaa.
Sitten kun oma olemuksesi pääsee kaikista stressin ja tuskan paineista, niin alat huomata eläväsi - ja niin myös sinut huomataan. Alat nimittäin arvostaa itseäsi ja silloin muutkin huomaavat sinut ihmisenä ja naisena 🙂👍
Pettäjiä on monenlaisia. Minulla oli elämänkumppanina ns. tapapettäjä.
Hän jatkakoon toisten kanssa, minä olen ansainnut parempaa 🙂🌻
Aivan mahtava asenne:
Lemmikki2 kirjoitti 11.7.2015 10:28
Kaikki parisuhdetarinat ovat toki erilaisia. Oma kärsimystarinani alkoi muutama vuosi sitten. Kaikki "klassiset" merkit toisesta naisesta alkoivat ilmaantua. Mies jäi kiinni, lupasi lopettaa. Vuoden päästä sama toistui ja silloin poistui luottamus meidän suhteesta.
Rakkaus ei kuitenkaan loppunut, yhteiseloa takana 40 vuotta, ihania lapsia ja lastenlapsia iso joukko. Arki sujui ja olimme paljon yhdessä, elämänarvot olivat yhteisiä.
Kävimme parisuhdeterapiassa, puhuimme paljon jne...Mies kuitenkin jatkoi suhdettaan. Lähetin hänet elämään rakkauttaan tuon toisen naisen luo, joka niin kovasti häntä odotti ja halusi.
Siellä tuli sitten aikanaan arki vastaan ja mies seisoi ovellani surkeana. Otin takaisin 🤨
Kyllä, nyt saa sanoa, että herranen aika! Sinisilmäinen höynäytettävä - mutta minä rakastin.Eipä mennyt montaa kuukautta, kun selvisi että sama homma jatkuu...
Nyt on tilanne se, että mies on laitettu pihalle, eropaperi on lähtenyt, rakkaus lentänyt ikkunasta ulos ja olo on aivan euforisen hyvä 🙂
Haluaisin rohkaista sinua Surullinen 1955, uskalla laittaa silmät kiinni ja hypätä.
Tottakai se on vaikeaa, kyllä, välillä on tosi yksinäinen olo.
Ota halauksia lapsilta, lastenlapsilta ja ystäviltä, ne antavat voimaa.
Sitten kun oma olemuksesi pääsee kaikista stressin ja tuskan paineista, niin alat huomata eläväsi - ja niin myös sinut huomataan. Alat nimittäin arvostaa itseäsi ja silloin muutkin huomaavat sinut ihmisenä ja naisena 🙂👍Pettäjiä on monenlaisia. Minulla oli elämänkumppanina ns. tapapettäjä.
Hän jatkakoon toisten kanssa, minä olen ansainnut parempaa 🙂🌻
🌻🙂🌻
Kiitos! Tukea tarvitsen, ja paljon! Tämä on loistava paikka kaikille revityille sydämille. Kun on 15-vuotiaana lähtenyt parisuhteeseen, eikä ole saanut elää päiväkään itsenäistä elämää, niin olo on vähän eksynyt.
Täälläpä minäkin taas, en ole tainnut tänne kirjoittaa moneen kuukauteen. Minun tarinani löytyy täältä, mutta lyhyesti: miehelläni oli toinen nainen 15 v jota hän tapaili kuulemma noin 5 kertaa vuodessa. Tämä selvisi minulle joulukuussa 2013.
Kaiken käsittämättömän tuskan jälkeen päätimme kuitenkin jatkaa. Mieheni lopetti heti tämän toisen suhteen. Kävimme terapiassa yhdessä ja erikseen. Puhuimme todella paljon, mieheni vastasi kaikkiin kysymyksiini. Rakastamme toisiamme eikä mieheni kuulemma pysty käsittämään tekoaan. Elämämme on parempaa kuin koskaan aikaisemmin. Olemme olleet naimisissa kohta 45 v ja tämä on myös suuri syy siihen että emme päätyneet eroon.
Kuitenkin ajattelen joka päivä, kestääkö tämä? Jos tulee huono aika, kääntyykö mieheni taas tämän toisen puoleen, joka yksinäisenä naisena odottaa ihan varmasti.
Olen päätynyt siihen, että elän tätä päivää ja nautin jokaisesta hetkestä. Rakastan miestäni ja hän rakastaa minua paljon, tunnen sen joka hetki. Mieheni huomioi minua ja tunnen olevani tärkeä.
Paljon on vielä huonoja hetkiä, itkua, surua ja välillä raivoa, mutta uskon ja toivon että pääsen siihen tilanteeseen että voin jättää koko asian jonnekin ulkopuolelle.
Haluan uskoa että elämme yhdessä loppuelämämme, mutta en varmasti koskaan pysty luottamaan täysin mieheeni! Toivoa kaikille teille jotka jatkatte pettämisen jälkeen.🙂🌻
Kiva kuulla, että näitä onnellisiakin tarinoita pettämisen jälkeen on ja että elät päivän kerrallaan. Se ei ole helppoa. Itse olen jumittunut tähän pettämisen jälkeiseen katkeruuteen, enkä saa aikaiseksi tehdä mitään muutosta elämäämme. Sen verran olen päässyt eteenpäin, että olen tehnyt kaikenlaista kivaa, matkoja ym, ystävieni kanssa ja yrittänyt keskittyä oman oloni parantamiseen. Mutta olisi niin kiva tehdä kaikkea oman aviopuolisoni kanssa, mutta se ei enää kiinnosta. En luota häneen, enkä enää tiedä mitä tunnen häntä kohtaan. Olemme nyt kämppäkavereita, ei läheisyyttä eikä juuri kommunikaatiota. Eihän tässäkään mitään järkeä ole, enkä tiedä miten kauan me tällaista jaksamme.
Mutta tosiaan kiva kuulla, että teillä menee mukavasti. Kaikkea hyvää sinulle.