Olen rikki revitty ja kokonaan maassa. Sain vihdoin haettua eron minua ja lapsia kaikin tavoin laiminlyöneestä miehestäni. Arvelin, ettei asia ketään kiinnosta, mutta enpä olisi voinut pahemmin erehtyä.
Mies säikähti ja lupaa tehdä parannusta 12 vuotta jatkuneeseen juomiseen. Soitteli kaikki sukulaiset läpi ja nyt he kaikki ovat kimpussani
Minut on täysin syylistetty huonoksi äidiksi, joka vie lapsiltaan isän. Tai huonoksi vaimoksi, joka ei ole miehensä tukena kun hän sitä tarvitsee.
Olo on todella paha. Kukaan ei tunnu muistavan, että olen yksin joutunut hoitamaan perheemme kaikki asiat jo vuosia, kun mies on juonut kaikki rahansa. Kukaan ei ole auttanut kotitöissä tai lasten hoidossa. kaikki olen saanut tehdä jaksamisen äärirajoilla.
Ei soitelleet sukulaiset silloin kun mies otti ja katosi viikoiksi tai juomaputki venyi ja puhelin pysyi mykkänä päiväkausia. Viimeisen kuukauden aikana hän näyttäytyi kotona vain kaksi kertaa ja oli lasten kanssa vain yhden päivän.
En tiedä voisiko kukaan nyt sitten yhtäkkiä muuttua. En voi sitä uskoa ja aionkin antaa eron astua voimaan (2 vk:n päästä). Mutta itsetuntoni on mennyttä. Tunnen olevani paha ihminen, joka on hajoittanut hyvän perheen. En tiedä kumpi on pahempaa…elää siinä juomahelvetissä, missä et tiedä missä toinen on ja milloin tulee vai tässä syyllisyys helvetissä, missä olet kaiken pahan alku ja juuri. Miksi edes enää elää?😯🗯️
Elämä jatkukoon...
Mies kävi juttelemassa kanssani. Päädyimme yhdessä jo aiemmin sovittuun ratkaisuun, että mies hakee sen antabuksen ja rupeaa olemaan kotona. Jos ei päivät niin ainakin yöt. Rehelliseksikin hän halusi heretä uutta alkua tehdessä ja kertoi avoimesti humalapäissään käyneensä myös vieraissa.
Voinpa kertoa minun halun uudelleen yrittämiseen lopahtaneen sillä sekunnilla. Eikä siinä vielä kaikki, mies ilmoitti tekevänsä edelleen töitä ystävän rakennuksella ja sanoi, ettei rupea joka ilta töiden päälle kotiin ajamaan. Ehdotti siinä vielä, josko voitaisiin aloittaa alusta vasta ensi viikon torstaina...???
En tiedä kumpi meistä on tyhmä, mutta tämän varmemmin en ole koskaan hänestä eroon halunut. Enhän ole aivan idiootti. Hänen suunnitelmansa mukaan mikään ei sittenkään muuttuisi, vaan minä olisin edelleen yksin kotona miehen huidellessa päivät omilla juoksuillaan öistä puhumattakaan. Hän ei siis todellakaan ole tajunnut yhtään mitään.
Kaikkein eniten harmittaa kun menin kuuntelemaan hänen puheitaan ja tunteet alkoivat myllertämään. pettäminen loukkasi niin että todella sattui. Olihan hän aina vakuutellut minun olevan hänen ainoa rakkautensa, ylitse kaikkien muiden. Ja nyt joku ravintolasta isketty nainen meni minun yli... kipu on ihan fyysistä 😭
Olen niin vihainen myös itselleni, että annoin vielä kerran sekoittaa jo niin hyvin seesteiseksi käyneen elämäni 😠 Kun tästä kivusta pääsen, niin luulisi minunkin jo jotain oppineen. Kyllä todellinen sydämen rakkaus on niin sokea ja niin tiukassa kiinni, että ihmistä voi näköjään kohdella kun ovimattoa ja lopuksi heittää pois.
Tule tule tule jo ensiviikko ja laillinen eropäätös. Mun sympatiat on kaikkien niiden puolella jotka rakastavat, eivätkä pääse irti, vaikka väistämätön on edessä. Petettyjen tuska on aivan käsin kosketeltavaa...
Mä olen niin lopussa taas😯🗯️
Hei ystavaiseni,
Kylla sa jaksat, jaksoinhan minakin!!! 🙂🌻 Iso hali sulle taalta kohtalotoverilta...
Ei mullakaan ole haapposesti asiat, mutta olen kuitenkin paatokseni nyt tehnyt, ja yritan lahtea taas miinuksen puolelta kohti parempaa huomista. Ei taa helppoa oo, kun ei oo asunnosta tietookaan, eika tieda mista ja milloin voi saada tyota elamisen kattamiseen... mutta periksi en anna...en en ja viela kerran en. Olen sita ennenkin ollut tiukilla tehtyani eropaatoksen... ja jotenkin sita aina meni paivan eteenpain ja loysi lopulta jostain kolosta ruokarahat.
Lykkya tyko...kylla sinusta loytyy tarpeeksi sisua saadaksesi elamasi uuteen uskoon!!! Olet ajatuksissani 🙂🌻
Ruuth ystäväiseni,
Missäs teillä mennään näin juhannuksen alla??? Onko mitään valoa ilmestynyt elämääsi??? Kerrohan kun jaksat. Olen sinusta huolissani.
Pitkä ja lämmin halaus täältä sinulle. Jaksele 🙂🌻
Sitä onnellista elämää🙂🌻
Viimeksi taisin jäädä siihen, että mies oli tekemässä parannusta ja tulossa perheensä tykö takasin...No se oli sellaista teoriaa. Sen keskustelun jälkeen en ole häntä nähnyt, en puhelimella tavoittanut, eikä hän ole myöskään lapsiaan käynyt katsomassa.
Lainvoimainen eropäätös tuli maanataina. Olen ollut yllättävän pirteä ja hyvävointinen. Pudotin painoakin muutaman kilon tuossa erohässäkässä ja nyt voin sanoa puhjenneeni uudelleen kukkaan. Arki sujuu lasten kanssa, kun ei tarvitse olla huolissaan koko ajan. Olen huomannut olevani onnellinen yksin.
Toisinaan yöllä muistot kirpoaa mieleen, mutta olen oikeasti työstänyt niitä pois mielestäni. Tästä kesästä taitaa tulla kuitenkin paras kesä vuosiin 🙂👍
jokujossain, olen lukenut kuulumisiasi myös muiden otsikoiden alta ja olen onnellinen puolestasi, varsinkin kun näyt minun tyyliini repivän hurttia huumoria hankalasta tilanteestasi. Eräs ystäväni sanoi kerran minulle, että minulla on ainutlaatuinen kyky selvitä asioista, kun osaan löytää huumoria todella vaikeistakin asioista. Välillä teen sen sydän verellä, mutta selvitty on. Huomaan, että jokujossain sinulla on sama kyky ja sitten sitä ihanaa myötäelämistä. Huolenpitosi lämmittää todella sydäntäni, Kiitos siitä🙂🌻
Kirjoitathan jatkossakin; ystäväsi Ruuth🙂🌻
Ja taas mennään syvällä ja kovaa...
Monta päivää on ollut niin hyvä olo, mutta nyt puskee masennusta päälle. Mä en tajuu kuinka mä saisin nää aallonpohjat loppumaan. Erosta on nyt vajaa pari viikkoa kulunut ja elämä mättää. Rahatilanne ja kaikki muukin pitäis olla ok, mutta en tajua miksi mä olen vaan niin maassa. Tuntuu, ettei mulla ole oikeutta elää. Mikään ei huvita ja jatkuva huionouden tunne on päällä. Olen taas ruvennut ajattelemaan, ettei mun elämä ole minkään arvoinen. Ihan sama elää tai kuolla.
Yksinäisyys on hirvittävää. Mistä voimia eteenpäin? En kadu päätöksiäni, enkä missään nimessä halua palata entiseen. Elämän ilo vaan puuttuu.
Surullinen Ruuth☹️
Hei ruuth,
Kyllä se masennus puskee esiin täälläkin päin. Väliin poraan haikeasti surusta ja tuskasta. Vihakin puskee pintaan. Viha melkein kaikkea kohtaan. Erityisesti viha niitä kohtaan, jotka ovat minua satuttaneet tässä tilanteessa. Niitä kohtaan, jotka eivät ole osoittaneet minua kunnioittavansa ja päätöksiäni elämässä. Viha niitä kohtaan, jotka ovat rakkauden asemasta antaneet minulle vihaa. Tällä tarkoitan erityisesti lapsuuden perhettäni.
Ja kun exäni ei tietenkään usko, että olen lähtenyt lopullisesti ja vainoaa kaiken aikaa, pinnani on koko aika tiukalla. En osaa rauhoittua ja nauttia kesästä. Yritän hemmotella itseäni ostamalla rahojeni puitteissa hyvää syötävää ja väliin vaatteitakin, kun mukanani oli vain pikku laukku. Mutta kun mikään ei ole vielä ratkennut, ottaa päähän, kun asiat etenevät niin hitaasti. Aina pitää varmistella taustoja, ja yhden asian hoitoon saattaa mennä viikko helposti, kun pitää aina kiertokautta asioita hoidella, ettei esim. olinpaikkani selviäisi... tai puhelinnumeroni jne.
Yhtä kaikki en halua entistä helvettiäkään takaisin. Haluan mennä eteenpäin, vaikka hitaamminkin. Kait sitä joskus vielä ihan oikeastikin jaksaa taas olla iloinen ja onnellinen 🙂 Sekin ottaa päähän, kun tietää, että kaikki kipu ja tuska erosta pitää taas käydä läpi. Jos sen hautaa pinnan alle, se puskee joskus kuitenkin vielä tuskallisempana pintaan. Enkä tiedä mistä moiset voimavarat löydän. Mutta uskon, että joka hetki menen kohti parempaa, joka pienikin askel on askel eteenpäin. Joskus kaikki on taas hyvin 🙂🌻
Ja muista ruuth, että olet ajatuksissani. Meitä on kaksi ja olemme silloin vahvempia kuin yksin, eikö totta 🙂🌻
kiitos sinulle jokujossain
On ihana huomata, etten todella olekaan aivan yksin. Seuratessani näitä muitakin viestiketjuja huomaan miten olen jo onneksi edennyt kohti sitä seesteisempää elämää. Enää ei tarvitse miettiä tuleeko mies kotiin vai ei viikon poissaolon jälkeen. Ei tarvitse pelätä omaa käyttäytymistään, ettei anna uutta aihetta lähteä. Saan olla vaan oma itseni, vaikka välillä kuinka mättäis maailma päälle(ja mättääkin).
Mahtavinta lienee kun ei tarvitse tehdä turhia suunnitelmia ja miettiä koko ajan mitä toinen on niistä mieltä ja olla varma että ne peruuntuvat kuitenkin.
Taloudellisesti on meilläkin tiukkaa. Vaikka mies ei osallistunut ennenkään perheen talousmenoihin niin hän kustansi lapsille jotain huvipuistokierroksia tai harrastus välineitä. Nyt kun maksan ihan kaiken itse (ero mukaan lukien) niin ei ole taaskaan kun 18 loppuviikoksi ruokarahaa. Mielummin kuitenkin venyttelen senttejä kun olen huolesta ihan mutkalla.
Jokujossain toivonpa sinun löytävän pian itsellesi pysyvän asuinpaikan ja saavan elämäsi järjestykseen ja rauhan elää elämääsi ilman ahdistelijoita 🙂👍
Minä olen vielä siinä vaiheessa, että iloitsen jokaisesta muistosta joka aiemmin on karvastellut mielessä, sillä nyt voin tehdä asiat ihan toisin. Tiedän kuitenkin, että se aika on edessä milloin koen epäonnistuneeni naisena sillä en enää kellekään kelpaa. Tämä ei johdu niinkään ulkonäöstä tai lievästä ylipainosta vaan siitä, ettei miehet voi kelpuuttaa ystäväkseen ihmistä jolla on kuusi lasta.
Ihan tavallisen ystävyysuhteen kanssakin on vaikeuksia, sillä miehet kuvittelevat heti olevansa jotenkin vastuullisia koko porukasta.
On se vaan ihan kumma juttu,sillä vastuuhan on ja pysyy minulla siihen asti kun viimeinenkin täyttää 18. Sitten pitäisi alkaa se vastuu niistä omista valinnoista.
Yksinolo voi olla suuri ilo, mutta kyllä se toisinaan koskeekin 😟
Heipsan ruuth ystäväiseni,
Älä ole moksiskaan semmoisista miehistä, jotka eivät sinua hyväksy muruinesi päivinesi. Ne eivät ole sitten vaivan väärttejä. Tiedän tositarinankin kuinka yksi mies meni naimisiin aikuisena naisen kanssa jolla oli jo viisi lasta. Ja heidän kohdallaan juttu meni täysin nappiin, koska ko. mies ei halunnut omia biologisia lapsia periytyvän sairauden vuoksi. Elämässä kaikki on mahdollista. Mutta ihan ensiksi perehdy itsesi eheyttämiseen. Tiedän tuskan yksinäisyydestä, ja olenkin sitä totaalisesti, kun ei ole edes niitä muksuja ympärillä. Ja oikeastaan haluan paljolti ollakin yksin, ettei tarvitse näitä omia epävakaita mielialoja kenellekään selitellä. Kumma kyllä minua ei satuta näinä päivinä edes lapsiperheiden läheisyys, vaikka lapsettomuus viime vuosina on ollutkin minulle iso taakka. Ehkä siksikin, että olen onnellinen, etten ole saanut lapsia kummankaan exäni kanssa, kun ne molemmat ovat olleet kuin tuholaiset perässäni ilman yhteisiä lapsiakin.
Kesäpäiväterveisin 🙂🌻
Jotenkin odottelin oloni helpottavan kun aika kuluu... Hetken pystyin jopa nauttimaan elämästäni ja itsenäisyydestäni, mutta taas joku mättää😞
Voiko surutyö erosta viedä todella ihmisen näin maahan? Miksi niin tapahtuu, sillä minähän oikeasti sitä eroa halusin vuosien alistamisen, alkoholismin ja hyväksikäytön jälkeen. Mikä mun päätä oikein vaivaa?
Olen ollut kaksi päivää jo ihan maassa. Itku tulee joka asiasta. Sitä ennen olin toista viikkoa todella äreä, joten mietin vaan mitähän vielä seuraa? Olen koittanut käydä lenkillä ja keksinyt vaikka jos minkälaista tekemistä, ettei tarvitsisi ajatella mitään, mutta ilta saapuu joka päivän jälkeen ja sängyssä on vaikea ajatuksiaan kontrolloida. Iltaisin oikein odotan malttamattomana lasten nukkumaan menoa, että pääsen omaan sänkyyni nyyhkyttämään.
Pahinta asiassa lienee, sillä en tiedä mitä suren. En missään nimessä halua entistä elämää takasin. Jotenkin olo tuntuu vain yksinäiseltä, aivan saamattomalta ja elämäni turhalta ja epäonnistuneelta. Toistelen mielessäni kysymystä miksi minä ja mitä minä olen tehnyt, etten kelvannut äitinä ja vaimona. Jos keksisin keinon päästä tästä syyllisyydestä eroon voisi itkutkin vähentyä.
Ehdotankin Nobelin palkintoa sille joka keksii pillerin jolla saadaan kaikille itsetunto ja oma-arvo takaisin. "Jokainen ihminen on laulun arvoinen"... millainenkohan viisu meikäläisetäkin tulis😝
Voi kun loma jo loppuisi ja saisi tavata ystäviä, tuttuja ja uusia ihmisiä ja pääsis irti arjesta jossa seinät kohta kaatuu päälle.
Aurinkoa kyyneleistä t: ruuth 🙂🌻
Ruuth ystäväiseni,
Mitä sinulle nyt kuuluu? En ole ehtinyt tänne paljoa kirjoittelemaan, kun käytännön asiat vievät aikani ja energiani. Jos haluat kuulumisistani lukea, löydät ne niistä kahdesta muusta ketjusta. Joka tapauksessa haluan antaa sinullekin toivoa, että kyllä niistä masentuneista ajatuksista yli pääsee hiljalleen, ja elämä voittaa jälleen. Toisessa muodossa kylläkin, mutta sitähän toivoimmekin, eikö totta???!!!
On ihana tunne, kun huomaa, että voi taas rakentaa tervettä elämää uudelleen. Tai ehkä ensi kertaa elämässäni voin nauttia terveestä ihmissuhteesta...on se vaan niin erilaista. Ei uskoisi kuinka paljon hyvä kumppanuus voikaan antaa energiaa, eikä vain sitä syödä kuten aiemmat suhteeni ovat tehneet. Hyvinäkin aikoina ne olivat energiasyöppöjä. Ei niin etteikö olisi ollut tuiki onnellisiakin aikoja ja niistä olen kiitollinen. Ne kuuluivat siihen elämäni vaiheeseen ja toivottavasti olen niistä läksyni oppinut.
Kaikkea hyvää sinulle
jokujossakin
🙂🌻ruuth, luin viestiketjua ja huomasin erään asian joka todella kosketti minua, nimittäin tämä aika jota nyt elät.
Nuo tunnot joista nyt kerroit.
Luulisin, että se aika kyllä menee ohi, mutta se voi kestää pidemmänkin aikaa jollei saa katkaistua kierrettä.
Neuvoisin; hae itsellesi harrastus jossa tapaat sekä miehiä että naisia.
Tai laita koira (vaikka pienikin), kun sen kanssa lähdet ulos on sosiaalinenelämä taattu, moni heltyy koiranpennun nähdessään ja jää juttelemaan, näin pääset hyvään alkuun ja huomaat että hymyilet,- jonain päivänä.
Kyllä kaikki muuttuu paremmaksi, mutta eivät sentään asiat itsestään parane vaan niiden eteen täytyy tehdä jotain,- edes nostaa sormea😋