Hei

Älä anna periksi...toivon sinulle voimaa viedä päätöksesi loppuun.Se on helvetillistä, tiedän.Mutta LUOTA ITSEESI!!!!

Vain sinä tiedät asian pohjimmiltaan ja olet elänyt sitä.Haukkuva koira ei pure, sanotaan, usko siihen.Joillakin ihmisillä on kummallinen olettamus että voivat suomia ja lyödä sanoilla toista niinkuin haluavat.Ja uskovat tosissaan että heillä on siihen oikeus.......tälläiset ihmiset eivät ole minkäänarvoisia ja älä sinä anna heidän vaikuttaa päätökseesi.

alkoholistin kanssa eläminen on tuskaisaa ja nyt miehesi on huomannut että et enään jaksa leikkiä hänen leikkiä ja kotia.hänelle on tullut varmaan hätä että ei olekaan enää sitä paikkaa jonne mennä hetkeksi vahvistumaan että jaksaa taas rällätä.......sorry, mä taidan puhella liian suoria mutta näin mä sen nään välillä.Kyllä mä ymmärrän että alkoholismi on sairaus mutta kaikki ei halua siitä parantua, eivät koskaan.

on se jännä juttu tuo mistä kirjoitit.Kaikki yleensä tietää alkoholistin ja hänen perheensä mutta kukaan ei auttavaa kättä anna kun alkoholisti rällää ja jopa pahoinpitelee perhettään...kaikki hyssyttelevät ja sanovat että tämä on perheen sisäinen asia ja että kyllä ne itse siellä pärjäävät...........joopa joo! Ja sitten kun käy kuten sinulle, haluat irti ja aloittaa turvallisen elämän lapsiesi kanssa, saatkin kaiken loan niskaasi...rikot perheen, niinkuin kirjoitit.Tämä on niin huutava vääryys kaikille alkoholistin lähellä eläville ja oi, kuinka sopiva tapa syyllistää tälläinen ihminen joka on jo muutenkin itsetuntonsa ja minuutensa menettänyt viinahouruissaan elävälle puolisolleen.

Pysy vahvana, mitä sitten päätätkin.Mutta älä anna ulkopuolisten päättää elämästäsi, sinä päätät.Voimia sinulle ja usko itseesi.Jonain päivänä kaikki on paremmin, usko siihen vahvasti!!!!!
Sinua ajatellen🙂👍

Olet tehnyt oikean päätöksen. Me kannustamme sinua, vaikka sukulaiset eivät. Helppoahan se on siellä vähän kauempana räksyttää ja sinua syyttää. Sillä tavalla he lievittävät omaa pahaa oloaan ja tavallaan yrittävät välttää vastuunkantoa asiaan. Olisihan se suku voinut olla aiemmin auttamassa. Mutta kun ei ollut. Missä se yhteisöllisyys oli silloin? Nyt kun sinä otat eron, hekin joutuvat kohtaamaan sen tosiasian, ettei kukaan ollut heistä aiemmin tukemassa teitä millään tavalla. Jos sinä peruisit eron, tavallaan suostuisit taas kantamaan kaikesta vastuun, muidenkin vastuun. Riittää kun huolehdit itsestä ja lapsista.

Toki alkoholismi on sairaus, mutta se on sellainen sairaus, ettei siitä parannu toisen kannattelemana, vaan itse nousten. Usein alkoholistin on käytävä niin pohjalla, ettei enää alemmaksi pääse, ennenkuin tulee oma halu ja riittävä tahto lähteä hakemaan apua ja muuttaa elämää.

Eihän kukaan kiellä miestä hoitamasta alkoholismiaan ja parantamasta tapojaan ja näyttämästä kuinka hän osaa sen käytännössä toteuttaa. Eihän sitä tiedä, jos vaikka vuosien kuluttua tienne yhtyvät jälleen, jos te molemmat vaikka sitä hauatte! Mutta nyt keskity vain tähän hetkeen ja usko, että olet tehnyt oikean päätöksen. 🙂👍

Morjens!
Nosta vaan reippaasti päätä pystyyn, elämä kannattaa kyllä. Olet tehnyt ison päätöksen ja kertomasi perusteella varsin oikeutettu päätös. Ei kenenkään tarvitse yksin huolehtia kaikesta jos on toinenkin osapuoli talossa. Sinun kuuluu tehdä päätökset itse, välittämättä sukulaisten kommenteista. Vaikka itse kun erosin, itse asiassa vaimo jätti niin hänen sukulaiset eivät pitäneet myöskään häneen yhteyttä vaan minuun. Olen yrittänyt puhua heille ja toivottavasti löytävät puheyhteyden. Vain ne jotka ovat kyseisen asian "polttopisteessä" tietävät mitä kaikkea siellä perheen sisällä tapahtuu ja on tapahtunut, ei sukulaiset kaikkea tiedä eikä varmaan tarvitsekkaan. Toivotan sinulle voimia sillä niitä tulet tarvitsemaan! 🙂

Hei ruuth,

Älä missään nimessä tee elämääsi toisten puheiden mukaisesti. Se on se suuri virhe, minkä teemme joskus, ettemme ymmärrä kuunnella omaa sisintämme, vaan yritämme elää toisten pillin mukaisesti.

Joku sanoi jo viisaasti, että jos miehesi HALUAA tervehtyä, aina parempi hänelle itselleen. Mutta älä jää siihen ansaan odottelemaan. Avioliitot ja erot ovat lopulta vain paperia jotka voi myös tehdä uusiksi jos niin haluaa. Jos hän ihan oikeasti sitten pystyisi hoitamaan elämänsä kuntoon ja jos siinä vaiheessa vielä haluatte yhteen, mikään ei ole sille esteenä. Ette olisi ensimmäinen pari auringon alla, joka on eronnut ja palannut myöhemmin uudelleen yhteen. Kaikki auringon alla on mahdollista, jos KAKSI ihmistä yhdessä niin päättää. Olet kuitenkin nyt tullut siihen pisteeseen, jossa ymmärrät, että itsellesi parasta on ero. Pysy päätöksessäsi, sillä VAIN sinä tiedät, mikä sinulle itsellesi on parasta. VAIN sinä tiedät, mitä olet kestänyt ja kärsinyt, eikä kukaan voi sanoa sinulle mitä sinun pitää kestää ja kärsiä. Siitä päätät sinä itse.

Joten tsemppiä!!! Olen itsekin kärsinyt sukulaisten pahansuopaisuudesta niin moneen otteeseen, että tiedän, kuinka repivää se on. Oma keinoni sukulaisteni kanssa on ollut täysi etäisyyden otto. En aio enää antaa heidän päättää elämästäni, he ovat tehneet sitä aivan liian pitkään. Haluan sentään loppuelämästäni päättää itse. Itselläni on myös päihdeongelmainen mies, mutta hänen riippuvuussuhteensa ovat naiset. Kun vihdoin oivalsin, missä hänen ongelmansa on vasta vuosien yhteiselämän jälkeen, alan ymmärtää myös, että vain hän itse aivan kuten kuka päihderiippuvainen tahansa voi itsensä parantaa. Vain he itse voivat tehdä päätöksen muutoksesta. Joten minäkin aion nyt rakentaa omaa elämääni eteenpäin laskematta mitään sen varaan, että mieheni SAATTAISI tervehtyä. Aina parempi hänelle itselleen, jos siihen pystyy, mutta aivan kuten sinä, olen kävellyt tietyn rajan yli ja tästä lähtien keskityn paljon enemmän omaan jaksamiseeni.

Lämmin halaus sinulle ja kosolti voimia!!! Ja jos ne rakkikoirat haukkuvat liian lujaa, tule tänne purkautumaan 🙂🌻

Tulin surulliseksi ja suorastaan vihaiseksi puolestasi, ruuth! ☹️ 😠

En tiedä miten osaisin parhaiten neuvoa ja tukea, mutta älä missään tapauksessa anna periksi miehesi sukulaisille (vai olivatko he omiasikin?)! Voin kuvitella tilanteesi oikein hyvin, tosin eri näkökulmasta. Oma isäni on alkoholisti ja pilannut niin äitini kuin meidän lastenkin elämää jo parikymmentä vuotta. Itse toivoin noin 12-vuotiaasta asti, että vanhempani eroaisivat, mutta he ovat naimisissa edelleen. Äitini joskus sanoikin, että jos hän olisi eronnut, olisi hän varmasti saanut isäni suvun kimppuunsa, minkä voin hyvin uskoa. He olisivat ehkä tarkoittaneet hyvää, mutta katsoneet asiaa vain omasta näkökulmastaan. Kuitenkaan he eivät ole millään lailla auttaneet äitiäni huolehtimaan yksin kodista ja lapsista, jo monen viimeisen vuoden ajan myös taloudesta. Tosin yksi isäni veli on ollut hakemassa isältäni pois luottokortteja, avaimia ja lompakoita, kun juomaputket ovat venyneet todella pitkiksi. Luultavasti monet isäni sukulaisista olisivat varmasti syyllistäneet äitiäni siitä, että hän vie lapsiltaan isän. Kuitenkaan en ole esimerkiksi itse koskaan tuntenut omistavani isää, sillä hänestä ei ole ollut minulle mitään tukea tai turvaa. Nykyään siedän häntä sen, mitä käyn kotona, mutta hyviä välejä meille tuskin koskaan tulee.

Pysy siis lujana päätöksessäsi! Jos miehesi haluaa muuttua, hän tekee sen erostanne huolimatta. Jos sinä ja lapset merkitsisitte enemmän kuin viina, hän olisi jo muuttunut. Hän ei ole vielä tarpeeksi pohjilla, äläkä suostu toimimaan hänen lataamonaan. Lapsillesi on paljon parempi elää erossa tuollaisesta isästä, ja välejähän voi lämmitellä uudelleen, jos asiat todella joskus muuttuvat. Voimia ja jaksamista sinulle vaikeassa tilanteessasi, älä anna sukulaisten hyppiä silmille! 🙂👍

Kiitos teille!
Tästä taitaa tulla todella pitkä kaksiviikkonen. En voi käsittää miten olen ajanut itseni näin loppuun. Toisinaan olen valmis hyväksymään sen, ettei elämääni kuulu yhtään onnelista päivää. Joskus näyttä siltä, että elämä olis muuttumassa, mutta jossain vaiheessa matto kiskotaan taas jalkojen alta.
Tyhjät lupaukset ovat myrkkyä sielulle. Annetaan toivo ja viedään se sitten väkivalloin pois...mitä julmuutta.

Eilinen päivä meni yli kaikkien mun odotusten. Mies oli soittanut äidilleen ja vihjannut olevansa nyt niin huonossa kunnossa, että voi olla viimeinen puhelu. Ei ollut kuitenkaan suostunut sanomaan missä on. Eihän siinä auttanut kun ruveta soittelemaan ystäviä ja tuttuja läpi ja yrittää saada vihiä miehen olinpaikasta. Hän ei nimittäin vastannut puhelimeen ja kun vastasi niin sulki samantien. Anoppi parka, hänellä oli todella suuri hätä lapsestaan.

Illalla tavoitin miehen kun vihdoin taas vastasi puhelimeen. Oli muina miehinä kaloja savustamassa. Voitko kuvitella mitä julmuutta ja huomiohakuisuutta!!! Ihmettelin onko hän humalassa kun kieli selvästi sammalsi. Oli kuulema selvinpäin, mutta saanut joltain ystävältään rauhottavia, että kestää.
Onko se nyt sitten parempi, jos pää sekotetaan jollain muulla kun alkoholilla.

Nyt vasta jälestä päin tajuan, että hän pääsi haluamaansa. Sai huomiota ja minä soittelen perään. Jotenkin on niin taantunut olo. En voi kun toivoa näiden kahden viikon menevän todella nopeasti ohi. Mä en kestä enää yhtään tällasta elämää.😠

Hei ruuth,

Noi tempaukset on ihan tuttuja juttuja. Älä anna niille liikaa painoarvoa... ihmiset kiristää uhkaamalla itsemurhalla ja niin edelleen... tai muilla keinoin. Ole vahvana, sillä olet tehnyt ison harppauksen jo ottamalla päätöksen. Älä taivu, on ihan selvää, että miehesi yrittää kaikin konstein herätellä tunteitasi ja sääliäsi saadakseen sinut takaisin viheliäiseen elämääsi. Sekin osoittaa, että hän tarvitsisi apua, sillä ei terve ihminen ripustaudu kehenkään kiristämällä ja uhkauksin. Terve ihminen ymmärtää senkin, että joku haluaa lähteä, ja hyväksyy sen. Ei ehkä mutinoitta mutta kunnioittaa silti toisen päätöstä.

Voimia sinulle, käytä kaikki tuki mitä vain saatavilla on, se on sinun tilanteessasi sallittua 🙂🌻 mutta älä jätä tätä hyvää tilaisuutta rakentaa itsellesi ehjä elämä käyttämättä. On kyse sinun elämästäsi ja onnellisuudestasi, eikä kenelläkään ole oikeutta sitä rikkoa jatkuvalla syötöllä.

Hei ruuth. Olet tehnyt oikean päätöksen. Se ei ole aluksi helppoa kun niskassasi on vielä nuo ajattelemattomat sukulaisetkin mutta myöhemmin huomaat että kannatti. Voimia sulle rutkasti, lapsesi ovat tärkeitä, yritä jaksaa heidänkin vuoksi. Olet hyvä äiti ja ihminen. Ei tuollaista elämää jaksa eikä tarvitse kestää loputtomiin.🙂🌻

Olet nyt vaikeassa ja raskaassa vaiheessa omassa eroprosessissasi. Muistathan että avioero on vain sinun ja miehesi välinen, miehesi on edelleen lastesi isä ja lapsillasi on edelleen samat "oikeudet" isään kuin nytkin. Tosin hän ei ole kai juuri lapsiaan huomioinut nytkään, mutta ero ei saisi katkaista sitä vähääkään mitä nyt ehkä vielä on jäljellä.

Suku pelkää ehkä lasten ja isän välisen siteen katkeamista lopullisesti. Näinhän usein käy että äiti estää lasten ja isän puolen suvun kaiken yhteydenpidon eron jälkeen. Älä sinä toimi niin, vaan huolehdi että lapsillasi on edelleen isovanhemmat ja suku myös isän puolelta.

Miehen suku pelkää että miehesi elämä repeää lopullisesti eron jälkeen. Mutta sinä et voi olla hänelle äiti tai holhooja, vaan sinun asemasi on olla hänen aviopuolisonsa. Jos hän ei tuota asemaasi kunnioita ja tekee elämästäsi helvetin, niin sinulla on riittävät perusteet avioerolla. Ole siinä päätöksessä luja! Se antaa sinulle voimia tulevaisuudessa, vaikka nyt tunteesi myllertävät hallitsemattomasti. Myös lapsesi voivat tulevaisuudessa paremmin, kun sinä voit hyvin.

Miehesi voi koska tahansa muuttaa elämäntapansa jos hän niin haluaa tai pystyy. Sinua hän ei siihen tarvitse. Muutos ja siinä riittävän pitkään pysyminen voivat tietenkin muuttaa keskinäisen suhteenne. Ja miehesi muutos olisi toki myös lastesi kannalta iloinen asia. Mutta avioliittonne jatkaminen ei voi olla edellytys sille, että hän tekee päätöksen muutoksesta!

On paljon eronneita, jotka ovat palanneet takaisin yhteen. On myös eronneita, jotka yhteenpaluun jälkeen ovat kuitenkin eronneet uudelleen. Yhteinen tulevaisuus näin rankkojen vaiheiden jälkeen ei ole varmasti helppoa. Toisaalta rakkaus on merkillisen suuri voima ja se saattaa kantaa vaikeidenkin vaiheiden läpi.

Voimia sinulle! Pysy päätöksessäsi! Säilytä suhteesi miehesi puolen sukuun niin pitkälle kuin se vain suinkin on mahdollista. Ja säilytä lastesi ja miehesi puolen suvun väliset suhteet ja tapaamiset.

Erkka

Hei ruuth,

Kerrohan missä teillä mennään. Joko sinun kaksiviikkoinen piinapenkkisi on päättynyt ja olet päässyt omaan elämääsi, vai onko lehti kääntynyt toiseen suuntaan? Myötäelän vahvasti sillä oma muuttoni tapahtuu huomenna, ellei mikään mene pieleen. Olen ollut aivan hermokimppuna viimeisen viikon toivoen, ettei mieheni pääse vihille asiasta ja estä lähtöäni. Toivoisin pääseväni omaan elämääni rauhallisesti, vaikka tiedänkin, että tappelu silti tulee jatkumaan selvitellessä yhteisiä sitoumuksia jne.

Voimia sinulle matkaasi, ja toivon, että jaksat pitää pääsi ja pääset rakentamaan nyt elämää, jonka ansaitset 🙂🌻

Hei taas!
Kaksiviikkonen on lopuillaan, mutta papereita ei ole vielä postista kuulunut...joka päivä olen odottanut josko tänään. Elämä on ollut huomattavasti seesteisempää, kun olen päätökseni saanut tehtyä. Sitä ihanaa seesteisyyttä kesti tasan eiliseen asti.

Mies soitti minulle ja itki luvaten muutosta. Oli jopa tilannut ajan antabuksen laittoon. Nyt mä olen ihan sekaisin. En missään nimessä halua enää palata entiseen elämään. Vaikka sieltä puuttuisi se viina, niin voiko toisen luonnetta muuttaa vain päätöksen avulla?

Mielessä pyörii tuhat kysymystä. Mitä tapahtuu kun antabus lakkaa vaikuttamasta? Onko edessä sama tulevaisuus kun aiemmin? Alkaako mies viihtymään perheensä kanssa, kun ei ole siellä tähänkään asti viihtynyt? Mistä ilmestyi se vastuiden hoitaminen, kun tähän asti on kaikki asiat jääneet hoitamatta, laskut mukaan lukien?

Minulla on selainen olo, että minun pitäisi antaa vielä mahdollisuus näyttää onko hänestä isäksi, mutta tiedän ettei minulla ole enää voimia siihen. En halua tuhlata enään yhtään päivää minun ja lasten elämästä isän etsimiseen tai odotteluun ja tyhjiin lupauksiin.

Mietin voinko murskata päätökselläni toisen sydämen, mutta tiedän hänen itsekkyytensä tuntien lopulta viis veisaavan annetuista lupauksista.

Hyvänä esimerkkinä kerrottakoot, että eilen miehen soitettua sanoin, että tulee tänne niin keskustellaan kasvotusten asioista. Hän kertoi menevänsä ystävänsä luokse yöksi ja sitten huomenna auttaa toista ystävää rakennuksella. Eli siis tapaamme tänään ehkä... Jos ihminen laittaa perheen kaiken edelle, niin luulisi kiiruhtavan selvittämään asioita kun siihen mahdollisuus annetaan. Näin ei ole koskaan ollut, eikä siis edelleenkään vaan omat asiat ensin.
Kehaisi vielä, että on puuhailtavaa niin ettei tiedä minne pitäis ensin mennä. Minähän en näiden kuuden kanssa apua tarvitsekaan... Enkä voi kun ihmetellä, ettei tullut sillä ei ole nähnyt lapsiaankaan kohta kolmeen viikkoon.
Ikinä ei ole ollut kyse siitä ettenkö olisi antanut tavata lapsiaan, vaan kun hän ei tule tapaamaan. Oli asiasta sovittu tai ei.

Niinpä tässä pyörittelen peukaloita ja mietin mitä tehdä...teinpä mitä tahansa niin aina joku kärsii. Ei kauhean mieltä ylentävää. En halua päättää mitään vaan elää aivan rauhassa kun nämä kaksi viikkoa olen elänyt.

jokujossain...onnea muuttoon, saat kaikki sympatiat puolellesi... kovat ajat on edessä, mutta pian se helpottaa vaikkei siltä heti näytä🙂🌻

Hei ruuth,

Älä ihmeessä luovuta. Älä anna miehellesi periksi tässä vaiheessa. Hoida itsesi ensin kuntoon ja muuta pois. Vasta sitten kun olet itse ok voit miettiä, onko mies vaivan väärtti vai ei, koska sitten sinulla on jo työkaluja ymmärtää missä mennään. Nyt olet sokea puilta...

Olen tekemällä tehnyt aikanaan eropäätöstä exästäni joka oli alkoholisti, joten tiedän tuon soutamisen ja huopaamisen, kun itse tein sitä vuosikausia. Mutta aivan varmasti sinä et hänestä tee yhtään sen onnellisempaa jäämällä kurjuuteen, niin kauan kuin hän itse ei ryhdisty ja päätä tehdä suunnanmuutosta. Ja karu totuus on, etteivät nämä ongelmaiset aina tajua siinäkään vaiheessa, kun muija ja perhe jättää, että tarttis tehrä jotain...

Onnea matkaan sinulle, mulla on hirveä pakkaussäpinä päällä kun on vain muutama tunti päättää mitä ottaa ja jättää... kun ei tiedä edes tulevasta... mutta menee kuin on mennäkseen.

Hei ruuth,

En voi olla ajattelematta sinua tanaan. Tama tunne on niin sanoinkuvaamattoman mahtava. Tunne siita, etta kun tulee kotiin, saa olla rauhassa. Kukaan ei yrita vangeta mihinkaan pain, eika tarvitse olla kenellekaan mieliksi!!! Kukaan ei kirista eika uhkaile... ei tarvitse miettia, onko mies kotona yota vai ei tai milloin han suvaitsee astua maisemiin. Nyt voin paattaa omasta puolestani... jos haluan nauttia asioista, kukaan ei ole viemassa minulta sita iloa... eika minun tarvitse koko ajan arvailla, mika puheista on totta ja mika silkkaa soopaa, vaikka lopulta tajusinkin jarkytyksekseni, etta suurin osa oli taytta potaskaa.

Eilen kesken muuttotouhuni mieheni soitti ja kuuli tietysti aanestani, etta olin energisempi sattaykseni keskella. Sanoikin sen, etta minun aaneni on erilainen, kun han ei ole paikalla. Totta kai, silla kun olin yksin olin ONNELLINEN. Kun olin yksin minun tarvitsi stressata ainoastaan, milloin mieheni tulee kotiin... Viimeiset ajat yritin vain olla sangyssa ja teeskennella vasynytta aina kun han oli paikalla. Ja kyllahan se hanen laheisyytensa tietty kaiken energiani imikin...

Joten suosittelen lampimasti... lahto ja muutos pelottaa, mutta et voi uskoa sita riemun ja helpotuksen tunnetta kun sen olet tehnyt. En itsekaan aivan tajunnut, millaisen paineen alla olen elanyt ennen kuin tanaan, kun katselin ymparilleni, ja nain koko maailman uusin vapautunein silmin. Taalla maailmassa on terveitakin ihmisia olemassa...luojan kiitos!!!!

ja taas mennään...
Soittelin eilen käräjäoikeuteen ja kysyin missä vaiheessa eromme käsittely on. Vastasivat, että päätös on tehty, mutta vielä pitää odottaa kahdeksan päivää (valitusoikeus)ennen kuin ero saa lain voiman.
Mies on käynyt kertaalleen kotona vakuuttamassa muutostaan. Haluaisin niin uskoa, mutta en voi.

Päätin, että jos jostain syystä vielä perun päätökseni erosta, niin täydellinen muutos on tapahduttava. Siihen kuuluu täysi raittius (koska vuosien alkoholismi)ja rehellisyys ja yöt kotona, sekä kaikkiin kotitöihin osallistuminen. Ei pitäis olla liikaa vaadittu, vaan pikemminkin terveen parisuhteen perusta.

Mies lupasi taas illalla tulla puhumaan. Olen jo sanonut etten ala enää mihinkään kompromisseihin...eli nähtäväksi jää onko vaatimukseni liian kovia hänelle. Kyllä kuuden lapsen isällä pitää löytyä sen verran vastuuntuntoa, että käyttää päivittäin aikaansa lastensa hyvinvoinnin eteen. Jos ei löydy, en oikein näe mikä rooli hänellä tässä perheessä on...vierailija? Tähän asti hän on sitä ollut. Ei ole jäänyt vaikka olen kerjännyt, rukoillut ja pyytänyt.

Voi kun tämä piina jo loppuis...

jokujossain - olen todella iloinen että sait muuton hoidettua. Aluksi tuntuu hyvältä, mutta jossain vaiheessa iskee yksinäisyys ja epäilys tuliko sittenkin hätiköityä, mutta se menee pian ohi. Sinäkin olet tehnyt oikean päätöksen. Onnea todella paljon uuteen kotiin ja uuteen elämään. Uudessa kodissa riittää varmasti tekemistä, niin että muut puuhat pitävät sinut vireänä. Aurinkoa sinulle, ystäväsi Ruuth🙂🌻

Ruuth,

Voimia sinulle, ala suostu miehesi juoksunaruun enaa. Anna itsellesi se arvo joka sinulle kuuluu!!!

Voi ala huoli, tata paatosta en kadu, en todellakaan. Eli talla kertaa olin niin kypsa ja valmistautunut ajatukseen omasta elamastani, etten todellakaan kadu lahtoani. Yksinaisyys varmasti iskee ajoittain, se on selva, mutta itse asiassa minulla on monia monia ystavia. Mieheni kanssa elaessa vain tunsin itseni niin yksinaiseksi, kun en kehdannut edes pyytaa ystavia kylaan, kun meilla oli niin alkeellista... vasta viime vuonna ostimme ensimmaiset huonekalut... kaikki oli vain hataista mieheni kyhaelmaa. Han kun ei ole mikaan puuseppa taidoiltaan...eika koskaan valittanyt siita mita meilla kotona on. Ja toisekseen, en koskaan uskaltanut avautua ystavilleni. Koin etta elamamme on kieroutunutta jo pitkaan ennen loppuhuipentumaa 😟 Ei todelliseen ystavyyteen voi paasta, ellei voi avautua. Siksi olinkin hamillani siita, kuinka nama ihmiset, joista kylla pidin, mutta joille en koskaan ollut avautunut todella, olivat niin valmiita auttamaan tammoisessa sekavassa tilanteessa. Vain yksi heista lopulta on pilkannut minua, kaikki muut ovat olleet kohteliaita ja tukeneet.

Toivon niin sydamestani ruuth, etta jaksat pysya paatoksessasi menna kohti terveempaa elamaa. Tsemppia 🙂🌻