Synnytyksen jälkeistä masennustako?
Viime aikoina on elämässäni tapahtunut aika paljon, niin hyviä kuin huonojakin asioita.
Viime vuonna melkein menetin pikkusiskoni.. Hän putosi/hyppäsi/pudotettiin parvekkeelta. Nuorena ihmisenä kuitenkin selvisi todella vähällä.. Oli reilun viikon sairaalassa ja pääsi kipulääkkeitten voimalla kotiutumaan. Itse hän ei muista tai tahdo kertoa mitä tuona iltana siellä parvekkeella tapahtui, mutta on tullut selväksi että poikaystävällä oli osuutta asiaan. Ainakin alku illasta on viinan huuruissa siskooni käynyt käsiksi.. Tämä poika muuttuu väkivaltaiseksi alkoholin vaikutuksesta, mikä todellakaan ei ole hyväksyttävä syy. Kuitenkin tämä henkilö pääsi psykiatriseen hoitoon tuon tapahtuman jälkeen, äitinsä painostuksella. Siskoni ja tämä henkilö ovat yhdessä vieläkin. Tieto siitä, että tällaiset henkilöt harvoin pääsevät kokonaan eroon väkivaltaisuudesta on erittäin pelottavaa. Tällä pojalla on asenne ongelma, käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja on juonut alkoholia tuon tapahtuman jälkeen, vaikka tietää että muuttuu väkivaltaiseksi.
Tuon tapahtuman aikoihin olin itse viimesillään raskaana ja pari viikkoa tuosta tapahtumasta olin jo lapsen synnyttänyt (n.39 viikkoa). Synnytys meni hyvin ja ongelmitta. Kotona odotti parivuotias esikoikoisemme ja arki vähän pelotti, miten pärjään kahden lapsen kanssa etenkin kun toinen on täysin riippuvainen minusta. Arki kuitenkin lähti käyntiin ja rutiinit tuli tutuksi.
Viime aikoina minulla on kuitenkin tullut mielialanvaihteluita, lähinnä ärtyneisyyttä vaikka mitään syytä siihen ei olisikaan. Esikoisellani iski uhma ja lisäksi siihen päälle on tietenkin tullu sisarkateutta. Esikoiseni kohtelee vauvaa hellästi, auttelee vaipan vaihossa, pitää äitin/isän avustuksella sylissä ja pyyhkii summun jos kuplauttelee. Lähinnä se uhma kohdistuu minuun ja viime aikoina myös isäänsäkin. Tokihan se on normaalia ja ymmärrettävää, ongelma alkaakin olemaan siinä miten minä asiaan suhtaudun.. Pinna palaa tosi herkästi ja olen koko ajan hermona, väsyttää aivan ympäri vuorokauden ja välillä haluais vain olla rauhassa. Pystyn kyllä tekemään arki askareet hyvin, teen niitä jopa useammin kuin aikaisemmin jottei siivo kovin pahaksi ehtisi. Ruokaa teen ajallaa jne.
Aloitin myös E-pillerit ja olen nyt yhden kokonaisen liuskan syönytkin jo. Syön niitä sen aikaa, että laittavat minulle kierrukan. Hormonit ei todellakaan sovi minulle. Menkat on kestäny kolme viikkoa ja nyt tänään on vuoto vapaa päivä nro. 1. Luulen noiden pillereiden vaikuttavan myös mielentilaani, mutta epäilen myös synnytyksen jälkeistä masennusta. En mielestäni ole masentunut, mutta jatkuvat mielialanvaihtelut huolestuttaa ja pärjäämine tämän esikoisen kanssa alkaa olemaan jo varsin haasteellista. Vauvan kanssa tosin menee hyvin, siinä ei ongelmia ole tullu. Nyt on nukkunut jo useamman viikon yöt läpi, niin saan minäkin hyvin nukuttua. Siitäkin huolimatta olen väsy. Unen saannin kanssa ei juurikaan ole ongelmia, vaikka olen niistä kärsiny teini-iästä alkaen..Nyt vain väsyttää niin paljon, niin uni tulee 30 min. sisään nukkumaan menosta. Ennen se saattoi kestää useita tunteja.
En ole puhunut neuvolasta tästä aiheesta. Viime kerralla oloni oli hyvä, ja tämä tilanne on huonontunut edellisen käynnin jälkeen. En ole niitä ihmisiä, joille ehkä sopisi esimerkiksi ryhmä terapiat ja vastaavat.. Mieheni kanssa olen jonkun verran puhunut asiasta, mutta tuntuu ettei hän ymmärrä oikeasti miltä minusta tuntuu. Tukee parhaansa mukaan, mutta töissähän joutuu kulkemaan. Nämä ongelmat onkin juuri sillon ku olen lapsien kanssa yksin.. Ajattelin ottaa asian puheeksi seuraavalla neuvolakäynnillä, mutta en oikeen tiedä miten asian kertoa. Tässä pelottaa sekin, että miten neuvolassa reagoidaan, siis ne auttamis jutut. En oikeen pidä vieraiden ihmisten kanssa juttelemisesta, varsinkin kun aihe on arka. Pakko on kuitenkin apua hakea, jos tämä tilanne ei tästä yhtään helpota.
heippa
Joo onhanse luonnollista että välillä on väsymystä kun on vauva mutta jos
on vähänkin epäilystä että on esim väsymystä jne niin heti pitää
puuttua asiaan ja kyllä suosittelen että juttele neuvolassa kaikista asioista
mikä mieltä painaa niin jo pelkkä puhuminen auttaa paljon.
Kuin myös neuvola henkilökunta on varmasti upeaa ja ammattinsa osavaa että
ehdottomasti juttelemaan ja osaavat tarvittaessa ohjata ja neuvoa mitä
pitää tehdä.
Kuin myös ehdottomasti miehesi kanssa kaikista asioista puhumaan ja toinen toista
tukee niin se on valtava voima vara.
Siskollesi kyllä kannattaa sinun sanoa että väkivaltaa ei pidä ikinä sallia
eikä siihen pidä ikinä alistua.
Minä niin toivon sinun eläämääsi menestystä.
Kaunista kevättä sinulle
Minulla on 2v ja 8kk lapset, täten tiedän mitä käyt läpi. Tosin itselläni lasten ikäero on vielä pienempi, ja esikoisen kehitys ollut hieman jäljessä, joten hänkin on ollut erittäin riippuvainen minusta (ei syö itse, ei pottaile, kävely tullut hieman jäljessä, ei puhu kuin yksittäisiä harvoja sanoja jne). Rankkaahan se on..
Minulla tuli yksi ajanjakso, kun tuntui että huusin esikoiselle kamalan herkästi. Sitä kesti n. viikon. Saatoin läpsästäkin, mikä ei ole mielestäni lainkaan hyväksyttävää ja minulle tuli siitä todella paha olo aina. Mutta olettaisin sen kaiken liittyneen asetettuun hormonikierukkaan. Tilanne alkoi tasaantua ja itse kiinnitin enemmän huomiota reagoimiseeni sekä pitkäpinnaisuuteen. Tilanne palautui siten ennalleen, ja olen edelleen taas pitkäjänteinen ja kärsivällinen lapseni suhteen.
Toki sinulla voi olla synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta tämä voi johtua ihan vain niistä pillereistäsikin. Nekin voivat aiheuttaa tosi kovia mielialanvaihteluita, kunnes kaikki usein tasaantuu 3kk jälkeen. Sinulla on myös ollut rankkaa, joten ei se ole ihme jos tuntuu että on aika rankkaa. Neuvolassa kannattaa tästä jutella. Itsekin siellä juttelin ja jo se helpotti todella paljon (silloin juttelin kun tuntui, että olen todella lopussa kun miehelläni oli paljon töitä). Tsemppiä!🙂🌻
Esikoisen uhma vanhempiaan kohtaan merkitsee yleensä sitä, että hän kaipaa vanhemmiltaan enemmän huomiota. Ärsyttäväähän se on, kun esikoinen ärsyttää vanhempiaan, mutta kai hän ei muuten huomiota osaa pyytää. Sekin helpottaa, jos esikoisella olisi kaveri, jonka luona hän voisi välillä käydä "tuulettumassa" ja hän saisi jotain tekemistä.
Tiedän kertoa omasta kokemuksestani nykyisestä tilanteestanne esikoisen uhman kanssa. Myös minun esikoiseni kerjäsi huomiota ja toivon näin myöhemmin, että olisin voinut antaa sitä hänelle enemmän. Nuoremman lapsen syntymän jälkeen kiinnyin enemmän tuohon nuorempaan tuhisevaan vauveliin ja vähän vieraannuin isommasta lapsestani. Vieraantumiseen saattoi vaikuttaa se, että tuolla isommalla lapsella oli koliikki vauvana, jouduin olemaan pitkään vuodelevossa nuorempaa lasta odottaessani - isomman joutuessa päivähoitoon sen takia - ja kärsin synnytysmasennuksesta esikoisen syntymän jälkeen.
Hei!
Ota rohkeasti asia neuvolassa puheeksi. Aina voit kirjoittaa neuvolan tädille vaikka s-postia kuten minä tein. En millään saanut suuta auki paikan päällä vaikka kuinka yritin. Tästä lähti vyyhti purkautumaan ja neuvolan terkkari osoittautui mitä sydämellisimmäksi ihmiseksi joka järjesti ylimääräisiä käyntejäkin luonaan. Sain myös perhepalvelun avukseni josta tuli kotiavustaja meille jeesaamaan. Meillä on myös kaksi lasta pienellä ikäerolla, esikoinen oli 1v3kk kun kuopus syntyi joten hulinaa riitti.
Kotiavustajatkin olivat aivan ihania 😍 Ensi alkuun kävivät 2krt vkossa, sitten 1-2, lopuksi 1krt/vko, sain vakiajan. Nyt pyydän kotiapua tarvittaessa, esim. lääkärikäyntien tms ajaksi.
Se väsymys ja minulla etenkin riittämättömyyden tunne oli jotain musertavaa. Väsyttää vieläkin muttei itketä enää.
Voimia 🙂🌻
Tänä päivänä:
kerro tunteistasi sairaalassa, terveyskeskuksessa, kätilöille, terv. hoitajille jotka käyvät kotona,
masennusta voidaan hoitaa, eikä sinun pitäisi ajatella muuta kuin OMAA perhettäsi..