Perheeseemme hankittiin lemmikkikissa puolitoista vuotta sitten. Nyt jouduimme lopettamaan kissan äkillisesti, siten että tyttäremme ei voinut sanoa kissalle hyvästejä.
Miten voisimme nyt auttaa tytärtämme käsittelemään tätä surua ja päästä asian yli?
Otatte kuvia kissan viimeisistä hetkistä. Jos se jaksaa vaikka vielä leikkiä, voitte ottaa vaikka videon. Ja sitten kerrotte ihan sen viimeisin hetken, koska se on kaunis. Minä olen joutunut lopettamaan rakkaita eläimiä ja en koskaan unohda sitä, kun se häipyi vain pois eikä enää kärsinyt.
Kiitos maanvaina.
Meillä tilanne on vain se, että emme voi tehdä enää videota, sillä Viiru jouduttiin lopettamaan jo ennen kuin viestiä kirjoitin. Meillä on hänestä onneksi valokuvia ja olen selvittänyt minne yhteistuhkauksen tuhkat lasketaan. Sinne on vierailumahdollisuus. Itse hyvästelin Viirun eläinlääkärissä ennen nukutusta, mutta tyttäreni ei ollut mukana ja se ahdistaa minua niin pajon. Nähdä se suru toisen silmissä kotona. Tytär kirjoitti kyllä kirjeen jossa kertoi mietteitään ja pyysi Viirua kertomaan sisareni edesmenneelle koiralle kuinka häntäkin kaivataan täällä. Veimme kynttilän hautausmaalle ja luin kirjeen siellä ääneen. Tytär ei halunnut mukaan. Kirjettä en halunnut hävittää ja tytär ei sitä halunnut takaisin, niin päätimme ns. piilottaa kirjeen Viirusta kehystetyn valokuvan taakse ja antaa tämän tyttärelle sitten kun aika on oikea.
Kun lukee täällä muiden ongelmista, tuntuu, että miten ihmeessä voin ahdistua tästä asiasta niin paljon, sillä monella muulla on paljon suuremmat ongelmat. Tuntuu kuin jäisin tämän taakan alle. Taustalla itsellänikin on kyllä vaikea masennus ja vaikea kausi, joten tunne on kuin tämä katkaisi kamelin selän.