Otan osaa suruusi, vaikka minulta ei ketään olekaan tapettu. Olen kyllä haudannut molemmat vanhempani ja kolme lasta. Halusin vain tulla tähän sanomaan sinulle jotain, kun et ole vielä saanut vastauksia. Tilanteesi on suht harvinainen, mutta toivottavasti joku muukin samaa kokenut lukee näitä sivuja.

Suru on pitkä matka. Voimia sille matkalle! Haluatko kertoa, mitä sinulle nyt kuuluu, onko hautajaiset jo pidetty, jne?

Osanottoni myös sinulle! Minullakaan ei ole kokemuksia asiasta, mutta tuli mieleeni, että olisiko seurakuntien järjestämistä "sururyhmistä" apua sinulle. En tiedä, järjestävätkö kaikki seurakunnat näitä sureville omaisille tarkoitettuja ryhmiä, mutta asia selviäisi varmaan soittamalla omaan seurakuntaan. Paljon voimia ja jaksamista sinulle ja perheellesi!

osaanottoni suruusi, teidän kaikkien suruun. suurin suru on sanaton.
en varmaan samassa sarjassa paini, mutta minulta kuoli vuosia sitten poikaystävä rattijuopon kyydissä. kuskin selvitessä ilman mustelmia, ilman rangaistusta. suremaan jäi minä, hänen vanhenmat ja sisarukset. sitä surua kannan yhä sisälläni. hänen isänsä antoi pian poikansa kuoleman jälkeen elämälle periksi ja vain kuoli suruunsa...

kiitos vististäsi
malina
tällä hetkellä masentaa Niin vietävästi kun olen kaukana veljestä ja parhaista ystävistäni.. kyllä hautajaiset on pidetty, ja oikeuden käynnit jatkuvat sysksyllä.. osan ottoni sinulle! mumminikin on haudannut 2 aviomiestänsä ja nyt 3 :mannen lapsensa eli äitini

kiitos kaikkien viesteistä ja osan ottoni myös heille keillä on tapatunut ikäviä...

poppaliina, haluiaisin mennä tuki ryhmiin olisin valmis mihin vaan melkein... mutta en saa suutani auki asiasta mistä haluisin .. sanat ikään kuin juuttuvat kurkkuunn😞

Hei Äyri!

Milloin äitisi kuoli? Kyllä varmasti tulee aika, jolloin vielä saat sanoja ulos. Oletko kokeillut kirjoittamista vaikka päiväkirjaan? Sitä sitten voisi itse lukea ja itkeä lukemisen ja kirjoittamisen lomassa. Itse olen kirjoittanut paljon pahoina aikoinani, etenkin tyttäreni kuoleman jälkeen kirjoitin 'surukirjaa'. Omia kirjoituksia voi sitten myös luetuttaa muilla, jos puhuminen on vaikeaa. Tai, onko sinulla joku läheinen, jolle voit kirjoittaa sähköpostitse?

Nuo ovat vaan ehdotuksia. Sinulla on nyt oikeus olla juuri niin voimaton ja väsynyt kuin olet. Saat myös voida huonosti. Nämä ovat normaaleja reaktioita surussa.

Sanoit että olisit valmis tukiryhmään. Eikö sinulle ole miltään taholta ehdotettu tai tarjottu ketään tukihenkilöä? Joko seurakunnan diakoni tai mielenterveystoimiston 'joku henkilö' varmasti olisi sinulle tarpeen, jos vaan jaksaisit ottaa yhteyttä. Em. henkilöt tulevat myös kotiin, jos sinun on vaikea päästä itse liikkeelle.

Tietävätkö läheisesi kuinka huonosti voit? Tosin he itsekin voivat juuri nyt tosi huonosti... Joku vähän etäisempi ehkä jaksaisi tukea sinua paremmin. Ja, voisi kenties auttaa sinua löytämään ammatti-ihmisistä sinulle tukihenkilön tai -ryhmän.

Voimia ja lohdutusta sinulle surusi keskelle! Surukin on kaunista...

Tervehdys Äyri!
Malina jo vastasi sinulle ja kertoi ehdotuksia, mitä voisit tehdä. Halusin vain Malinan viestissä olleisiin asioihin lisätä sen, että uskoisin esim. sururyhmässä (tai muussa tukiryhmässä) olevan voivan olla hiljaakin. En usko, että siellä on "pakko" puhua ja toisten kuunteleminenkin voi auttaa oman surun käsittelyssä. Sanojen juuttuminen kurkkuun voi varmasti olla myös muille tuttua.

Toivottavasti saat jostakin päin tukea itsellesi!🙂👍