puolitoista vuotta sitten tapasin miehen netinkautta.. noh, sehän oli kuin voita haavoitetulle sydämmelle.. olin tavannut myös edellisen tapailemani miehen nettideiteissä ja hän oli meidän tapailuajan (reilu 2kk) ollut aktiivisena etsimässä / tarkastamassa löytyisikö parempi, löytyi.. tosin hänen piti vähän ”tunnustella” jälkeenpäin olisinko vielä vietävissä jos hän haluisi.. hetken olin kunnes sain rohkeutta pelin lopettaa.

itse olin ollut monta monta vuotta sinkkuna näitä ennen, ei mitään ”pakko löytää” hakua ollut, vaan ns. tarkkailin ja lähdin kahville jos kiinnostava löytyy.. tuo ensin tapailemani mies antoi kovan koulun näistä ”parisuhde peleistä” joita näköjään jotkut aikuiset 40+ ihmiset pelaavat.. tarkoitus ei ollut ottaa tätä toista miestä niin vakavasti, viettää hauskaa aikaa keskenämme kun aikatauluihin sopii, välimatkaakin oli ja molemmilla paljon töitä..

alussa jaksoi ja myös ymmärsi näitä (vaikka ei usein nähty): olen töissä, pitää lähteä kotikonnuille jne selvityksiä kun tuli tapaamisen peruutuksia tai tapaamis väli venyi. eihän se mitään omiakin menoja itsellä oli, velvollisuuksia mitä hoitaa.. mutta nyt on alkanut ahdistamaan – todennäköisesti siksi että menin ihastumaan. kuka nyt ei ihastuisi ihmiseen joka on elämänkatsomukseltaan samanlainen, perhe tärkeä, vastuuntuntoinen, hyvä huumori, ymmärtää että molemmilla on omia menoja eikä niistä tarvitse erikseen selvitystä tehdä..

mutta se iso mutta: nyt löysin tämänkin miehen dettisivustolta täysin sattumalta kun eräskaveri esitteli miehiä joiden kanssa on viestitellyt.. tuttu nimi viestien lopussa, kuvaus jne osuu nappiin.. :/

surkeinta tässä on että jos kyseessä olisi ystävä vastaavassa tilanteessa, sanoisin hänelle että pistää miehen selkä seinää vasten ja pyytää vastauksia.. mutta kun itse olen tässä tilanteessa, väännän itkua, ihmettelen missä on rohkeus tehdä tuo kysymys.. sillä pelkään vastausta.

suhteissa olen aina ollut varovainen, varmaan tuskastuttavankin varovainen.. uskon periaatteeseen ”hiljaa hyvää tulee”, en usko niihin puolenvuoden tapailun jälkeen muutetaan yhteen jne juttuihin, joiden nimeen ensinmäinen tapaamani mies uskoi – suurin syy ”eroon” tämä minun hidastelu vastaan hänen hätäily. vielä kaupanpäälle olen ns. arka, en uskalla kertoa toiselle että olen ihastunut, näytän sen.. jos toinen ei ymmärrä käy juuri näin..

on taida itsekkään tietää mitä tällä kirjoituksella yritän sanoa .. yritän kai pyytää apua, mistä sitä rohkeutta saisi. ensinmäisen miehen jälkeen luin parisuhde kirjoja, etsin vastauksia, yritin kehittää itseäni parisuhde kelpoiseksi.. puuh.. surullisinta on että yhdelle kaverille uskalsin asiasta mainita, kommentti oli ”mistä sä noita aina löydät” joten sille suunnalle ei pysty asiasta puhumaan …

😞

vaikka tekstitsä ymmärtää, nämä ei ole ensinmäisiä parisuheitani elämässä, kolme edellistä kaatui vain omaan mahdottomuuteensa: ensin opiskelu, sitten elämäntilanne vei erisuuntiin. kolmannella kerralla täysin erinlaiset ihmiset totesivat että ei ole yhteistä suuntaa..