Suhde katkolla - Vaimo lähdössä - mitä tehdä
Jos yhtään neuvoa saisin, olisin äärimäisen tyytyväinen.
Olemme vaimoni kanssa olleen muutaman hassun vuoden yhdessä saati naimisissa. Meillä on kolme yhteistä lasta. Nyt vaimoni sitten ilmoittaa, että haluaa erota. Itse olisin valmis jatkamaan ja antamaan kaikkeni suhteen eteen. Olen nyt tajunnut laiminlyöneeni velvoitteeni avioliitossa, en ole osallistunut kotitöihin ja en ole ollut aina ”läsnä”. Olen kohdellut häntä täysin väärin ihmisenä ja naisena. Nyt kuitenkin kun tajuan asian olen valmis panostamaan ja taistelemaan sen puolesta, että voisin olla parempi mies.
Mutta kun nyt ei sitten suoda edes sitä toista kuuluisaa mahdollisuutta. On kuulemma mietitty jo vuosi asiaa(siis käytännössä viimeisimmän lapsemme syntymästä saakka). Onhan vaimo jotain asiasta puhunut, mutta ei mielestäni ole tarpeeksi selkeästi asioista kanssani keskustellut. Pari viikkoa sitten sovimme yrittävämme, mutta kaikki kaksi viikkoa tosiaan meni kun taas tuli ns. loppu eteen. Eihän sitä nyt kahdessa viikossa voi asiat muuttua. No tämän kahden viikon aikana kuulemma asiat oli paljon paremmin kuin pitkään aikaan. No mistä sitten hoppu, en oikein tiedä.
Vaimoni on ollut koko alkusuhteemme minusta mustasukkainen. Olen ollut hänen tukenaan kun hänellä oli vaikeaa. Nyt hän on laihduttanut ja tullut jotenkin ylitietoiseksi itsestään. On niin kivaa kun muut huomaa. Itse olen suhteessa ollut täysin uskollinen ja samoin luulisin vaimostanikin, mutta nyt on ollut joku hemmetin ihastus jonka vaikutusta tähän asiaan en oikein osaa arvioida. Ilmeisesti tämä vastapuoli on asiasta kuitenkin täysin epätietoinen.
Nyt olen aivan hukassa, että mitä voisin vielä yrittää. Parisuhdeterapiaa ehdotin pari viikkoa sitten ja silloin tuli suostumus, mutta jo viikon kohdalla asiat oli kuulemma hyvin, että ei me mitään sellaista tarvita. Olisin valmis vaikka kuun antamaan taivaalta jos se vain vielä kelpaisi. Kaikki mitä tässä nyt yritän melkein ärsyttää häntä. Olen mies joka ei itke, vaan eipi se ole viimeaikoina pitänyt paikkaansa ja eipi ole sekään kuulemma hyvä. Tarvitsee nyt kuulemma aikaa miettiä asioita, sitä pitäisi kait osata antaa, vaan vaikeaa se on kun ei vaimo edes sormuksia viitsi enään sormeensa laittaa edes toisen mielenrauhan vuoksi.
Tunteet on kuulemma kuolleet, mutta silti sanoo, että rakastaa ja vastakaiku halatessa on kuitenkin edelleen voimakas. Mun lähellä on kuulemma hyvä olla. Ihmetyttää vain, että miksi ne hanskat on niin helpolla tippumassa. Kysyy vain, että eikö hänellä ole oikeutta erota kun muillakin on…hienoa.
En vain tiedä enään mikä tässä nyt neuvoksi. Olenko siis itse pilannut liittoni…
Sydäntä raastaa katsella oman liiton tuhoa vähän niin kuin sivullisena jolla ei tunnu olevan asiaan mitään sanottavaa…
Hei,
Jos halua on, voi asiat korjata.
Nyt sinulla on vain vaikea urakka saada vaimosi paljastamaan koko totuus ihastuksestaan. On turha kuvitella avioliittoa jotenkin voitavan parantaa ja korjata, jos taustalla on voimakas ihastus (ja kenties jo suhdekin?), josta ei puhuta ja tilannetta ei avata.Laihtuminen, uusien vaatteiden hankinta ja omaan uudistuneeseen ulkonäköön keskittyminen kertovat aika voimkkaasta ulkopuolisesta piristysruiskeesta.
Vaimosi tulisi myös tajuta, ettei se arki niiden lasten kanssa ole yhtään helpompaa, vaikka eroatte - varsinkin, kun nyt kertomasi mukaan olet ymmärtänyt vierittäneesi arkirutiinit vaimollesi ja korjaavasi tapasi. Kolmea lasta ei voi palauttaa kauppaan, kun uusi suhde veisi kaiken ajan ja huomion.
Minkä ikäisiä muuten olette?
Heippa
Niin se on totta kun puoliso ilmoittaa toiselle että se on ero niin toinen on
yleensä miettinyt ja työstänyt asiaa jo pidemmän aikaa ja toiselle se tulee
eteen puun takaa yllätyksenä.
Mutta se on tämä parisuhde jännä taitolaji.
Parisuhdetta kyllä pitäisi hoitaa ihan seurustelu ajasta lähtien ja kummankin pitäisi
tehdä lujasti sen eteen töitä.
sanon nyt suoraan että on vähän huonot merkit kun puolisosi on ilmoittanut
että haluaa erota ja on valmiiksi miettinyt asiat, rakkaus on kuollut haluaa
miettiä asioita jne.
Mutta jutelkaa asioista suoraan mitä toinen haluaa ja mitä yhdessä tekisitte
olisiko mahdollista jatkaa jne ???
Kun on sellainen tunne että viellä voisitte elää onnellisesti jos vain yhteistä
halua ja tahtoa riittäisi !!!!
Mutta ei se elämä nyt siihen kaadu vaikka ero tulisikin vaan elämä jatkuu
ja elämä järjestyy kyllä.
Minulla on asioista aika paljon tietoa ja voit kysyä minulta ihan mitä vaan niin
yritän auttaa ja neuvoa ja tukea sinua.
Nyt parin viikon päästä onkin parinpäivän koulutus jassa on pääaiheena parisuhde
ja sen vahvuudet ja sen loppu jne.
Mutta kannatas kyllä käydä myös ammattiauttajan luona.
Mutta sinulle minä toivon kaikkea hyvää ja menestystä elämällesi.
Kaunista syksyä sinulle.
Moi!
Jos saa kommentoida, niin suomenkielen termi - turha ero - vois sopia minun mielestä tähän. Pikainen "keittiöpsykoanalyysi" vaimostasi voisi olla, että hän tykkää siitä että hänestä tykätään 🙂 Mutta kun perheessä on kolme lasta niin kyllä se toisen ylistäminen jää väistämättäkin vähän vähemmälle siinä arkirumbassa. Ja niinpä se tuntuu varmasti kivalle jos/kun kodin ulkopuolelta löytyy se joka "ylistää..." Ja ikävä kyllä niitähän löytyy.
Kysy nyt ihan suoraan vaan, että onko olemassa toinen mies. Jos on, niin sitten se on kyllä melkein rouvasta kiinni miten käy. Sen verran voit tosin todeta, että alkuihastuksen jälkeen olet taas ihan samassa tilanteessa; parisuhteissa tulee ihan kaikille aikakausia että tunteet on jäässä, ja tulee tunne että toisen kanssa olisin taas onnellinen. Ne kuuluu kaikki kuvioon, ei elämä voi olla koko ajan ruusuilla tanssimista. Mutta huominenpa on ihan täys arvoitus. Kyllä "huonojakin" suhteita on roihuun palautettu - ainakin joksikin aikaa - ja nehän on siistejä aikoja, ehdottomasti vaivan arvoisia!
Jos ei ole toista miestä - että vika on vain sinussa, niin sittenhän teillä on toivoa! Kyllä se on aivan mahdollista tajuta, että se vika on aina toisessa, ei minussa 🙂🙂🙂
Vähän kuulostaisi siltä että olette aika nuoria, varsinkin siihen kuuluu että tänään ollan yhtä mieltä ja huomenna toista. Silloin kannattaa ottaa se järki käteen ja työntää niitä tunteita sivummalle: mitä lapset haluaa?
Nyt olisi ehkä syytä miettiä, mikä on vaimosi tilanne. Kuulostaa vähän sille että joko hän on harkinnut eroa ja käsitellyt asian jo niin pitkälle että päätös on vahva eikä muutettavissa. Tai sitten hän on täysin hukassa muutoksensa kanssa. Hän ikään kuin on kyllästynyt elämäänsä kaikin puolin ja lähtenyt muuttamaan sitä. Hänhän on jo muuttanut paljon asioita elämässään ja parisuhde voi silloin olla yksi asia "paremman elämän tiellä". Vähän kuin se ylipainokin että ravistellaan se pois kun se ei ole tuonut onnellisuutta elämään. Entä miten vaimosi suhtautuu lapsiin tällä hetkellä? Mitä tekisitten sen kanssa erossa, vuoroviikoin vai jotain muuta?
Varmaan vain aika näyttää, mikä nyt on tilanne.
Tulee myös mieleen että onko taustalla jotain muutakin kuin pelkkä käytöksesi. Jotain sellaista, mikä on jäänyt painamaan mieltä mutta jota hän ei ole sinulle sanonut. Harvoin vain toisen osallistumattomuus yksinään saa miettimään suhteen loppua. Taustalla pitää olla myös jotain loukkaavaa.
Hei!
Sen verran kommentoin 20 vuoden avoliiton jälkeen, että laihtumiseni johtui surusta eroni jälkeen, kun tajusin olleeni miehelleni vain kodinhoitaja (näin hän minulle ilmoitti). Uusien vaatteiden hankkiminen johtui siitä, että puoliso pihisteli rahassa niin etten niitä saanut/voinut hankkia. Muu piristyminen johtui taas siitä, että löysin itsetuntoni takaisin muutettuani tyttären kanssa kahden asumaan. Ulkoinen olemukseni muuttui ja siitä itse olen saanut kehuja - mikä toisaalta on ollut hyväkin kaiken itkun keskellä.
Ei ero johdu aina siitä, että on jo uusi ihastus odottamassa. Itse yritin puhua, kysellä puolisolta aikoja sitten, että menikö hänen mielestä elämä niin kuin oli halunnut - ei kuulema mennyt. Silti jaksoimme jatkaa vielä vuosia. Lopulta en tuntenut enää vihaa en rakkautta, vain tyhjyyttä. Pahinta oli olla 'olemassa' ja suoriutua velvoitteista. Lapseni näki hyvin surullisen äidin. Lopulta puuttui jo keskinäinen kunnioitus ihan arkiasioissa.
Nyt ajattelen, että hän ei voinut tehdä minua onnelliseksi enkä minä häntä. Tarvetta uuden kumppanin etsimiseen minulla ei ole - on hyvä olla näinkin. Lastenne takia toivoisin kuitenkin, että te löydätte vielä toisenne uudelleen.
Jollakin tavalla olen samaan mieltä muiden kirjoittajien kanssa, että vaimosi on tekemässä harkitsematonta päätöstä. Hetken huuma on kuin kiehuva vesi, kohta sitä ei enää ole. Kyllä yhteinen historianne ja lapsenne painavat vaa'assa enemmän! Puhukaa, puhukaa, puhukaa...kyllästymiseen asti, mutta puhukaa!
Hei, Kirjoitan siksi, että olen tuollainen "vaimo". Olen mieheni mielestä käsittämätön, kun en vieläkään ole tyytyväinen. Hän on omasta mielestään yrittänyt kaikkensa.
Oletko yrittänyt kaikkesi todella? Onko vaimosi tuntenut olonsa halutuksi? Onko vaimosi tuntenut olevansa ihminen ja tasavertainen:
Joskus pitkässä liitossa (tai lyhyeämmässäkin) tulee erilaisia rooleja. Toinen on aina huolehdittavana ja toinen on aina antaja. Siitä on vaikea päästä eroon.
Minä itse tiedän olevani yhtä syyllinen. En pysty olemaan huolehtimatta, kun olen miehestäni aina joutunut huolehtimaan. Niinpä ilman mitään ulkopuolista ihastusta, tunnen olevani vapaa vain suhteeni ulkopuolella.
Parissa viikossa ei tuollaisia rooleja pureta. Vaimosi saattaa olla sen huolettomuuden ajatuksen varassa, mitä tuntee, kun mies ja lapset jäävät kotiin, ja lähtee kaupungille. Mutta yksinhuoltajan elämä ei ole sitä. Ehkä olisi syytä antaa hänen kokeilla siipiään.
Ennestään kuitenkin tiedän, että mies ehkä ei enää ole valmis palaamaan, vaikka usein onkin se, jonka on vaikeampi irrottautua kodin antamasta naisellisesta kosketuksesta.
Siksipä olisi tärkeää lastenne vuoksi koettaa vielä ja yrittää saada vaimosi tajuamaan pitkäjänteisen työn teon merkitys. Tämä koskee tietysti myös sinua. Oma mieheni hermostuu ja ostelee kukkia ja vannoo ikuista rakkautta pari päivää ja unohtaa minut heti, kun hiukan hymyilen. Seksi on tosi vaarallista, koska sitten en enää ole edes yrityksen kohde vaan varma pala. Toivoisin, että ihmiset tajuaisivat, että avioliitossa pitää tehdä työtä niinkuin muissakin suhteissa.
Loppujen lopuksi me kaikki haluamme olla tärkein ja kaunein jollekin. Lämmön kohde.
Tuhannet kerrat todettu, mutta jo lähtökohtaisesti miehen ja naisen pitkä yhteiselo on tuhoontuomittu olemalla vain mies ja nainen. Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, monastikin kyllä juuri mies ja nainen - joiden ajatusmaailmat ovat _täysin_ erilaiset. Nainen olettaa asioita itsestäänselvyytenä, miehellä ei ole aavistustakaan missä mennään ja sitten petytään rankasti. Väitän että yksikään liitto ei kestä pidempään ilman kunnollista kommunikointia, ja siinä meillä on kyllä suomalaisilla opittavaa. Puhetta voi kyllä tulla...
Vaimosi voi olla tilanteessa jossa minä olen kohta. Vuosia ole yrittänyt puhua enemmän ja vähemmän, hyvällä ja pahalla parisuhteemme ja perheemme ongelmista. Joo joo, sanoo mieheni ja kun olen iloinen enkä joka päivä esitä toiveitani uudestaan, hän ajattelee että kaikki on hyvin. Kun mitta tulee täyteen, se tulee. Kun vuosienkin päästä tuntuu että aina puhuu samasta asiasta kuin uudesta eikä mikään mene perille, ei lupaukset enää auta. Niihin ei usko kun on pettynyt niin monta kertaa. Itse olen ottanut lupauksina yrittämisestä aina pienetkin myöntelyt, mutta tyhmä olen ollut. Meillä kyseessä ei ole väkivalta, juominen tai pettäminen. Aivan arkisesta asiasta on kyse mutta olen aivan poikki ja loukkaantuntut. Vastuunkantaminen parisuhteesta ja yhteisiä lapsista on jokaisen velvollisuus, ei vain naisen. Koita miettiä itseäsi nyt osana parishudettasi. Älä keskity siihen miten vaimosi käyttäytyy. Nyt taitaa olla aika katsoa peiliin.🙄