Sanot "asumme", ilmeisesti kaikki ei ole sinun omia sotkujasi. Kissatkin saa opettua sisäsiistiksi tai niistä voi luopua kokonaan, sekin yksinkertaistaa paljon.
Yksi ratkaisu olisi myös astianpesukone. Jos sinun vastuullasi on koko huushollin siistinä pito, niin aikamoisessa täyshoitolassa teillä asutaan, kaikki voisi osallistua yhteisten tilojen hoitoon ja tiskaukseenkin.
Eihän sinun tarvitse kerralla siivota koko taloa, vähän kerrallaan ja siinä huomaa, kun yhden huoneen on saanut kuntoon, kuinka pahalta se toisten sekasotku näyttää, jo omiin silimiinkin.
Ympäristöä voisitte siivota koko porukalla, ei se ole yhden asia, vaan siihen voi osallistua muutkin.

Tulee mieleen Sillä siisti-tv-ohjelma. Siinäkin aivan tavallisilla ihmisillä oli mennyt koti karmeaan kuntoon, sitten saivat ulkopuolisen auttajan laittamaan sen sotkun siistiksi.
Sitä en tiedä miten tuohon ohjelmaa pääsee tai haluisitko ees. Mutta joku ulkopuolinen voisi tulla organisoimaan teille siivousohjelman.
Kuten minullekin käy vaikka asun yksin.

Kirjoitin tänne viikonloppuna, mutta tekstini ei jostain syystä ole tullut esille☹️. Yritän kirjoittaa saman uudelleen (vaikka onkin turhauttavaa).

Kiitos 🙂🌻 helemi ja Maanvaiva, kun olette reagoineet ja vastanneet kirjoitukseeni. Maanvaivankin ehdotus on käynyt mielessä, mutta se tarkoittaisi sitä, että olisin valmis kaiken poisheittämiseen. Siihen en ole valmis. Edelleen odotan päivää, jolloin itse saan 'selviteltyä kaiken'.

Meitä tosiaan asuu neljä tässä kodissa. Sen lisäksi kodissamme on opiskelu/työpaikkakunnalla asuvan tyttäreni tavaroita ja vanhoja selvittämättömiä ihan lapsuudenkodistani/perheeltäni.

Pääasiassa mieheni ja minä olemme täällä. Murrosikäiset pojat ovat aika vähän kotona (omalla pojallani on toinenkin koti, missä hän asuu). Ei täällä kukaan asu ns. täysihoitolassa, koska täällä tehdään niin vähän kuin mahdollista minkään asian eteen. Itse olen nyt masennukseni pahimmillaan ollessa ollut tyytyväinen, kun olen pyykit sentään saanut pestyä☺️. Niiden paikoilleen laitossa oma poikani toimii parhaiten (eli vie naruilta oman huoneensa kaappiin) eikä ihan hirveästi haittaa, vaikka puhtaat vaatteet ovat kylppärissäkin, koska se on tilava. Siistihän se ei todellakaan ole.

Kissat ovat kyllä sisäsiistejä, mutta välillä (kuten nyt) tilanne karkaa käsistä niin, että sitten on tosi vaikea jaksaa siivota 'kissahuonetta'. Pian kissoja on muutama vähemmän, kun kesän pennuista kolme lähtee uusiin koteihinsa. - Ei maalla oikein voi kokonaan luopua kissoista. Sitten olisi hiiriä talossa asti.

Uusi astianpesukone tulikin taloon reilu viikko sitten ja se on auttanut TOSI PALJON🙂👍. Edellinen kone hajosi jo aikoja sitten, mutta vasta nyt siihen oli laittaa rahaa.

Pojat käyvät koulua ja ovat paljon omissa menoissaan (etenkin mieheni poika), joten eivät he osallistu muun kuin oman huoneensa siivoamiseen. Minun poikani huone lienee talon siistein ja mieheni pojan epäsiistein. Muuten talon siistinä pito on kyllä pääasiassa minun heiniäni.

Masentuneena olen kiitollinen, kun jotenkin jaksan olla olemassa, joten tavallaan itseäni ei haittaa sotku. Toki, jos silloin joku muu pitäisi paikat järjestyksessä, voisi minullakin olla parempi olla. Mutta sellaista ei ole koskaan ollut, joten en tiedä😑❓.

Aina, kun meillä on saatu siivottua (edes keittiö, kaksi eteistä, kylppäriä ja olohuone - eli tilat, missä eniten ollaan - paitsi pojat toki ovat eniten huoneissaan), on todella hienoa. Vaikka nykyään 'täydellisen siistiä' ei ole koskaan.

Masentuneena en mene edes ulos, joten 'ympäristö' on kyllä luonnontilassa. Se on sitten vaan hyväksyttävä.

Jospa tämä sitten olisi 'minun ketjuni'☺️, mihin kirjoittelen, vaikka muut eivät niin välillä tekisikään (mitä tosin toivon, sillä niin voin saada sen kokemuksen, että joku kuulee, ajattelee,...). Haluaisin jotenkin 'tulla nähdyksi', kun elän nyt omaan sotkuiseen kotiini hautautumisen surullisen yksinäistä vaihetta.

Tänään sain ihan vähän siivottua kissojen noutajien motivoimana😀. Huomaan vaan, että mitä siivottomampaa meillä on, sitä vähäisempi siivous auttaa saamaan sen olon, että on siivottu. No, kissankakkoja tuli vietyä ulos ja lattioita sekä lakaistua että imuroitua. Nyt on vähemmän hiekkaa tms. kulkeutumassa toisiin (sisä)huoneisiin.

Sellaista iloista/mukavaa on myös tapahtunut, että olin eilen mieheni kanssa Cirque du Soleil -sirkusnäytöksessä ja aamulla menemme vuorokauden laivaristeilylle😎. Viimeksimainitussa asiassa mieheni muutti mielensä menemisestä nyt illalla - aiemmin oli vain ilmoittanut, ettei lähde. Joten, hiljalleen alan nousta. Ihan selkeästi se, että esim. katselen ihmeellisen taitavia sirkusesiintyjiä tai kuuntelen muusikoita livenä on parempi kuin se, että vaan makaan sohvalla peiton alla TV:n ääressä välillä torkahdellen. Silloinhan en näe ketään 'elävää ihmistä' tai en puhu kenenkään kanssa😞.

Voimia muille ehkä samojen ongelmien kanssa kamppaileville!🙂🌻

Heipä hei Marina.

Minullakin on usein koti pitkiä aikoja siivoamatta mutta kun minua ahdistaa suunnattomasti epäsiisteys niin minun on pakko pitää paikat järjestyksessä. Nyt olen perinyt talon, jossa on aivan uskomaton siivottomuus. Siellä oli nurkat ja komerot täynnä ikivanhoja tavaroita tyhjistä laatikoista ja saippuapulloista lähtien. Sain sen talon viime vuoden kesällä ja olen pikkuhiljaa vaan reilusti heittänyt tavaraa kaatikselle vaikka siellä juuri on lapsuuteeni ja rakkaaseen äitiini liittyvää tavaraa paljon. Eli jos käy miettimään raatsinko sitä ja tätä heittää pois niin kohta istuu niiden rojujen keskellä ja itkee vuolaasti. Näin minulle on käynyt, joten olenkin oppinut luopumaan aika paljosta turhasta tavarasta. Yksi juttu mistä on vaikea luopua on omien lasteni leikkikalut ja piirustukset, askartelut ym. minä olenkin säilyttänyt mutta vievät kyllä tilaa.
Mutta kotona siivoan siis koska tiedän että ahdistun jos en sitä tee. Sama koskee pihaa.

Hei,

Kyllä sinä tulet "nähdyksi"- viestejäsi luetaan ja kanssasi myötäeletään hiljaisesti, vaikka ei aina kommentoidakkkaan. Mieleeni tuli lukiessani viestiäsi, että tietyllä tavalla sinä järjestät ja siivoat myös pohtimalla tätä kaikkea, jäsentelet asiaa ja elämääsi.

Siivoaminen on tosi tylsää ja pakkopullaa - välillä asia repsahtaa ja koirankarvapallerot vilistävät iloisesti pitkin lattioita. Sitten kun saa itsensä kiskaistua lauanatai-aamuna imuroimaan ja pyyhkimään pölyt, ruokakauppareissu on tehty ja kotiin ostettu omaksi iloksi kukkakimppu, kuinka ihana onkaan rentoutua viikonlopun viettoon hyvän ruuan kanssa.

Luin kuluneella viikolla Hesarista, että tavara on nykykotien ongelma - on kuulema noin 10 000 tavaraa joka huushollissa (keskimäärin) ja siitä kolmannes on turhaa. Tavaralla on taipumus valloittaa tilaa. Artikkelissa kerrottiin ammattimaisesta järjestelijästä, joka työkseen ratkoo näitä ihmisten tavaraongelmia.

Jaksamista syksyyn!

Kiitos 🙂🌻 Nymphalis Antiopa ja Jasse.

Tuntuu hyvältä, että olette kirjoittaneet. Kiitos paljon. Kiitos kannustuksesta.🌻🙂🌻
- Koen vain 'olevani niin kaukana' 'joskus repsahtavista' ja 'itsensä lauantaiaamuisin kiskaisijoista'.... Minulla repasahtaneisuus on sääntö ja oikeasti en koskaan 'kiskaise' itseäni siivoamaan, en ainakaan aamuisin. Masennus tämän on saanut aikaan. Masennus ja elämän ikävät jutut.

Tosin, juuri tänä syksynä en ole tehnyt mitään muutakaan 😞 sen jälkeen, kun jäin työttömäksi (3 kk:n työllistämisen jälkeen). Olen vain ollut, maannut sohvalla ja katsonut telkkaria tai maannut sängyssä ja lukenut.😴 - Huomiseksi on 'yhtäkkiä' kaksi työhaastattelua 😯🗯️ - toinen puhelimitse ja toinen paikan päällä eräässä toimistossa reilun 30 kilsan päässä kotoani. Täältä 'sängyn pohjalta' ajatellen koko haastatteluun meno tuntuu kovin etäiseltä. Tapahtuisipa suuri ihme ja saisin sen työn!!!🙂👍 Sitten väkisin ja hiljalleen muuttuisin täällä kotonakin. Sen sain kesällä nähdä - että työssäkäynnin myötä aktivoidun kotonakin ja saan pidettyä kotini paremmassa kunnossa ja saan oltua aktiivisempi kaiken kaikkiaan. Aluksi tosin on raskaahkoa (työaika ja pitkä työmatka - ylhäälläoloa paljon), mutta voimia kertyy työssäkäynnin ja työnteon myötä.

Minulla ruokakauppaan menokin on tosi harvinaista. Mieheni on perheemme pääasiallinen ruokaostosten tekijä. Yritän miettiä, milloin viimeksi meille olisi ostettu kukkia... Kesällä luonnonkukkia oli usein keittiön pöydällä. Nyt pöytäkään ei ole siisti kukkia varten. Aikoinaanhan päätin aloittaa juuri keittiönpöydän siistinä pitämisestä, kun sekin oli pitkään ollut aina sotkuinen. Keittiönpöydän siisteys siis on hyvä merkki minun jaksamisestani. Silloin aikoinaan (kuten nytkin) oli(si) tärkeää, että pääsi pöytään syömään lasten kanssa ilman, että ruoanlaiton lisäksi olisi pitänyt murehtia ruokailupaikastakin. Ja, toki se, että keittiönpöytä on siisti on iso asia. Silloin siinä voi olla kukkia tai kynttilöitä🌻🙂🌻.

Ulkonakin olisi kaunista. Sinne kunpa innostuisin! - Viime viikonlopun laivareissumme meni pieleen, kun mieheni joi liikaa (siis niin, että oli ostettava itselle eri hytti ja tulimme kotiin eri aikaan eri teitä)😟... Kuinka pettynyt olinkaan. No, onneksi on olemassa anteeksiantamus! - Nyt on edessä aviopariviikonloppu, mihin olemme ilmoittautuneet jo aikoja sitten. Oletan, etä menemme sinne, vaikkei mieheni sitä suoraan ole sanonutkaan. Hän kysyi 'onko siitä meille hyötyä?' ja minä taas 'ei kai siitä voisi meille haittaakaan olla?' - Olisimme kaksi vuorokautta hotellissa hyvissä ruoissa ja varmaan mielenkiintoisessa seurassa ja ohjelmassa. Toki siinä on/olisi minulle jaksamista (tämän makaamisen vastapainoksi istuminenkin on raskasta). Silti se olisi minusta parempi kuin tämä kotona makaaminen.

Viikonloppu takana ihanassa täysihoidossa! Meistä pidettiin valtavan hyvää huolta, saimme pariskuntana kokea suurta väliittämistä toisten parien taholta, mikä tuntui suurelta ihmeeltä.😍 Nyt vaan on pakko saada muutosta aikaan kotona. Heti kotiintultua jo siivosin keittiönpöydän, mikä ilahduttaa itseäni. Miehenikin piti siitä.

Jaksoin omasta mielestäni todella hyvin viikonlopun täysipainoisen avioliiton eteen työskentelyn☺️❤️☺️. Mieheni on mahdoton ymmärtää minua ja voimattomuuttani😴. Annan hänelle anteeksi, koska muutakaan en voi. Toivon ja odotan sellaista voimaa itselleni, että saamme muutosta aikaan kodissamme, ettei mieheni joka päivä uhkaa lähteä. Se kun on niin valtavan rasittavaa ja surua tuottavaa.

Sotkuisen kodin muuttamiseksi lupaan tässä nyt, että huomenna siivoan ainakin osan kylppärin lattiasta ja taas sitä kissahuonetta.☺️ Lisäsiivouskaan ei ole pahitteeksi - eli imurointia voin tehdä kaikissa kotimme huoneissa, muuta järjestelyä myös. Nythän voisi kesävaatteita laittaa jonnekin lämpimämpien tieltä...

Olen sen verran voimaton ja saamaton ja viikonloppuna huomasin olevani myös aika lailla muista kiinnostumaton😟, joten siksi pysyn tässä 'omassa ketjussani', että saan jotenkin purettua tilannettani ja saan siitäkin apua vaikeaan tilanteeseeni. Olen tosi kiitollinen jokaiselle, joka tänne jotain kirjoittaa🌻🙂🌻.

Voih, minä olen kans todella huono siivoamaan. Rakastan siistiä kotia ja sitä ihanaa oloa kun on saanut siivottua, mutta se aloittaminen on niin vaikeaa. ☹️ Meilläkin on kissoja ja koira ja välillä tuntuu, että hukumme tavaroihin, pyykkivuoreen ja koiran karvoihin. Siis todellakin hukumme! Välillä meillä ei ole puhtaita astoita eikä vaatteita, joten silloin on pakko alkaa tekemään asialle jotain. Mutta en aina haluaisi joutua siihen pisteeseen.

Mieheni ei juurikaan siivoa, vaan kaikki jää minun työkseni, koska olen kotona päivät ja mieheni käy töissä. Minua vain masentaa kaikki sotku, etten edes viitsi alkaa tekemään mitään, kun tiedän, että parin päivän päästä asunto on taas samassa kunnossa. Enkä voi alkaa mieheni työhuonetta ja hänen tavaroitaan järjestämään, koska se vasta aiheuttaisi perheriidan! Hallittu kaaos on hänen mottonsa... 🤔

Jossain vaiheessa minä yritin järjestää ja kulkea perässä keräämässä sukkia, lehtiä, kirjoja, kahvikuppeja ym. mutta huomasin se olevan täysin turhaa. Toki olisihan se mukava olla se "täydellinen kotirouva" mutta rajansa kaikella. Nyt tosin pitäisi siivota, koska lapsuuden ystäväni on tulossa viikonloppuna kylään. 🙂 Ja eiköhän se motivaatio jostain löydy... pitäisi vain aloittaa... mutta mielummin istun tässä koneella.

Tsemppiä kaikille!!! 🌻🙂🌻

Voi, voi! Kirjoitin tosi pitkälti zillacin juttuun viitaten, ja se kai hävisi??? Nyt en jaksa sitä uudelleen kirjoittaa...

Kiitos, zillac, kirjoituksestasi🙂🌻.

Toiseen kertaan. Tsemppiä kaikille. Jospa tekstini olisi sittenkin 'mennyt jonnekin'???🙂👍

Hei Marina7,

voisin kuvitella kirjoitustesi perusteella, että siivous tai sen puute on muiden ongelmien seurausta...?

Itselläni auttoi vaikeana aikana terapeuttini antama hyvinkin yksinkertainen keino: lappu, johon listasin päivälle tekemättömät asiat ja asian hoidettuani sain viivata sen yli. Itseänikin epäilytti, että mitä se yksi lappu vaikuttaa, mutta väsymyksen ja masennuksen keskellä se yliviivaaminen on yllättävän huippua! Ja tekee aina vähän kerrallaan...

Myös kaikenlaiset rutiinit ja ylipäätään asioiden kirjaaminen esim. kalenteriin auttavat ainakin minua pitämään kotia kuosissa. Tietenkin olisi hyvä, että kaikki tekisivät kotona osuutensa ja siivoaisivat omat jälkensä.

Tsemppiä niin siivoukseen, kun muuhunkin elämään. Toivottavasti löydät itsellesi sopivan keinon, jolla pääset "siivousahdistuksesta" 🙂

Moikka!meilläki on nykysin melkein aina tosi sotkusta koska mä oon uupunut enkä jaksa siivota,on vaatteita pitkin lattioita plus kaikkea muuta tavaraa on lasten lelut ja roskaa jne,eteises on roskapusseja useimmiten,on tiskiä vuoreksi asti lika tahroja joka paikassa pöydät on järkyt on tavaraa ja sälää,en petaa ikinä,on tyhjiä kokis pulloja lattioilla vessa on usein pesemättä viikkoja,olen liian väsynyt tekemään kotitöitä ja oon antanu itelleni luvan olla.anna säkin ja pyyä vaik joku siivoomaan.

Hirveä sotku on tuttu juttu. Mä oon päättänyt, että niin kauan kuin pää on sekaisin, niin saa olla kämppäkin! Yksi huone on aika siistinä pysynyt ja se saa riittää. Mulla tosin ei käy ketään kylässä, joten ihan sama miltä täällä näyttää. Välillä on käytettävä sukatkin toiseen kertaan, kun ei saa pyykkiä pestyä. On se kumma. 🙄

Terkkuja kaikille sotkun keskelle!

hello!

Tuttua sotku tässäkin perheessä.
Päivät polttaa itsensä piippuun yrityksensä kanssa, samoin vaimoni( sama firma, kohta virallisesti ex- vaimo) tekee, ei jaksa kumpikaan kotona hirveästi puunata.

Parisuhdeongelmahelvetti, työt ja muut ym. vie voimat.
Lapsia jaksaa kyllä hoitaa ja rakastaa, maailman tärkein asia.

mutta jos lapset, tai joku muu ( vaimo, no okei, tai mie ite) sotkee, tai jättää leluja ja vaatteita ympäriinsä, jättää sohvalle keksimuruarmadan ym. , ei jaksa paljon välittää jos saa hetken edes levätä.

Kohta meillä on juhlat ja aattelin siivota lasten aluetta lumikolalla ja lapiolla isoihin pahvilaatikoihin...
Saavat ne toki takaisin, mutta kulissit kuntoon. Niin siisteydessäkin, kuin avioliitossa...

Ai niin, tuo oma punttipenkkini olohuoneessa täytyy tyhjentää vaatteista ym roinasta... ja tehdä sen näköiseksi kuin täällä asuisi reipas urheileva isäntä...😉

Kertomasi on aivan kuin suoraan omasta elämästäni sillä erotuksella, että asun kaksin poikani kanssa kerrostalossa.

Masennukseni todettiin syksyllä -01, keväällä -03 muutin poikani kanssa erilleen exästä. Muutosta lähtien aina on ollut joku paikka rempallaan. Alkuun, jos oli tulossa vieraita käymään, heittelin tavarat omaan huoneeseeni (asumme kolmiossa) pois näkyviltä. Ovi vaan perässä kiinni. Syksyllä -05 masennuksen pahennuttua vaikeaksi en enää jaksanut sitäkään, vaan koko koti alkoi pikkuhiljaa muuttumaan kaatopaikaksi. Ja siinä tilassa se on edelleen. Vieraita ei mun sisulla voi kutsua tähän läävään, joten sosiaalisten suhteiden ylläpito on kärsinyt melkoisesti.

Olemme kahdesti(!) saaneet siivouksen sosiaalitoimen kautta. Ekan kerran jälkeen sainkin pidettyä siisteyttä yllä melkein kaksi kuukautta, mutta sitten oli ohjelmassa lääkkeiden vaihto ja siihen kaikki sitten kaatui. Toisen siivouksen jälkeen en tainnut jaksaa edes kuukautta.

Minullekin aina sanotaan, että hui kamala, kun teillä on paljon tavaraa. Eikö noita vois heittää roskiin? Ei se ole niin yksinkertaista. Olen käsityö-ihminen ja iso osa kaaoksesta koostuu kaikista tilpehööreistäni, joita ei tietenkään voi heittää pois 🙂 Vähintään yhtä iso osa on pojan tavaroita, joista luopumisesta joutuu aina taistelemaan. Pieneksi käyneitä vaatteita olen sentään saanut vietyä kirppareille ja tutuille. Olen kyllä pitkän sairauslomani aikana kantanut useita 250 litran jätesäkillisiä kamaa roskiin, mutta jokainen tavara pitää käydä läpi yksitellen ja siihen löytyy voimia todella harvoin.

Tiskipöytä notkuu likaisia astioita. Meillä on kyllä tiskikone ja sitä kyllä käytetään, mutta kun kaikkea ei voi pestä tiskikoneessa. Pyykkiä saatan pestä joskus hyvinä päivinä useamman koneellisen peräkkäin, mutta sitten tulee viikkoja, että sekin on yhtä tuskaa. Tai kyllä ne pyykit jotenkin koneeseen saan, mutta kuivumaan laittaminen vaatii suunnatonta ponnistelua.

Meilläkin on kissoja, kaksi. Niiden aiheuttama sotku rajoittuu hiekkalaatikoiden ympäristöön, kun hiekat leviävät tassujen mukana. Ihme kyllä, sen puolen olen saanut hoidettua kohtalaisesti.

Mikä sitten on pahinta? Se, ettei jaksa tehdä sitä pahuksen viikkosiivousta! Mitä syyllisyyttä kannankaan tuosta asiasta, kun villakoirat vilisevät siellä sun täällä (kissojen lisäksi) ja lattioiden edellistä pesukertaa en edes muista. Ai muistanpas, se oli heinäkuun lopulla, kun poika oli viikon isällään. Viimeisenä päivänä olin voimaantunut sen verran, että jaksoin jopa siivota! Heinäkuusta on kulunut jokunen hetki ja sen on näköistä. Syyllisyys-taakkaa ei helpota tippaakaan muisto edesmenneestä äidistäni, joka jaksoi tunnollisesti siivota joka lauantai ja tuulettaa petivaatteet torstaisin ja vaihtaa ne kahden viikon välein. Ja pyyhkiä pölyjä. Ja mankeloida lakanoita. Ja silittää. Mutta olen minäkin jaksanut joskus, edellisessä elämässä, ts. ennen masennusta.

En usko, että olemme ainoat tässä asiassa, mutta se ei kyllä tippaakaan lohduta, kun kahlaa pölyn seassa ja yrittää löytää jotakin kateissa olevaa juttua. Viimeksi eilen melkein purskahdin itkuun, kun etsin pojan mp3-soittimen yhtä johtoa kirjoituspöydän alla kontaten ja roskia siirrellen. Antaisin melkein mitä vaan, että saisin itseni siihen kuntoon, että pystyisin pitämään kodin hyvässä kunnossa. Ehkä se päivä joskus tulee, mutta vielä ei näy valoa tunnelin päässä.

Toivotan sinulle voimia ja jaksamista koko sydämestäni, kohtalotoveri 🙂