Hoh hoijaa… No nii, erosin kaksi kuukautta sitten entisestä miehestäni koska rakastuin toiseen. Uusi erosi myös vaimostaan ja olemme todellakin ihan silmittömän rakastuneita toisiimme. Tuntuu kuin en koskaan enne olisi tuntenut mitään tallaista ja mies tuntee samoin. ☺️❤️☺️
Itselläni edellisestä liitosta 5-vuotias tyttö ja 8-vuotias poika, uudella rakkaalla 9-vuotias poika. Asun itse helsingissä, uusi rakas taas 600 kilometrin päässä Oulussa.
Kaikki siis periaatteessa hyvin rakkaus kukoistaa, nähdään uuden miesystävän kanssa melkein joka viikonloppu ja on ihanaa aina kun nähdään… Mutta, mutta… mietin koko ajan kuinka kauan tällaista etäsuhdetta jaksan? Mua raastaa sydämestä aina kun erotaan, koko ajan mietin muuttoa toiselle paikkakunnalle, mutta miten lapset? Voinko ”riistää” heiltä heidän biologisen isän? Tällä hetkellä lapset ovat viikko-viikko molemmilla vuorotellen.
Tukiverkkoa löytyisi sieltä uuden miehen kotipaikkakunnaltakin, siellä asuu omat vanhemmat ja siskokin, mutta lasten elämä on ihan kokonaan täällä Helsingissä, kaikki kaverit, koulut, täällä he ovat syntyneet. Tämä on heidän koti. Millainen äiti pakottaisi lapset muuttamaan oman onnensa vuoksi?
Ja entä jos en saakaan lapsia mukaani? Se olisi ihan kamalaa, sitten kuolisin ikävään, kun en näkisi heitä joka viikko ☹️
Ja nyt kuolen ikävään kun haluaisin olla enemmän uuden rakkaan kanssa.
Tuntuu että mua revitään kahteen suuntaan, lapset ovat Helsingissä ja mies Oulussa.
Ja entä jos muutankin Ouluun ja alkuhuuman ja onnen jälkeen huomaankin että suhde ei toimikaan ja kaikki menee päin helvettiä?
Jotenkin tuntuu että oon ihan solmussa tämän tilanteen kanssa, järki sanoo että antaa ajan kulua ja katsoa miten tilanne kehittyy, mutta toisaalta tuntuu että kun tässä iässä (38 vee) löytää ”elämänsä rakkauden” ei haluaisi hukata yhtään päivää odotteluun.
oisko kellään mitään järkevää sanottavaa tähän tilanteeseen?
Sanot, että lapsesi ovat ex-miehelläsi vuoroviikoin - tulkitsen tämän niin, että hän on hyvä ja lapsistaan kiinnostunut isä, joka tahtoo heidän kanssaan viettää aikaa. Lapset nyt lähes aina tahtovat viettää aikaa isänsä kanssa (ja äitinsä, tietenkin), joten siitä ei tarvinne erikseen keskustella.
Rehellisesti sanoen olen sitä mieltä, ettei sinulla ole "oikeutta" riistää lapsiltasi isää. Sinä sentään näet uutta miestäsi joka viikonloppu, mutta pistäisitkö lapsesi junaan joka viikonloppu, jotta nämä pääsisivät näkemään isäänsä, jos asuisitte Oulussa? Tuskin. Ja tuskinpa isäkään voisi tulla joka viikonloppu Ouluun näkemään lapsiaan, missä hän asuisi? Ja kun sinä sanot, että kuolisit ikävään, jos joutuisit jättämään lapsesi Helsinkiin heidän isälleen niin miltä miehestäsi tuntuisi, jos veisit lapset mukanasi Ouluun? Olet jo jättänyt miehesi toisen takia ja nyt mietit, että veisit häneltä (ainakin käytännössä) lapsetkin.
Kannatan sitä järkeäsi, joka kehottaa antaa ajan kulua. Vaikka rakkaus onkin ihanaa, sinä ja rakastettusi olette jo rikkoneet kaksi perhettä. En tiedä erosi taustoja enkä sano, että kenenkään tarvitsee elää liitossa, joka ei tyydytä, edes lasten vuoksi, mutta ero on joka tapauksessa yleensä kivulias kokemus kaikille osapuolille ja erityisesti lapsille, vaikka kuinka heille kertoisi, ettei ero ole heidän syytään jne. Siksi olisi ehkä hyvä, ettet näin heti alkuun rikkoisi vielä lisää. En kannata sitä, että uhrautuu tyystin muiden vuoksi, mutta jossain menee se raja siinäkin, kuinka pitkälle voi olla itsekäs muiden kustannuksella.
Tilanne rauhoittuu kyllä ajan myötä, ikäväkin laimenee. Sitä paitsi, osa rakkautenne leimusta voi johtua nimenomaan siitä ikävästä, siitä, ettette näe toisianne koko ajan. Kaukana asumista voisi siis pitää myös hyvänä asiana, kun se pitää rakkauden tuoreena ja roihuavana. Anna lastesi kasvaa turvallisessa ja tutussa ympäristössä oman isän läheisyydessä. Sinä olet aikuinen, joten sinun on kannettava vastuu ja seuraukset valinnoistasi, ei lastesi.
Niin... Järki ja tunteet... Kumpi voittaa?
Vähän jäi Theofano kaivelemaan tuo kommenttisi "Vaikka rakkaus onkin ihanaa, sinä ja rakastettusi olette jo rikkoneet kaksi perhettä". Onnistuneeseen liittoon tarvitaan aina kaksi ja olemme entisen mieheni kanssa jo yrittäneet monta vuotta, käyneet pariterapiassa ja kaikkea mahdollista. Uusi rakkaus tuli aivan sattumalta elämääni ja silloin vihdoin tajusin ettei vanhassa liitossani ollut enää mitään muuta jäljellä kuin "lapset ja asuntolaina".
Viisaintahan olisi tietenkin ollut hoitaa ero pois ja alkaa vasta sitten etsimään uutta kumppania, mutta minkäs teet jos oikeasti tuntuu siltä että on löytänyt sielunkumppanin jonka kanssa haluaa jakaa koko loppuelämänsä. Kun hän ei ole luonani, oloni on aivan "puolinainen"...
Lapset ovat selvinneet erosta todella hyvin, uskon että hekin ovat aistineet vuosia kestäneen jännittyneen ilmapiirin kotona.
Lasten olisi ihan yhtä hyvä asua Oulussakin, siellä on serkut, mummot ja papat ja isääkin tulisivat näkemään joka toinen viikonloppu, lentokoneellahan lentää alle tunnissa tuon välin.
Mutta antaa ajan kulua, jospa asiat selkeytyisivät ajan kanssa. 🙂
Kai ymmärrät että 2kk on ERITTÄIN lyhyt aika ja sinun EI tule tehdä hallaa lapsillesi enempää. Voi olla, että ovat erosta selvinneet suht ok, mutta TUSKIN selviäisivät siitä, että heidän kotikin riistettäisiin, kaikki tuttu ja vanha vietäisiin pois, isää näkisi harvoin jne. Ole aikuinen ja anna ajan kulua KUNNOLLA. Vuosi ja parikin, sitten voisit olla ehkä oikeutettu tekemään asialle jotain. Mutta miksi sinun tulisi muuttaa, miksei tämä mies muuta sinun tykösi? Tosin silloin hänkin jättäisi lapsensa oletan.
Minulla olisi ollut kaikki tuttu ja tukiverkko 300km päässä ja olisin sinne varmasti muuttanut eron myötä jos lapsia ei olisi. Mutten voi heiltä isää riistää, sen asian kanssa en voisi elää hetkeäkään. Enkä todellakaan ymmärrä jos itse niin voisit tehdä, ainakaan näin pian. Toivon todella, että otat järjen käteen. 2kk ei ole mitään..
Rakastuminen on ihana tunne ja vie samalla usein sen järjen mennessään. Sinulla on kova ikävä uutta miestäsi, mutta teillä ei ole ollut vielä arkea yhdessä. Elät nyt sitä huuma-aikaa ja sitä tulee kestämään vielä mahdollisesti vuodenpäivät. Miesystäväsi erosi myös vaimostaan. Voin puhua vain omasta kokemuksestani, eikä tarkoitukseni ole mitenkään olla muuta kuin realisti, eli en ilkeyttäni tätä sano. Mutta uuden miehesi ja sinun erosi ovat kaksi eri asiaa. Voi olla, että sinun liittosi oli jo kuollut aikapäiviä sitten, voi olla että niin hänenkin. Voi myös olla, että ei. Minusta mikään suhde ei voi alkaa toisen suhteen päältä. 2 kk on lyhyt aika. Jos olette toisillenne todellakin oikeat, sinun on vain kestettävä nyt ikävää jo pelkästään lastenkin takia, lapset ovat nyt tässä tärkeintä kuitenkin. Usein mietin, että ihmiset ryntäävät suhteisiin koska ei haluta pysähtyä ajattelemaan. Ikävä on kurja tunne, mutta se on vain tunne muiden joukossa. Jos rakkaus on aitoa, kuukaudet ovat lyhyt aika, vuosikin, odottaa asioiden järjestymistä. (Samallahan niitä asioita koko ajan kuitenkin järjestellään, on lasten koulut ja harrastukset, ystävät ja ISÄ. Kaikkia näitä asioita pitää miettiä ja katsella vaihtoehtoja.) En sano sitäkään, että lasten vuoksi ei saisi itse elää. Mutta kun ihmisen pitää ajatella muutakin kuin vain sitä tunnetta, mikä itsellä on, kun perheeseen kuuluu muitakin. Eniten tässä ehkä mietityttää se, että olette molemmat olleet aviossa kun olette toisenne tavanneet. Se ei ole mikään pikkujuttu, siirrytään suhteesta suoraan seuraavaan.
Kyllä teillä aikaa on, tässä on nyt tapahtunut sen verran paljon lyhyessä ajassa, että ehkä pitää hieman jarrutella muutenkin. Eri asia olisi, jos lapsia ei olisi, mutta kun on. Ja ihanaa että sinulla on lapset. Täytyy muistaa myös ex-miestäsi, on epäoikeudenmukaista myös häntä kohtaan (varsinkin kaiken tämän jälkeen) ottaa ja viedä lapset kauas pois. Kannattaa nyt ottaa ihan rauhallisesti, hoitaa asiat kuntoon.
Onko uuden miehesi ero selvä? Oliko hänen eronsa yhtä "helppo"?
Toivon kaikkea hyvää, ja että jaksaisit ottaa asiat hoitaaksesi miehen kanssa rauhallisesti ja ajan kanssa.