Sinkkuäidin uusi suhde ja lapsen mustasukkaisuus
Olin yksin lapsen kanssa seitsemän vuotta eron jälkeen. Tai suhteentynkiä oli, mutta lapselle en koskaan esitellyt ketään miestä, ennen kuin nyt….
Lapsen isä ollut aina hyvin kuvioissa mukana ja meillä on ollut tasapuolinen yhteishuoltajuus. Isällä uusi puoliso n. 5-vuoden ajan. Lapsella on ollut sopeutumisvaikeuksia suhteessa isän uuteen naisystävään, mutta ei mitään hirvittävän vakavia. Naisystävän lasten kanssa tulee erittäin hyvin toimeen. Toisin on nyt kun minulla, äidillä on n. 6kk ajan ollut miesystävä. Lapsi on äärimmäisen mustasukkainen. Tytär on 10 vuotias.
En saa puhua puhelimessa miesystävän kanssa yleensä rauhassa. Tytär tulee monesti kysymään jotain ja haluaa keskeyttää puhelun. Alkaa myös osoittaa mieltään kun tajuaa kuka puhelimen toisessa päässä on. Miesystävän vierailut ovat lähes farssia.. Tytär on vihainen, paiskoo ovia, osoittaa mieltään, ei suostu puhumaan normaalisti kenenkään kanssa.
Tytär on sanonut ihan suoraan, että hänen mielestään äidin pitäisi jatkaa yksin, enkä saa olla kenenkään miehen kanssa. Olen yrittänyt keskustella tyttären kanssa lähes päivittäin. Olen vakuutellut hänelle, etten ole häntä hylkäämässä tai jättämässä miehen takia. Sydämessäni on aina se tietty paikka vain hänelle varattuna. Hän on minulle maailmassa rakkain. Mutta viesti ei mene perille. Tyttären mielestä kohtelen häntä epäoikeudenmukaisesti ja hän kokee hylkäämisen tunnetta jatkuvasti.
Olemme käyneet yhden kerran perheterapiassa ja tarkoitus on jatkaa sitä. Ensimmäisen kerran jälkeen tuntuu, että tilanteemme vain paheni, tyttären käytös paheni entisestään. Hän sanoi ettei aio enää puhua terapeutille yhtään mitään, eikä aio tutustua eikä hyväksyä miesystävääni vaikka kuka sanoisi ja mitä! Hänen mielestään kaikki aikuiset ovat häntä vastaan, eivätkä ymmärrä miten pahalta hänestä tuntuu. Miksi hänen pitää aina sopeutua?
Meillä ei tunnu olevan enää normaalia elämää lainkaan. Tytär mököttää, huutaa ja raivoaa ja saan hänet kimpaantumaan aivan todella pienistä asioista. Jos mainitsen ääneen mieystävän nimen hän menettää itsehilllintänsä hyvin usein. Tai toteaa hyvin kyllästyneesti ettei häntä kiinnosta mitä minulla on sanottavaa.
Onko mahdollista, että tämä menisi ajan kanssa vielä parempaan suuntaan? Olisin todella kiitollinen jos jollain olisi samanlaisia kokemuksia ja jos niistä on selvitty, niin miten?
Tulee mieleen kerran kuultu sanonta, että isälläkin on uusi kumppani, on äidilläkin siihen oikeus, eikös vaan?
Ja sitten tulee mieleen, että mitä siellä tyttären tunteen takana on sellaista, mitä hän ei osaa sanoa ääneen tai edes tiedosta. Pelkääkö jotain, menettävänsä sinut tai jotain, tai että joku on sanonut uuden miehen tekevän sitä tai tätä äidille. Kannattaa jututtaa tytärtä. Siellä voi olla ihan mikä tahansa väärinkäsitys tai osittain kuultu toteamus, josta on sitten rakentanut itse palapeliä ymmärtääkseen tilannetta. Sellaisiahan me aikuisetkin ollaan, kun vaistotaan jotain muttei saada tietoa...🙂👍
Hyvä kun toit tämän vaikean asian esille. En valitettavasti osaa sanoa minkäänlaisia neuvoja. En yhtäkään.
Vaikka oma ero ei ole edes voimassa eikä mitään suunnitelmia minkään suhteen vielä, enkjä ole helposti muutenkaan ihmisiin tutustuva ihminen, niin jo nyt tyttären kommenteista huomaa, että asia vaivaa. En tiedä kuinka hyvin tajusi, että Vaimolla oli suhde ja se mies joka äidin kanssa asui ei ollut ihan tavallinen ystävä. Vaimolle siinä mutuen tulevaisuudessa kiva "nakki".
Olen kyllä puhunut lapsille, että joskus voin olla jonkun uuden naisen kanssa, jota rakastan ja joka rakastaa minua, mutta asia vaivaa minuakin, että miten tämän osan elämässa saa hoidettua jos tulee vastaan. Ajatukset siis heittelee välillä siitä, ettei koskaan enää mitään ja sen rakkauden kaipuun välillä. Samalla koko ajan kummittelee lasten kokemus mielessä. Oma elämänihän minulla on, mutta ei ole helppoa. Eikä varsinkaan kun huomaa läheltä, miten hankalia uusperheen kanssa voi olla.
Itse on joutunut nyt etsimään keinoja miten lapsen saa purkamaan omaa pahaa oloa ja nimenomaan sanoiksi. Ehkä sitä kautta on mahdollista päästä myös tämän asian kanssa pintaa syvemmälle. Jokaisella on varmaan oma tapansa kokea olonsa turvalliseksi ja sitä kautta pystyy sitten avautumaan. Tunnet itse lapsesi parhaiten joten ehkä se avain tähän ongelmaan löytyy.
Meillä kipuillessa toimii tilan antaminen ja sitten kun ottaa lapsen syliin ja silittää ja saa rauhoittumaan avautuu myös ajatuksistaan ja peloistaan. Vielä pitää opetella, ettei itse sanota omia tuntojaan lapsen mieleen..en tiedä kuinka paljon sitä teen. Tässä kohtaa TODELLAKIN kaipaisin sitä vaimoa näkemään tilanteet sivusta ja antamaan palautetta, koska omalle toiminnalle on tosi sokea. Taisi mennä vähän sivuun taas kommentit. 😀
pöllöhuuhkaja kirjoitti 11.3.2014 1:14
Tulee mieleen kerran kuultu sanonta, että isälläkin on uusi kumppani, on äidilläkin siihen oikeus, eikös vaan?
Tuotakin kommenttia on todella kokeiltu, mutta kuulemma se ei ole laisinkaan sama asia. Emme ole tasavertaisessa asemassa lapsen isän kanssa. Minä, äiti, olen "pyha ja neityt Marian veroinen", eikä minuun saa kukaan koskea. Ja isän naisystävä on jo tutumpi, en voi kuulemma verrata näitä tilanteita lainkaan. En saa sen kummempaa selitystä tyttäreltä, että miksi olemme eri asemassa tässä tilanteessa.
Välillä tuntuu, etten tee juuri muuta kun ruodi ongelmaa koko ajan keskustelemalla. Tai no, välillä me molemmat kiihdymme ja äänet kohoavat, ei pysy maltti ei... Viikon päästä seuraava perheterapia, toivottavasti sieltä saisi lisää eväitä tilanteeseen.