Olisiko muita lapsensa biologisten vanhempien omasta aloitteestaan sijaishuoltoon luovuttaneita vanhempia? Olin muutama vuosi sitten vastasyntyneen kanssa 24/7 eikä lapsen isä osallistunut vauvan hoitoon. Meistä kumpikaan ei ollut valmis elämäntilanteissamme saamaan lapsen, mutta yritin parhaani.

Puhuin lapselle paljon ja hoidin muutenkin hyvin, mutta olin väsynyt, masentunut ja minulla oli kovia fyysisiä raskauteen liittyviä kipuja. Vauva oli vaikeahoitoinen, myöhemmin myös sijaisperheen mukaan hän itki paljon. Joten en jaksanut enää hoitaa rakasta vauvaani. Olen myöhemmin katunut päätöstä antaa vauvani pois ja olen itkenyt kun en pystynyt olemaan lapseni kanssa.

Sosiaalityöntekijät käyttäytyivät meitä kohtaan epämielllyttäväti. Kun asia oli siirtynyt heidän vastuulleen, he nopeasti ja vähän selittäen allekirjoituttivat meillä ne paperit joilla annoimme lapsemme pois. Yksi sosiaalityöntekijöistä flirttaili mieheni kanssa. Koko luovutusprojekti oli traumatisoiva.

Erosimme lapsen isän kanssa kun hän petti ja teki lapsen toisen naisen kanssa. Olemme nykyään yhdessä, mutta petän häntä hänen ystävänsä kanssa. Kun olin naimisissa lapsen isän kanssa olin hyvässä kunnossa ja lukuisten miesten mielestä viehättävä. Nykyään psyykelääkkeiden takia olen hieman painavampi. Ex- mieheni ystävä nostaa itsetuntoani kertomalla kuinka kaunis nainen olen ja kuinka hän välittää minusta.

Olen huolissani lapseni kohtelusta, vaikka ihan hyvä paikka se yleisesti on, jossa hän on. Häntä kohdellaan joskus epäreilusti sijaisperheessä, jossa on muitakin lapsia. Riitatilanteessa sijaisvanhemmat asettuvat aina sen toisen sijaislapsen puolelle, johon omaiset ovat erittäin tiivissä yteydessä. Se lapsi saattaa kertoa muuten omaisilleen. Nykyään myös me lapseni omaiset olemme lapseeni yhä tiiviimmin yhteydessä. Kaipaisin yhteydenottoja muilta samassa tilanteessa olevilta ja mielipiteitä myös muilta, joita aihepiiri kosketti. Hyvää vuoden alkua!🙂