Hei Neilikka80. Todella tärkeiden kysymysten äärellä olet. Uskon että tärkeää on ottaa itselleen aikaa ja  antaa lupa itselleen olla murehtimatta hyvällä omalla tunnolla. Se ei ole aina helppoa, mutta sitä voi hiljalleen harjoitella. Pienin askelin. Itseä on helpottanut kun on tietoisesti ikäänkuin opiskellut omaa mieltään. Mm. kirjallisuus ja netin luotettava materiaali on auttanut oppimaan ja ymmärtämään omia toiminta/ajatusmalleja, joista sitten hiljalleen on opetellut pois. Tärkein oppi jota yhä ajoittain harjoittelen, on se ettei toista voi parantaa ja kaikkia ongelmia ratkaista. -vaikka kuinka haluaisi ja miten ihanaa se olisikin. Rakkailleen voi olla tiettyyn pisteeseen  saakka tukena. Tärkein oppi itselle on ollut määrittää  rajat ja pitää niistä kiinni. Eritoten jos niiden yli toistuen yritetään mennä. Eikä aina onkistu ja itsekin virheitä teen. Toki haasteni läheiseni kanssa  on ollut hivenen toisenlainen. Itseä rauhoittava päänsisäinen hiljainen puhe, ikäänkuin muistutus siitä että: välittää ja tukee, toisen tunneailahtelut eivät vain ole omassa vallassani jne. Toisena määrittää että murehtimiselle on oma aikansa ja paikkansa, muuna aikana voi sitten yrittää keskittyä muihin asioihin jotka tuottavat hyvää/levollista mieltä. Itseä auttaa harrastus  johon voi upota kun "maailma murjoo" ja ihan muuten vain, omaksi iloksi. Ja ystävät, ihanat ystävät. Antaa voimia, kun saa hetkiä olla ihan oma itsensä vailla ajatuksia, huolta toisen hyvinvoinnista. Epävakaus teemana tuttu, paljon työtä oman hyvinvointini kanssa olen saanut tehdä, ettei elämän sisältö "lipsahda" läheisen tunneskaalan mukaan kulkeutuvaksi vuoristoradaksi -omen itsen kustannuksella. Aivot taitavat olla varsin joustavat oppimaan uutta. Se on lohdullista. Hienoa että tukea olet saanut. Valoa päiviisi 🙂

Kiitos tsemppaavasta viestistä!!