Heippa
Joo olen pahoillani sinun puolesta ja mitä olet joutunut lapsuudessa ja nuoruudessa
kokemaan sillä tiedän kyllä mitä elämää olet joutunut viettämään pystyn niin hyvin
samaistumaan sinuun itse olen kanssa alkoholisti perheestä eikä minulla ollut
lapsuutta / nuoruutta ja sitä jokapäiväistä juontia kesti yli 17 vuotta mutta sitten kun
tilan vetovastuu siirtyi mulle virallisesti 17 vuotijaana niin hiljakseen elämä lähti
muuttumaan parempaan suuntaan ( lähti hiljakseen kiertävät juopot kotoa pois )
ja sellaista elämää en todellakaan toivoisi kellekkään.
Mut minulla on ollut aina hurja usko elämään ja eteenpäin menemiseen ja olen
nauttinut jokaisesta päivästä elämäsäni.
Mut sinun ongelmiin niin noi asiat kyllä pystyt korjaamaan.
Ekaksi älä ole mustasukkainen ja sitäkin asiaa pystyy korjaamaan aloita siitä ekaksu
että juttele miehesi kanssa asiasta suoraan ja kerro että olet mustasukkainen niin
helpottaa varmasti.
Kun riitelette niin asiat myös pitää sopia ja kannataisko yrittää että ei riitelisi ollenkaan vaan
puhuisi asioista rakentavasti ( tänä vuonna meillä alkaa eukon kanssa 18 yhteinen vuosi ja
me ollaan hurjan onnellisia eikä me riidella )
Mut muista pyytää anteeksi. Anteeksi pitäisi osata antaa ja pyytää.
Jätäppä alkoholi pois elämästäsi sillä se yleensä on monelle ongelma ja se tekee siinä
sivussa muita ongelmia. ( itse en ole ikinä juonnu tai polttanut en edes maistanut )
Älä ajattele menneitä asioita vaan ajattele tulevaisuutta ja vaikka välillä on
vaikeata niin pyri ajattelemaan asioita positiivisesti.
minkäs ikäinen sinä olet???
Kauanko olette miehesi kanssa olleet yhdessä???
Onkos sinulla ystäviä / kavereita joiden kanssa voisit jutella iloja ja suruja???
Se helpottas elämää sillä yksin ei saa ongelmien kanssa jäädä.
Mut nyt ekaksi miehesi kanssa kaikki asiat juttelemaan ja sopimaan niin varmasti
pärjäätte jos haluatte mut vaatii yhteistä halua ja tahtoa mut onnellinen parisuhde
on hurja voimavara.
Kaunista uutta vuotta sinulle

Tervehdys,

Isäni joi lapsuuteni. Ilman viinaa hauskanpito teesentelyä ja raskas työ vaatii raskaat huvit suunnilleen ainot syyt käyttäytymiseen. Lisänä myös perheväkivalta. Eli siinä sitten pieni tyttö piti huolen ettei äiti saa kohtuuttomasti selkäänsä, kun isä vähän rentoutui. Minä olin ainoa, joka sai raivoavan paikkoja hajottavan isän rauhoittumaan. Jo pienestä pitäen opin osin pakonsanelemana tekemään kotitöitä ja pitämään ylipäätään itsestäni huolen. En voinut/osannut kuormittaa vanhempia. Myös pikkuveli on siipieni alla ja kannan hänestä edelleen huolta vaikka hän on aikuinen ja nyt onnellisesti naimisissa. Toinen veljistäni kuoli kätkytkuoleman ollessani todella pieni ja liekö sekin jättänyt jälkensä, koska koko asia tuntuu minusta edelleen hyvin abstraktilta.

Mikä minusta sitten tuli ? Sitoutumiskammoinen, lapsia liki vihaava yksilö, joka kyllä pärjää omalla tavallaan. Mikä pirun tappaisi ja sellaista pirua ei ole vielä vastaan tullut,joka saisi minut hengiltä, sisua siis löytyy. En ole koskaan isommin miettinyt hääpukuani saati lasten nimiä. En uskalla mennä naimisiin ( nykyistä suhdetta kestänyt kumminkin kohta 15 vuotta), enkä osaa kuvitella itseäni äidiksi.

Luonto ja liikkuminen sekä eläimet ovat olleet minulle tärkeitä selviytymiskeinoja. Teininä epätoivo meinasi viedä voiton, mutta hevoset pitivät pinnalla ja minä sinnittelin mukana maailman menossa. Eläimet ottavat sinut sellaisena kuin olet eivätkä esitä lisävaateita. Ei tarvitse varoa mitä suustaan päästää tai miten naamansa muuten laittaa. Hetket jolloin on saanut aidosti olla oma itsenä ovat olleet arvokkaita.

Nyt on mainio talvi ja löydän itseni usein hiihtoladulta sivakoimasta. Mieli lepää kauniissa lumisessa metsässä ja hiihtäessä ei ehdi murehtimaan ja vatvomaan kaiken maailman turhuuksia.

Edelleen isän alkoholikäyttäytyminen vaikuttaa elämääni. esim. jouluna en haluaisi missään tapauksessa mennä vanhemmilleni kylään, sama koskee itseaisassa kaikkia kansallisia juhlapyhiä. Eli en sitten isommin vietä kansallisia juhlapyhiä vaan yritän pitää matalaa profiilia ja selviyden edelleen tavalla tai toisella vaikka aina ei ole niin mukavaa. Tilannetaju myös yksi selviytymiskeino. Heikkona hetkenä kyllä toivoisi pääsevänsä hieman helpommalla, ainainen varpailla olo ja toisten huomoiminen on raskasta.

En tiedä oliko tästä tekstistä mitää apuja, mutta selviytymiskeinot saattavat olla aivan liian helppoja ja aivan liian lähellä, liian ilmeisiä etteti niitä huomaa. Pitää vaan uskoa siihen pienimpääkin oljenkorteen.

Hei!
Itselläni on myös kokemusta isäpuoleni alkoholiongelmasta. Olen elänyt parisuhteessani kymmenen vuotta, ja olen myös läheisriippuvainen. Pelkään menettäväni puolisoni, vaikka mitään syytä sille ei ole. En pysty luottamaan, vaikka en mitään muuta toivoisikaan niin paljon, kuin että siihen pystyisin. Koen kaikki naiset uhkiksi, itsetuntoni on nolla.
Kymmenessä vuodessa olen kuitenkin jotain jo pystynyt saamaan aikaiseksi; en ole enää väkivaltainen kuten suhteen alussa. En myöskään jankuta ja kysele niin paljon, kuin ennen. Mutta kyllä ne ajatukset valtaa mielen vieläkin - ihan liian usein, ja silloin myös suuni avaan, vaikkei pitäisi.
En uskalla heittäytyä tähän suhteeseen täysin, en uskalla ottaa sitä riskiä että matto vedetään täysin jalkojen alta. Seison koko ajan varpaillani, ettei mua vaan satutettais. Tai jos satutettais, niin en tippuis niin korkealta. Niin typerää.

Olen käynyt psykologin juttusilla pari kertaa, sain ohjeiksi "laskea sataan" tai "päätä ettei enää juhannuksena sulla ole niitä ajatuksia". Että joo, koin vähän turhaksi koko homman. Apua haluaisin, mutten tiedä mistä saisin oikeanlaista. Mieheni hakeutui keskustelemaan psykologin kanssa, toivon että itsekin pääsisin hänen kauttaan jonnekin parempaan apuun.