Elämäni on mennyt muutamassa vuodessa täysin sekaisin. Kaikki alkoi kesällä 2010. Vaimoni oli viimeisillään raskaana ja elokuussa syntyi tyttö. Oltiin aikuisia ensisynnyttäjiä, lähes 40 vuotiaita. Vaimoni meinasi kuolla synnytykseen ja traumaattinen kokemus. Siitä kahden viikon päästä jouduin löytämään naapurini itsensä hirttäneenä. Syksyllä alkoi Sarjoittainen päänsärkyjakso, kuusi viikkoa migreeniä tauotta. Pari yötä tk:ssakin. Tauti on diagnosoitu jo nuorena. Seuraavassa maaliskuussa olin tod huonossa kunnossa ja minulla todettiin 1-tyypin diabetes. Liitto alkoi rakoilemaan. Keväällä 2012 alkoi melkoinen vaihe: vajaan vuoden aikana tuli avioero, äiti kuoli, kaksi setää kuoli, kummitäti kuoli ja vielä kaksi ystävää kuoli. Syksyllä palasi päänsärky ja makasin keskussairaalassakin muutaman päivän. Samaan aikaan oli kaksi isoa rakennushanketta. Keväällä 2013 lääkäriystäväni pakotti minut psykiatrille. Hoito on jatkunut siitä asti. Talvella alkoi olo parantua, kunnes tyttärelläni todettiin 1-tyypin diabetes. Ex:n kanssa suhteet oli todella viileät. Vuodenvaihteessa ne alkoivat parantua. Tyttäremme sairauden vuoksi kanssakäyminen oli vilkasta ja tunteet heräsivät. Minulla nousi valtava into saada perheeni takaisin. Nyt hän ilmoitti, ettei hän uskalla heittäytyä. Pääseeköhän tästä koskaan pinnalle? Olen aika väsynyt.
pjmh
Tuo syö miestä.
Onko päätäsi ja kaularangasn verenkiertoa tutkittu, esim, magneetikuvauksella ja kai sitä tarkemminkin voi vielä tutkia, migreenihän on verenkiertohäiriö aivoissa.
Sitä sanotaan, että migreeni on vastuuntuntoisen ihmisen sairaus, yleensä se puhkeaa kun on jostakin stressistä selvinnyt.
Ihan omakohtaisella kokemuksella, migreeni on hyvin vaikeakin, se voi "juuttua päälle" pitemmäksikin aikaa, mutta onneksi minulta on jäänyt kohtaukset pois, kun olen tarpeeksi vanhaksi tullut.
Ei tarvitse heittäätyä, voi edetä, hyvin hitaastikkin.
Vanha klisee, ongelmilla on tapana selvitä, kun antaa aikaa.