Seksuaalisen suuntautumisen pohtimista
En tiedä tuleeko tämä viesti edes oikean otsikon alle, mutta kirjoitan kuitenkin. Olen 25-vuotias nainen joka on tällä hetkellä aivan sekaisin oman seksuaali-identiteettinsä kanssa. Olen huomannut kiinnostuvani enemmän naisista kuin miehistä, katson kaupungilla ihaillen kauniita poikamaisia naisia ja salaa toivon että hekin huomaisivat minut. Tilanne on outo ja uusi, seurustelen miehen kanssa eikä minulla ole aikaisempia kokemuksia naisen kanssa seurustelemisesta tai seksistä naisen kanssa. Lisäksi en ole kovin innokas harrastamaan seksiä miesystäväni kanssa, en saa siitä samanlaista tyydytystä kuin aikaisemmin. En tällä hetkellä pysty näistä tunteistani puhumaan kenellekään, en juuri nyt edes miesystävälleni. Koen paljon ulkoisia paineita siitä millainen minun pitäisi olla, ja siitä voin olla aivan varma että suurin osa kavereistani ei hyväksyisi minua jos kertoisin olevani kiinnostunut myös naisista. Nyt tuntuu kuin eläisin kaksoiselämää, kulissit ovat kauniisti hoidettu mutta minä voin pahoin. Olen yksin ja yksinäinen näiden ajatusten kanssa. Haluaisin jakaa ajatuksia samanlaisten ongelmien kanssa painiskelevien kanssa jos heitä tältä sivustolta löytyy 😯🗯️
Hei!
Sinulla on pohdittavana tärkeä ja iso asia ja tavallaan vaikka se voi nyt tuntua hämmentävältä ja ahdistavaltakin, niin oman seksuaalisuuden etsiminen ja löytäminen on mielenkiintoinen, antoisa ja jännittävä retki. Niin minä ainakin koen näin jälkeenpäin, kun katson taaksepäin aikaa, jolloin olin samassa tilanteessa kuin sinä nyt.
Minä kiinnostuin naisista eka kerran, kun olin kihloissa ex-mieheni kanssa vajaa kymmenen vuotta sitten. En ollut lainkaan tyytyväinen parisuhteeseemme, mutta en uskaltanut ympäristön paineiden takia lähteä tutkimaan tarkemmin mitä kiinnostuksen takaa löytyy. Menimme naimisiin, mutta erosimme viiden vuoden avioliiton jälkeen, kun minussa vahvistui ajatus siitä, että haluaisin elää naisen kanssa. Sitten todella alkoi vasta oma löytöretkeni. Tapasin muutaman todella ihastutavan ja ihanan naisen. Yhden kanssa seurustelinkin puolisen vuotta. Opin todella paljon itsestäni, omista tarpeistani ja siitä millaisista asioista nautin seksuaalisena olentona. Tällä hetkellä olen korviani myöten rakastunut mieheen, kihlauduimme juuri ja uskon eläväni hänen kanssaan loppuelämäni. Toki koskaan ei voi tietää, mutta nyt uskon niin.
Ajattelen itse omalla kohdallani, ettei seksuaalisuus eikä myöskään seksuaalinen suuntautuminen ei välttämättä kaikilla ole täysin vakaa ja pysyvä juttu. Toki enimmistö on varmaankin niitä, jotka ovat 100%sen heteroja taikka homoja läpi elämänsä, mutta itse koen että minun seksuaalinen suuntautumiseni ei ole kovin tiukasti fiksoitunut mihinkään joukkoon. Minulle tulee aikoja, jolloin naiset kiehtovat enemmän ja sitten taas aikoja, jolloin kaipaan miehen läheisyyttä. Nyt kun olen kokeillut, tutkinut ja opetellut hyväksymään omaa seksuaalisuuttani, en näe sitä ongelmana myöskään sitoutuessani taas parisuhteeseen miehen kanssa. Mutta tiedän, että ellen olisi löytöretkelleni lähtenyt, se asia olisi kaivanut ja vaivannut minua hamaan hautaan asti. Ja ehkäpä jos vastaani olisi osunut elämäni rakkaus naisen muodossa, rakentaisimme nyt sateenkaariperhettä yhdessä...🙂
Toivotan sinulle rohkeutta omalle löytöretkellesi! Ja vahvuutta kestää ympäristön epäluuloja ja ehkä vastustustakin! 🙂🌻
Kiitos Sinulle Navajo piristävistä ja kannustavista sanoista, auttoivat oivaltamaan ettei tämä tilanne mikään maailmanloppu ole. Ja kukapa meistä ei joskus olisi hieman hakoteillä elämänsä suhteen. 😉
En ole vuosiin tukinettiin kirjoitellut, mutta... oma seksuaalinen identiteetti on tällä kolmekymppisellä naisella täysin hukassa. Omista kokemuksistani johtuen olen tällä hetkellä siinä tilanteessa, että en voi luottaa miehiin, enkä laskea yhtään miestä lähelleni. Naisiin tunnen jonkinlaista vetoa, mutta rohkeus puuttuu selvittää, olenko oikeasti kiinnostunut myös naisista. On ärsyttävää huomata olevansa "hyväksikäytetty", kun olen kuitenkin ollut tuon suhteen aikana aikuinen, mutta täysin pihalla tästä maailmasta.
Ei ole maailmanloppu, ei todellakaan. Se voi olla myös elämän alku, jos niikseen käy. Kun elämästä ei koskaan tiedä. Nimittäin tuosta kihlatustani, johon olin korviani myöten rakastunut, on juuri tänään tullut ex-kihlattu. Sattuuhan se ja syvältä, mutta kun mietin kaikkia tänään sanottuja sanoja, en voisi olla varmempi, että kävi niin kuin pitikin käydä. Olen tyytyväinen, että pääsin miehestä eroon tässä vaiheessa, mutta kyllä unelmien romahtaminen aikansa sattuu. Joten tämä taas todistaa sen, että aina ei olla kartalla. 😴 Joskus on ehkä vähän nukahtanut eikä hoksaa, että on valinnut väärän polun ennenkuin on aikansa kulkenut harhaan.