Seksiä ensitreffeillä

Seksiä ensitreffeillä

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 13.06.2011 klo 05:34 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 13.06.2011 klo 05:34

Olen iloinen, mutta hieman sekaisin. 😐 Mulla oli eilen treffit mukavan miehen kanssa tai ainakin hän tuntui mukavalta heti jo alussa. Mua ei edes pelottanut tai jännittänyt hänen seurassaan. Mentiin ajelemaan. Autossa jutusteltiin toistemme taustoja. Molemmat ovat eronneet ja kerroin etten ole harrastanut seksiä 8 vuoteen. Kerroin myös lokakuisesta raiskauksesta. Hän sanoi mieluummin vetävänsä käteen kuin raiskaavansa. Siinä sitten mainitsin ettei mulla ole mitään ehkäisyä. Hän hämmästyi sitä eikä meillä ollut sitten kondomejakaan. Mentiin hänen luokseen ja suostuin yhdyntään. Se oli hyvin hellää ja huomioon ottavaa ei väkisin eikä mitään. Tuntui jopa hyvältä eikä pelottanut. Pelkäsin joutuvani pakokauhuun.

Myöhemmin sitten mies kysyi, olinko saanut orgasmin. Vastasin ei. Hänelle oli tärkeää, että nainenkin saisi. Suudeltiin taas ja ruvettiin hommiin uudestaan. Nyt oli kyse kyllä silkasta seksistä. Eihän tässä mitenkään voi olla vielä sydän mukana. En pidä, että olisin tehnyt jotain väärin. Olen kuitenkin sekaisin. Huolestuttavinta on yhdyntä ilman kondomia. Jos olenkin raskaana? Se ei sovi mulle enää näin 43 vuotiaana. En uskalla mennä gynelle. Pidän hänestä ja jututkin menivät yksiin. Hän ei juo eikä polta. Eli rakastelu tapahtui ilman mitään juopumistilaa, mitä arvostan suuresti varsinkin raiskauksen jälkeen.

Kuitenkin mulle jäi semmoinen jännä olo ettei tämä nyt voinut mennä ihan oikein. Ilmeisesti nähdään torstaina. Meidän välimatka on 25km. En kuitenkaan haluaisi joka kerta päätyä sänkyyn. Jotenkin häiritsi hänen kommentit: mä kelpaan. Kehui kyllä mun nuorekasta ulkonäköä ja kiinteitä rintoja, mutta silti oli hiukan olo kuin seksiobjektilla. Mun mielestä rakkaus kuuluu mukaan. Olen nyt aivan sekaisin. Tämä menee melkein jo teinitouhun puolelle ja munhan pitäisi tietää. 😯🗯️

Jotenkin mulle ei ollut mahdollisuutta eikä halua kieltäytyäkään. Kuitenkin koko juttu arveluttaa. Turhaako???

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 13.06.2011 klo 14:58

Heippa
Joo seksi on kyllä kivaa ja upeaa kun kumpikin on valmis siihen ja haluaa ja se
on ihmiselle lääkettä.
Mutta älä nyt hölmöile ( ilman ehkäsyä ) kohta saat katsella allakasta
kun ei ole menkat tullut sillä raskaaksi voi tulla hetkessä.
Kun asian voi hoitaa kun käy kaupassa ostamassa vaikka kondoomi paketin.
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 13.06.2011 klo 18:21

No mun mielestä tuossa ei ole mitään muuta väärää kuin ehkäisyn käyttämättä jättäminen. Eli seksi ensitreffeillä (jos molemmat todella sitä haluaa ja ovat siihen valmiita) on täysin ok. Mutta ehkäisy tulee muistaa aina, sitten sitä romuna onkin jos joutuu vielä abortinkin tekemään jos ei koe olevansa valmis äidiksi enää.

Miehelläni ja minulla oli 2vkoa "tuntemista" ensin netin kautta, web kameroidenkin kautta ja päädyimme sänkyyn heti ensimmäisellä kerralla kun nähtiin. Tuumasin, ettei juttu voisi toimia kun heti olimme seksiä harrastaneet, mutta nyttemmin olemme olleet yhdessä jo kohta 4 vuotta. Miksipä siis ei? Molemmat sitä halusimme ja se tuntui hyvältä. Yksi aiemmistakin suhteistani on alkanut seksillä ja sitten seurustelulla. Eli tapasin baarissa mukavan miehen ja päädyimme sänkyyn. Hän halusi kuulla minusta uudestaankin, vaikken itse ollut ajatellut seurustelua todellakaan. Sittemmin kuitenkin olimme yli vuoden yhdessä.

Ei seksi ensitreffeillä ole sen ihmeempää. Kun tuntuu hyvältä niin ihminen saa tehdä mitä haluaa jos siitä ei kenellekään hallaa ole. Ja miksi kahden ihmisen välisestä seksistä olisi kenellekään hallaa jos se tuntuu hyvältä? Se on täysin oikein.

Mutta ehkäisyä tulee käyttää, ehdottomasti. Ja jos sinua siltikin arvelluttaa tuo ainainen sänkyyn päätyminen niin voithan ehdottaa, että näetta jatkossa miehen kanssa vain esim. kahvilassa tms. Eli paikassa, jossa ei ole "vaaraa" päätyä sänkyyn. Sitten kun ei arveluta yhtään ja rakastat, sittenhän voitte aivan huoletta nähdä toisen luona yms. Teet miten sinusta hyvältä tuntuu, kunhan olet vastuullinen ja muistat ehkäisyn.🙂🌻

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 14.06.2011 klo 12:42

Voi hyvänen aika, oletpa rohkea ja minun pitäisi varmasti ottaa tuosta oppia. Mutta se ei ollut järkevää, että harrastit seksiä ilman ehkäisyä. Sitä paitsi sukupuolitauditkin ovat olemassa ja niiltä suojautumiseen tarvitaan kondomia. Jälkiehkäisy on muuten myös keksitty.

Toimitko yleensä noin spontaanisti vain harkitsetko ensin?

Minäkin tein kaikenlaista alle kolmikymppisenä. Nykyään olen kyllä paljon varovaisempi, ehkä liiankin varovainen. Pidemmän päälle ihmisen henkiset ominaisuudet kyllä ratkaisevat, ketkä viihtyvät yhdessä ja tekevät yhdessä muutakin kuin harrastavat seksiä. Mutta tiedän pareja, jotka ovat aloittaneet seksillä ja menneet myöhemmin naimisiin ja avioliitto on kestänyt kaksikymmentä vuotta ja enemmänkin. Siitä, miten pian sänkyyn mennään, ei oikeastaan voi tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä suuntaan eikä toiseen.

Sitä paitsi: mitä vikaa pelkässä seksissä on? Toisaalta seksiä usein seuraa rakkaus. Yhdynnän jälkeen pulppuaa mm. hormoni nimeltä oksitosiini, ja se sitouttaa kumppaniin.

Sinuna miettisin vain hieman, kestätkö pettymystä, jos tämä uusi kumppanisi osoittautuu jotenkin epäkelvoksi. Kaiken kokemasi jälkeen pettymys voi olla aika karvas. Mutta toisaalta, voihan tuossa olla vaikka elämäsi mies. Kaikkea hyvää teille molemmille!

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 16.06.2011 klo 20:28

Hei!
Kiitos mielipiteistänne! Mua oikeesti arveluttaa, pelottaa ja ahdistaa koko suhde! Maanantaina kävin apteekissa ja ostin unohduspillerin ja otin sen. Siitä tuli paha olo. Samana iltana pari tuntia ennen yövuoron alkua mies soittaa ja vonkaa seksiä. Voi Luoja ei!! En kai mä unohduspillerin jälkeen heti uusintaa?

Mulla soi koko jutusta hälytyskellot. Mies ei suostu käyttämään kondomia. Tänään leikkasin hänen hiukset, kun lupasin. Hän makasi mut uudestaan ilman kumia. Edelleen on riski raskaudesta. Mun mielestä tämä ei ole hyvä juttu. En ole valmis tähän säätöön. Tämä ei ole rakkautta.

Enkä osaa oikein edes nauttia. Rehellisesti sanoen mua pelottaa. Ensinnäkin mies ei suostu tapaamaan mua esim. kahvilassa, mikä mua arveluttaa. Ei hän rakasta mua vaan haluaa vain panna. Mulla on pelottavasti samanlaiset fiilikset kuin hyväksikäytön aikoihin. Jos mua ei voi tavata julkisesti ja jättää seksuaalisesti rauhaan, ei juttu toimi.

Vai olenko minä vainoharhainen? Mitä mieltä olette hyvät ihmiset? Eikö mun ole parempi pitää etäisyyttä ennenkuin käy pahemmin. Jos mies on hyvä, se kestää etäisyyden. Eikös?

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 17.06.2011 klo 11:51

Heippa
Niin kuin olen sanonut etene rauhassa ja hiljakseen elämässä eteen päin.
Kannattaa toiseen tutustua silloin näkee esim millainen on luonne, käytös, onko
töissä, elämän arvot jne
paljon pystyy ihan maalais järjellä tekemään havaintoja.
Ei voi vaan toisen ehdoilla edetä elämässä vaan jutellen ja asioita sopien
yhteisesti.
Miten sinä nyt olet jaksanut ???
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 17.06.2011 klo 14:05

Suoraan sanoen tuo ei nyt kuulostanut kovin hyvältä. Mies ei suostu tapaamaan Sinua kahvilassa eikä edes käyttämään kumia. Ilmaiset palvelut kuten hiusten leikkuu kyllä kelpaavat. Miksi hän ei mene parturiin?

Sinua käytetään nyt hyväksi. Kunnon mies käyttää kumia jos pyydetään (voit tietenkin auttaa vähän siinä) ja suostuu odottamaan, kunnes ehdit hoitamaan ehkäisyn kuntoon. Minä olen aina ehtinyt käydä lääkärissä hankkimassa e-pillereitä ennen kuin olen mennyt sänkyyn jonkun kanssa.

Kyllä miehen täytyy uskoa, jos sanotaan ei, vaikka teillä ihan mukavaa olikin. Kuten sanottu, ei seksissä mitään pahaa ole, mutta jos Sinusta tuntuu nyt kurjalta, ei kannata jatkaa tuohon tapaan. Minä Sinuna sanoisin, että ilman ehkäisyä ei tipu.

Onkohan tämä kyseinen kaveri naimisissa kun ei suostu näyttäytymään kanssasi julkisella paikalla? Kysypä häneltä suoraan, onko hän varattu. Kyllä varmasti jostain löytyy sellainenkin mies, jolle sopivat nämä ihan yleiset ehdot kuten raskauden ehkäisy, sukupuolitaudeilta suojautuminen ja toisen tunteet huomioon ottaminen. Jos joku ei näitä voi hyväksyä, niin vetäköön sitten käteen minun puolestani.

Ei missään nimessä pidä suostua hyväksikäytetyksi! Sanot jyrkästi vain, että ei käy ja että Sinulle ei sovi juuri nyt ja haluat harkita asiaa kaikessa rauhassa.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 24.06.2011 klo 16:11

Kiitos volvomies ja Etsijä! Juu lopetin tuon suhteen lyhyeen. Se on tuhoon tuomittu heti alkuunsa. Olen kieltämättä järkyttynyt tilanteesta, mihin jouduin. Se todistaa mun yhtä perusvikaa: en osaa sanoa ei ja toimin toisen tahdon mukaan, vaikka se vahingoittaisi minua. Siinä mä tarviin apua.

Melkein itkettäiskin. Ei kuitenkaan. Olen sisäisessä lukossa. Olin pirteenä lasten kanssa torikaffella, juhannuslimskoja hakemassa ja tuttujen kanssa jutskaamassa.
Sitten jäin yksikseni. Mun ei tarvinnut enää yrittää. Aivan kuin tie olisi noussut pystyyn. Viikon sisään menkkojen pitäisi alkaa, jos ei niin olen raskaana ja hukassa. Olen epätoivoinen hölmö! 😞

Mulla on rinnassa möykky. Olemisen kanssa on taistelua päivästä toiseen. On varmaan liikaa toivoa olevansa toivottu ja rakastettu.

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 25.06.2011 klo 09:58

Hei Pala lasia,

älä lannistu vielä. Tiedän omasta kokemuksesta, että ein sanominen ei ole helppoa. Sitä haluaisi olla kaikille mieliksi, mutta se on mahdotonta. Omat rajat pitää tunnistaa ja löytää.

Jos Sinulla on taipumusta hakeutua irrallisiin suhteisiin, käytä ihmeessä e-pillereitä ja vaadi miestä käyttämään kortsua. Tuskin tulet noissa suhteissa onnelliseksi. Naiset harvemmin tulevat. Meidän tunne-elämämme on siten rakennettu, että me kaipaamme pysyvyyttä ja monet meistä saavat sen paljon mainostetun orgasminkin vasta silloin, kun tuntevat olonsa todella turvalliseksi. Eikä irtosuhde ole koskaan turvallinen.

Yritä rakentaa omaa psyykeäsi kuntoon. Olet kärsinyt paljon ja haet sitä turvallista syliä, kuten useimmat meistä. Jos sellaista ei löydy, pitää oppia hellimään ja palkitsemaan itseään. Ei ole muuta tietä. Tällekin palstalle ovat kirjoittaneet monet, jotka ovat hyvässä parisuhteessa ja silti tuntevat olonsa kurjiksi. Ei parisuhdekaan ole yleislääke, joka parantaa kaikki sairaudet, vaikka me romantiikan nälkäiset haluaisimme niin uskoa.

Jos kehittää määrätietoisesti itseään, on myös paljon annettavaa muille ja silloin ihmisuhteiden laatu kohenee ja ehkä löytää sen kumppaninkin joskus. Toisaalta on paljon ihmisiä, joilla ei ole sellaista, eivätkä he ole sen huonompia kuin muutkaan. Itse asiassa tämä Suomihan on jo sellainen sinkkujen luvattu maa! Luulenpa sen johtuvan siitä, että tässä maassa ei naisia pakoteta naimisiin niin kuin monessa muussa etelän maassa. Täällä voi elää sinkkuna tai yksinhuoltajana joutumatta silmätikuksi. Sekin on plussaa. Enpä totisesti haluaisi joutua jonkun vastenmielisen miehen seksiorjaksi siksi että sukuni olisi pakottanut minut siihen!

Täällä naiset voivat myös opiskella ja lukea muitakin kirjoja kuin jonkun uskonnon pyhää kirjaa. Kaikki kunnia pyhille kirjoille, mutta minä olen onnellinen ja ylpeä siitä, että meillä on täällä valinnan vapaus.

Kaikkea hyvää Sinulle ja nauti kesästä!

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 25.06.2011 klo 17:18

Mullakin tuli heti mieleen, että on naimisissa kun ei yleisillä paikoilla halunnut nähdä. Mutta hyvä kun lopetit suhteen. Ja opi virheistäsi, älä enää mene sänkyyn ilman ehkäisyä etkä varsinkaan ilman kumia jos on uusi tuttavuus kyseessä. Kannattaa mennä myös testaamaan mahdolliset taudit, joita olet voinut tuolta mieheltä saada.

Mutta älä jää tuleen makaamaan. Varmasti tuolla jossain on joku sinua arvostava ja rakastava mies. MUTTA sitä tuskin tulee olemaan ennen kuin hoidat itseäsi. Sinun tulee siis rakastaa itseäsi ja arvostaa itsekin itseäsi. Miten joku muu voisi niin tehdä jos et tee niin itsekään? Jos aina teet muiden tahdon mukaisesti unohtamatta itsesi, en ihmettele vaikket kunnollista miestä löytäisikään. Nyt pää pystyyn ja itsekunnioitusta peliin niin hyvä tulee!🙂🌻

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 28.06.2011 klo 11:18

Heippa
joo etene ihan hiljakseen elämässä niin kyllä se elämä siitä järjestyy.
Mutta ennen kuin menin nukkumaan niin mietin sinun eläämääsi ja ajattelin sinua
ja sinun mennyttä elämääsi ja mitä olet joutunut elämässäsi kokemaan.
Niin ajattelin että jos nyt olisit jonkun aikaa yksin ( siis et seurustelisi ) vaan rakentaisit
itseäsi ja miettisit tulevaisuutta kun jos on ollut noin 20 vuotta huonossa parisuhteessa
niin se jättää tietyllä lailla elämään merkit ja muuttaa ihmisen persoonaa.
Eli mietippä elämää vähän niinkuin nuorena olit ja millaista elämää suunnittelit
kun rupesit perustamaan perhettä, mitä oli elämän haaveet jne
Kun monesti menee silleen elämä että huonosta, alistavasta, väkivaltaisesta jne parisuhteesta
pääsee eroon niin kohta huomaat että oletkin samanlaisessa tilanteessa uudestaan.
Eli etene hiljakseen rakenna itsesi uudelleen vahvempana ihmisenä mutta olet
oman itsesi herra jne ( oli vähän vaikea kirjoittaa mitä tarkoitin mutta toivottavasti tajuat
tämä on sitä savolaista tekstiä )
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 29.06.2011 klo 02:52

Kiitos teille kaikille Eheytynyt, Etsijä ja Volvomies! Ei! 😭😞 Mä en oikeesti enää tiedä, kuka olen ja mitä mä haluun. Sunnuntaina kun tämä mies soitti ja pyysi luo niin menin, olin yötä ja tehtiin sitä. Tämä mies on kuitenkin elämässäni toinen mies, kenen kanssa suostun sänkyyn, vaikkakin ilman kondomia. Se mies tekee mulle fyysisesti hyvää. Hellii ja muuta.

Mun psyyke on ihan pihalla. Toistanko jotain sairasta ja opittua kaavaa, kun neitsyenä tulin raiskatuksi ja toistuvasti seksuaalisesti hyväksikäytetyksi. Tajuan kyllä, että mies kutsuu mut sinne pantavaksi ja kolmasti olen jo suostunut.

Tässä on vaarallisen tuttuja piirteitä menneisyydestä. Miten päästä tästä turvallisesti irti. En oikeasti usko saavani siitä edes seksuaalista nautintoa vaan sallin käyttää itseäni, jotta toinen saa. Toistuu appiukkokuvio.

Voi Luoja! Ja tätä mä tunnustan nyt, kun äitini kuolemasta tulee tänään 2 vuotta. Ei! 😭 Saatte halveksia mua. Ette kuitenkaan pysty halveksimaan mua enempää kuin minä halveksin.

Mun täytyy saada tämä "seksisuhde" lakkaamaan. Vai satutanko tarkoituksella itseäni näin. Mun itsetunto, -luottamus ja -kunnioitus on kuollut. En vaan tiedä, mikä mulle itselle on hyväksi. Elän vain muille!

Kiitos volvomies, kun ajattelet minua ja olet mun murheita "kuunnellut". Nyt multa loppuu sanat. Ja meinaa itkettää. Mä en kestä!

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 29.06.2011 klo 10:57

Heippa
Ei siinä mitään seksi hommat on todella kivaa mutta silleen että kumpikin
haluaa ja nauttii siitä.
Mut huolehdi ihmeessä ehkäisystä jne.
Voi ei sinua kukaan halveksi älä ikinä silleen ajattele.
Usko minua rauhoita itsesi ja hiljakseen rakenna itsesi uudelleen nauti elämästä
ja sen vuoksi suosittelisin sinulle että katselisit maailmaa uusin silmin niin näkisit
miten elämä muuttuu kun itse päätät omista asioista.
Käytä niitä aiempien kirjoitusten tukiverkkoja mitä sinulla on paljon niin niistä
varmasti saat voimaa.
Kuinkas sinä nyt olet jaksanut ???
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 29.06.2011 klo 20:41

Herää nyt hyvä nainen!!! Älä vastaa sen miehen yhteydenottoihin jos et osaa sanoa ei! Tuolla menolla olet takuuvarmasti raskaana pian ellet jo ole! Täysin vastuutonta ja typerää touhua, lopeta tuo! Itse sinä sen pystyt lopettamaan, ei kukaan muu. Sillä tuo mies haluaa panna ja käyttää sinua ja sinä vain sallit sen aina vain. Katkaise se kierre. Jos seksi tuntuisi hyvältä niin sitten se olisi ok JOS käyttäisit ehkäisyä. Mutta vaikka tuo tuntuisi hyvältä niin väärin se on silti kun et itseäsi suojaa taudeilta etkä raskaudelta.

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 30.06.2011 klo 10:38

Hei Pala lasia!

Tuttu kuvio tuo, ettei ole tietynlaista oman itsen arvon tuntoa.
Minulla on kokemus jo aivan pienenä hyväksikäytön kohteeksi joutumisista.
Pitkä on ollut tie tasapainoon, siihen että olen alkanut huomata tilanteen jossa olen ajautumassa kohteeksi.
Ei ole jossain mielessä helppoa 'olla olemassa' vieläkään niin kuin tavallisesti ihmisillä itsesuojeluvaisto tai oman 'pään' pitäminen tapahtuu sen kummemmin ajattelematta.

Itsetuntemus on kasvanut vuosikymmenien aikana useiden terapioiden myötä.

Viime vuosina olen mieluummin elänyt yksin, vaistonnut turhankin herkästi 'vaaratilanteita' - ne kun ovat toisaalta sellaisia, joissa oman itsen rajat olleet epäselvät ja oman itsen tietoinen 'läsnäolemattomuus' siinä ollut mukana sekä omat läheisyydentarpeet sekoittamassa mieltä. Puhumattakaan miehestä, joka vaikuttanut sopivalta mutta osoittautunut aivan muuksi.

Alttius joutua uudelleen kohteeksi on itseni kohdalla laimentunut, kun olen saanut kypsyä itsekseni enemmän itsekseni.

Terapian tuella toki, elämä on suonut 'vastakaikuisia' terapioita. Sopivan terapeutin löytäminen oli osittain kai onnen kantamoinen.

Matka voi vaikuttaa pitkältä. mutta olet kuitenkin jo matkalla parempaa huomista kohti, kun saat luottamusta ja voimia!

Hyvää kesää sinulle!

Olet kaiken hyvän arvoinen, sinussa itää jo eheytymisen siemen=) kun kyselet kuinka ottaa paremmin ote omasta elämästä. Elämäsi on sinun käsissä, kun sen oikein oivallat, ja saat vahvistua itsenäs!

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 30.06.2011 klo 15:48

Hei Pala lasia,

ei Sinua täällä halveksita ja siitähän tämä on hyvä palsta, että vaikeitakin asioita voi käsitellä nimimerkin suojassa. Mutta kieltämättä viestisi ovat aika ristiriitaisia kuten:

" Se mies tekee mulle fyysisesti hyvää. Hellii ja muuta. " Ja toisaalta:
" En oikeasti usko saavani siitä edes seksuaalista nautintoa vaan sallin käyttää itseäni, jotta toinen saa. "

Siis nautitko vai etkö? Ilmeisestikään et tunne oloasi tässä suhteessa turvalliseksi, eikä se ihme olekaan, kun tuskin tunnet lainkaan toista osapuolta ja lisäksi vielä ette käytä mitään ehkäisyä, mikä on todella kummallista. Onko Sinulla jokin psyykkinen esto tässä asiassa? Olettaisin edellisten vastaajien tavoin, että asia liittyy jotenkin aikaisempaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön, jonka uhriksi olet joutunut.

Koska olet niin kovin tuskainen tapahtuneesta, eikö olisi paras panna tämä suhde poikki tai ainakin jäähylle? Miten on oman terapiasi laita? Sinuna menisin lääkäriin ja hankkisin esim. kierukan kaiken varalta. Eipä sitten tarvitsisi edes tuota ei-toivottua raskautta niin paljon pelätä.

Muita ongelmia ei ehkäisyn käyttö tietenkään ratkaise. Mutta askel kerrallaan. Onko Sinulle ystävättäriä, joiden kanssa voisit puida tilannettasi? Yritähän nyt jaksaa ja huolehdi itsestäsi. Et ole mitenkään velvollinen tyydyttämään tätä satunnaista tuttavaasi, kyllä hänen täytyisi nähdä vähän enemmän vaivaa suhteesi. Kuunteleeko hän edes ongelmiasi vai oletko hänelle vain purkautumiskanava?

Ehkä jossain on mukavampi mies Sinuakin varten. Toisaalta, sinkkunakin voi elää. Aika monet elävät.