sasutäti höpöttelee
Niin se on aika vierähtänyt, enkä ole tännekään saanut aikaiseksi kirjoittaa. Ehkä nyt olisi aika? Tosin en tiedä, jaksanko yksinpuhelua kauan; siinä vaiheessa voin kirjoittaa vaikka pelkkää päiväkirjaa ”manuaalisesti”, käsin, vihkoon..
Elämä heittelee kummallisilla tavoin, joskus hyvin, joskus huonoin. Yhtään todella hyvää heittelyä ei ole vielä sattunut, mutta monta todella huonoa kyllä. Ja ne hyvät heittelyt tahtovat unohtua silloin, ja usein unohtuvatkin – pidemmäksikin aikaa.
Tällä hetkellä asustelen kihlatun ja kahden koiran kanssa, vaikka omakin asunto minulla on vielä heinäkuuhun asti (jonka lopussa vuokrasoppari loppuu, enkä sitä sen jälkeen enää jatka). En ole siellä tosin aikaani viettänyt kuin ehkä yhteensä kolme yötä; ei vain ole ollut aikaa eikä jaksamista, kun en sitä kodikseni miellä, toisin kuin miehen asuntoa.
Olin kesän ja syksyn ja alkutalven työhönvalmennuksessa valokuvaamossa oman alani töissä. Sitten se yhtäkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta lopetettiin ja nyt joudun kulkemaan tekstiilipajalla. En tiedä, miten jaksan siellä, viikon (eli neljä työpäivää) siellä olen ollut ja siitäkin viikosta kolme päivää sairaslomalla.
Joulukuun puolella otin yliannostuksen rauhoittavia. En tappaakseni itseäni, vaan helpottaakseni ahdistusta. Jouduin, yllätys yllätys, päivystykseen ja vietin siellä yöni ja pitkästi aamupäivää. Nyt ollaan sitten yrittämässä saada minulle keskusteluaikoja psykiatrian poliklinikalle, kun kotikuntoutuksessa ei ole tarjota aikoja; sinne jätetään Abilify-pistosten antaminen, koska se heille sopii. Saa nähdä, pääsenkö ihan oikeaan terapiaan, vai jatketaanko tällä samalla ”jutustelulinjalla”, jota on tuloksettomasti tehty jo vuodesta 2006.
Mitäs muuta.. Inhoan itseäni ja peilikuvaani. BDI-kyselyn tulos (netissä tosin) näyttää 43:a. Kaksisuuntaisen mielialahäiriöni lisäksi minulla on diagnoosina neljä eri persoonallisuushäiriötä (epävakaa rajatilatyyppisenä, eristäytynyt, estynyt sekä depressiivinen) ja epäilynä on, että kaksisuuntaista ei olekaan vaan se olisi skitsoaffektiivinen. Ahdistus on läsnä joka päivä, ei enää kokoaikaisesti, mutta jossain vaiheessa päivää se hiipii päälle.
Tuntuu vain, että pitäisi luovuttaa (taas). Jättää kaikki taakseen ja lähteä erakoksi Lappiin koiran kanssa (ja hommata sille kaveriksi toinen, tai kolmaskin, koira).