Sain rohkeutta vaatia muutosta :)
Paljon on synkeitä viestejä, eikä minunkaan viesteistäni ole juuri positiivisuus kukoistanut. Toissapäivänä kuitenkin vihdoin tapahtui muutos.
Sain sen verran voimaa, että sanoin miehelle etten jaksa elää enää tässä, minun täytyy päästä oman katon alle. Ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan me todella keskustelimme asioista. Viimeinen puoli vuotta on ollut yhtä henkien taistoa kun olen yrittänyt selvitä ja jatkaa eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta (jotka mies on päälleni kaatanut, mieheni on ollut ihan tyytyväinen, kas kun minä olen ollut kotona odottamassa). Olen ajatellut ettei tilanne miestä vaihtamalla vaihdu, ja taloudellinen tilanne on ollut niin huono ettei siitä ole voinut lähteä omilleen.
Mutta nyt se tapahtuu. Eroamassa emme ole, mutta meillä on molemmilla nyt kasvun paikka. En tiedä mihin tämä erillään asuminen johtaa, joko se vahvistaa, tai sitten se päättyy eroon. Kummallisinta tässä on, että ajattelen itse ettei sillä ole oikeastaan väliäkään kumpaan tämä päättyy. Rakkautta on, mutta ei suhde ole mitään jos luottamus puuttuu.
Hei Mousy!
Olen iloinen sun puolestasi että löysit sitä rohkeutta. Itsekin suhteellisen samanlaisessa tilanteessa ollut mutta siinä oli vain hieman erilaiset "ristiriidat" miehen ja minun välillä.
Kaikkea ei tarvitse sietää.
Meinaa ajatus hieman jumittaa, mutta mukava lukea noin jämptiä ja kuitenkin hyvällä mielellä (?) kirjoitettua tekstiä.
Kerrohan sitten, miten muutto ja tilanne yleensäkin edistyy! 🙂
Kiitos sinulle viestistäsi 🙂.
Mieli ailahtelee aina päivän mukaan. Välissä ahdistaa kun täytyy muuttaa pois, välissä ahdistaa kun ei pääse jo muuttamaan pois. Eniten kuitenkin ahdistaa että miten löydän asunnon jossa viihdyn, jossa uskallan asua yksin ja lemmikitkin pitäisi mukaan ottaa. Kaikin puolin pelottava tilanne, mutta se on nyt mentävä. Ei tämä paremmaksi tässä muutu.
Erilleen muuttaminen toisesta on iso asia. Itsellä vaikeinta olivat illat (kuten muutenkin elämässä) sillä ei ollutkaan enää sitä toista siinä vierellä. Pidän edelleen tietokoneen päällä öisinkin ettei tule sellainen "yksin koko maailmassa"-olotila. Lemmikkisi varmasti kuitenkin antavat sinulle lohtua jos moinen tunne iskee.
Asunnon löytäminen on ku sais eteensä tyhjän paperin. Raha ja tavarat yms. ovat kynä tai maali. Alussa pakkaamattomat tai jaloissa pyörivät muuttolaatikot tuntuvat ahdistavilta mutta kun pääsee "taiteilemaan" asuntonsa oman näköiseksi niin se alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä omalta, jossei kodilta, niin ainakin pesäpaikalta.
"Ollakko vaiko eikö olla", siinäpä se. Itkin ajaessani viimeisen muuttokuorman kanssa uuteen asuntooni ja meinasin seuraavana päivänä jo purkaa vuokrasopimuksen. ONNEKSI, ystävät ja perheenjäsenet kannustivat eteenpäin. Jos muuttaminen alkaa kaduttaa tosissaan niin ei sinua siihen kukaan kuitenkaan pakota(?) mutta ajattele asiaa siltäkin kannalta, että jos jäät niin muuttuvatko asiat mitenkään? Jossei muuten niin ainakin kokeile sitä itekseen asumista, ei siinä (todennäköisesti) mitään menetäkään.🙂👍
Nyt löysin asunnon itselleni. Siitä vaan täytyisi maksaa vuokran suuruinen takuusumma, ja se tulee huonoimpaan mahdolliseen aikaan opiskelijalle ja harjoittelijalle. Kesäkuussa ei tukia tule vaan siirryn palkkatyöhön, ja ensimmäinen palkka tulee vasta parin viikon päästä. Ja tuossa on päivämäärä 28.5... En saa mistään siihen rahaa ☹️. Toivottavasti pystyisivät hieman joustamaan tuon maksun kanssa. Tuskin kuitenkaan joustavat. Kämppä olisi vain niin hyvällä paikalla varsinkin koiralliselle ihmiselle.