Sain kuulla miehen pettäneen, mietn enää jaksan.

Sain kuulla miehen pettäneen, mietn enää jaksan.

Käyttäjä en vaan jaksa aloittanut aikaan 24.03.2011 klo 10:57 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä en vaan jaksa kirjoittanut 24.03.2011 klo 10:57

Sain eilen puhelimessa kuulla miehen pettäneen. En ymmärrä tätä koko hommaa. Olen aivan rikki, hajalla, en jaksa mitään.
Menimme vasta 2kk sitten naimisiin ja meillä on kaksi pientä lasta. Hän on huijannut minua koko ajan. En ikipäivänä olisi uskonut tätä hänestä. En tiedä miten jaksan enää.
Perjantaina mies lähti normaalisti töihin ja maanantaina piti palata kotiin, mutta hän ei koskaan tullut, tiistaina sain kuulla miehen kaverilta, että ehkä joku kolmaspyörä on kuvioissa ja eilen mies tunnusti.
Hänellä oli joku muu nainen ollut myös ennen häitä sekä silloin kun odotin kuopustamme.
Mitään merkkejä ei ole ollut pettämisestä. Sen takia tämä niin uskomattomalta tuntuukin. Tärisen ja itken vaan, en jaksa edes tätä päivää.
Olo tuntuu niin nöyryytetyltä, miksi miksi miksi se meni mun kanssa naimisiin eikä avannut suutaan ennen häitä?😭
En vaan jaksa uskoa, että selviän tästä. Tää tuntuu niin pahalta 😭

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 24.03.2011 klo 12:00

Hei,

Olen niin pahoillani puolestasi! Onko sinulla mahdollisuutta hakeutua lääkäriin tai yksityiselle terapeutille käsittelemään pahinta shokkia? Kirjoitatko täällä myös omalle tukihenkilölle (itselleni oli paljon apua tukinetin tukihenkilöstä)?

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 24.03.2011 klo 12:22

en vaan jaksa kirjoitti 24.3.2011 10:57

Sain eilen puhelimessa kuulla miehen pettäneen. En ymmärrä tätä koko hommaa. Olen aivan rikki, hajalla, en jaksa mitään.
Menimme vasta 2kk sitten naimisiin ja meillä on kaksi pientä lasta. Hän on huijannut minua koko ajan. En ikipäivänä olisi uskonut tätä hänestä. En tiedä miten jaksan enää.
Perjantaina mies lähti normaalisti töihin ja maanantaina piti palata kotiin, mutta hän ei koskaan tullut, tiistaina sain kuulla miehen kaverilta, että ehkä joku kolmaspyörä on kuvioissa ja eilen mies tunnusti.
Hänellä oli joku muu nainen ollut myös ennen häitä sekä silloin kun odotin kuopustamme.
Mitään merkkejä ei ole ollut pettämisestä. Sen takia tämä niin uskomattomalta tuntuukin. Tärisen ja itken vaan, en jaksa edes tätä päivää.
Olo tuntuu niin nöyryytetyltä, miksi miksi miksi se meni mun kanssa naimisiin eikä avannut suutaan ennen häitä?😭
En vaan jaksa uskoa, että selviän tästä. Tää tuntuu niin pahalta 😭

ensinnäkin, sinua on huijattu kunnolla, sillä tuollaiseen pystyy vain paatunut tapapettäjä, isku on äärimmäisen kova, etenkin kun teillä on pieniä lapsia.
Ero lienee selviö?
Tapapettäjäthän ovat äärimmäisen taitavia salamaan tekemisensä.

toisekseen sinä selviät, sinun on pakko selvitä, muista, että sinulla on pienet lapset huoledittavanasi.
mutta nyt suosittelen, että hankitt keskusteluapua, terapeutin tai jonkun todella luotettavan ystävän jolle pystyt tilittämään tapahtuman.

itse viimeksi eilen kuuntelin työkaverini tilitystä tunnin verran, hän oli jjoutunut vaimonsa pettämäksi, moninkertaisesti.
huojennus näkyi kasvoista kun sai taakkaansa purettua, ero oli tullut, nyt tappelevat lapsista.

näitä surullisia elämänkohtaloita riittää, siksipä vihaan niin syvästi ihmisiä jotka kykenevät loukkaamaan rakkaintaan tuolla tavallla.

Nyt voimia sinulle virtuaalihalauksen kera.🌻🙂🌻

Käyttäjä helemi kirjoittanut 24.03.2011 klo 14:24

Tuo ei kuullosta, miehen teolta, joka rakastaa vaimoaan ja perhettään.
Tuollaisen perään ei toinna ainuttakaan kyyneltä vuodattaa.
Nämä on niitä miehiä, joilla on, omasta mielstään aviomiehen ja poikamiehen oikeudet, eikä minkäänlaita vastuuntuntoa, mennään siitä mistä aita on matalin, vielä ehkä ylpeillen.

Käyttäjä en vaan jaksa kirjoittanut 24.03.2011 klo 14:39

Ero se on varmasti edessä. En ole puhunut miehen kanssa edes henk.koht. enkä ehkä nyt pystykkään. Tää tuntuu vaan niin hirveältä, tuntuu, että hukkuisin, en pysty hengittämään ja tukehdun. Mä olen täysin elänyt siinä uskossa, että mies rakastaa mua valtavasti ja on valmis tekemään kaikkensa mun eteen. Ja paskat!!!
Nyt se varmaan on jo sen uuden naisen luona, ja pelkkä asian ajatteleminen oksettaa. Haluaisin vaan, että tää tuska loppuu. Mulla ei juurikaan ole tukiverkkoja. En halua edes ottaa mieheen yhteyttä vaikka kuinka palan halusta huutaa ja saada selityksen miks helvetissä se tekee näin. Ois avannu suunsa ennen häitä edes.

Käyttäjä en vaan jaksa kirjoittanut 24.03.2011 klo 14:53

Haluaisin tietää missä se näitä naisia on tavannut? Onko ihan tietoisesti etsinyt jostain seuraa vai miten? Tuntuu, että tulen oikeasti hulluksi 😭

Käyttäjä helemi kirjoittanut 24.03.2011 klo 15:39

Jaksatpas, ihan varmasti!
Meitä sinisilmäisiä on maailma pullollaan, liekkö sitten hyväuskoisuutta vai mielikuvituksen puutetta, että kuvitellaan ettei meitä kukaan voi pettää, mutta niinkin vain käy!
Mistäkö näitä naisia löytyy, ihan sitten mistä vaan, aina löytyy ymmärtäväisiä, ystävällisiä, anteliaita ja avuliaita naisia, jos miehet vähänkään vinkkaa ja hyvälle tarinan kertojalle kaksinverroin, maailmassa on paljon "väärinymmärrettyjen" aviomiesten lohduttajia.
Sinä niistät nyt nenäsi ja lopetat sen kyynelehtimisen, kiroa vaikka karkeasti ja päätät, ettet sinä tähän kaadu, sinulla on lapset ja he tarvitsevat sinua.
Jos mies on niin luihottaja, ettei ilikie tulla selvittämään asioita, niin sillä on yhtä paljon selkärankaa kuin kyykäärmeellä!
Miksikö hän ei kertonut ennen vihkimistä, sehän olisi ollut miehen teko ja minusta hän ei taida olla kuin miehen kuva, huono sekin.

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 24.03.2011 klo 16:56

en vaan jaksa kirjoitti 24.3.2011 14:53

Haluaisin tietää missä se näitä naisia on tavannut? Onko ihan tietoisesti etsinyt jostain seuraa vai miten? Tuntuu, että tulen oikeasti hulluksi 😭

kyllä varmaan on tietoisesti etsitty suhteita, ei ne vahingossa hypi eteen, itselläni on 21 vuotta kestänyt liitto, eikä ulkopuolisia suhteita ensimmäistäkään kummallakaan osapuolella.

ja tuo on nimenomaan hälytysmerkki, kun ei ennen häitä kerro asiaa, viittaa tapapettäjään jopa narsistiin.

ja muista rukoilen puolestasi sillä vähäisellä uskolla joka minulla on.

Käyttäjä en vaan jaksa kirjoittanut 24.03.2011 klo 21:11

Tää ei ole totta. Mies laittoi viestiä, että on menossa treffeille sunnuntaina ja on onnellisempi kuin koskaan mun kanssa. Miks se tekee mulle näin??😭 Kääntää puukkoa haavassa. Luulin, ettei pahemmalta voi tuntua. pelkään oikeasti etten jaksa enää. Ei kukaan voi jaksaa tällaista. Olen kuullemma seksissäkin huono ja nyt hän on saanut parempaa kuin koskaan 😭 En kestä!!!! Apua, oikeasti!!!!😭

Käyttäjä helemi kirjoittanut 25.03.2011 klo 10:27

Ja paskat!
Laita sinä viestiä, että olet menossa treffeille lauantaina, ja tuleeko lapsenlikaksi...jos tulee, laitat itsesi hienoksi ja lähde tosiaan jonnekkin, kaverin luokse tai kierrä vaikka joku pitkähkö lenkki ja takaisin tullessa olet kuin lottovoiton saanut!
Miehellä on nousukiito menossa ja kaikki on niiiiiin ihmeellisen ihanaa, haluaa etsiä keinoja puolustella itselleen asiaa, ettei omatunto alkaisi soimaamaan pienestikkään!
Se, että kertoo seksin olevaa parempaa, on silkkaa vittuilua, voi se ollakkin, mutta mitenkähän lienee sen arjen kanssa ?.. Kun mies käyttää seksiä aseena vertailuun tai kehumiseen, kertoo ihan selvästi, missä on miehen aivot, ne on valahtaneet alle vesirajan ja voivat valua elinnesteiden mukana vessanpyttyyn.
Ole kylmän viileä ja ajattele viileän kylmästi.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 25.03.2011 klo 11:24

Heippa
Joo unohda tuollainen aviopuoliso ja hiljakseen suunnittelet eläämääsi
eteenpäin vaikka nyt on vaikeaa niinkyllä elämä järjestyy. usko minua!!!
Mutta onko sinulla ketään ystävää / kaveria joka olisi sinun tukena nyt
heikkona hetkenä???
Sillä nyt et saisi jäädä yksin kun on heikko hetki elämässä.
Kaunista kevättä sinulle

Käyttäjä Jasse kirjoittanut 26.03.2011 klo 12:50

Hei,

Sinun rakkautesi on ollut kaunis ja luottavainen - niin kuin kuuluukin. Sinä olet välittävä ihminen, joka ei toista noin kohtelisi. Tuolla tavalla käyttäytyvä, tahallaan sinulle tuskaa tuottava henkilö ei mitenkään ole rakkautesi arvoinen.

Rakasta itseäsi ja kunnioita omaa rakkautasi ja tunteitasi, ala valmistella omaa elämääsi. Tämä ihminen nyt ei ollut tunteidesi arvoinen - näin vain käy. Tuska kestää aikansa ja sinuun jää häivähdys katkeruutta - sille ei voi mitään. Mutta sinusta tulee myös vahvempi.🌻🙂🌻

(muistan kerran eräässä mieleipidekirjoituksessa, kuinka vanhempi mies kehui nuorempia naisia siitä, etteivät nämä ole katkeria ja ovat siksi paljon mukavampaa seuraa kuin omanikäiset - jaa-a, miksiköhän me vähän vanhemmat naiset olemme "katkeroituneet"....???)

Käyttäjä helemi kirjoittanut 26.03.2011 klo 14:40

Luoja varjelkoon ihmislasta, enemmän katkeroitumasta.
Miksikö vanhat naiset on katkeroituneet, syy on yksiselitteinen: miehet.
On sanottava ihan totuuden nimessä, että on meissä vikaa itsessäkin, mitä olemme olleet sinisilmäisiä hölmöjä nuorenpana.

Käyttäjä Harm kirjoittanut 26.03.2011 klo 14:53

En tiedä, mikä on vanhan naisen määritelmä, ehkä en siis ole tarpeeksi vanha, mutta olen silti aina ollut sitä mieltä, että katkeroituminen on omasta asenteesta kiinni. Minua on satutettu, olen itse satuttanut, mutta en silti haluaisi suostua katkeroitumaan. Siinä menee elämä vaan hukkaan, lyhytkin kun se vielä on. Tsemppiä kuitenkin tämän ketjun aloittaneelle, tosi ikävä juttu, mutta joskus tulee vielä päivä kun tämän päivän tuska on vain kirvelevä muisto.

Käyttäjä en vaan jaksa kirjoittanut 28.03.2011 klo 10:43

Päiviä mennyt ja en ole kuullut miehestä mitään... En ole edes kasvotusten saanut keskustella. Tää paha olo vaan jatkuu ja nyt kahteen yöhön en ole nukkunut ollenkaan. Olen laittanut viestiä voitaisiko puhua, vastausta ei tule. Alan kohta olla niin sekaisin, etten jaksa enää minuuttiakaan eteenpäin. Helvetinmoinen kipu ja ahdistus päällä koko ajan 😭

Käyttäjä helemi kirjoittanut 28.03.2011 klo 15:13

Ilmeisesti ole melkosen nuori, joten otappa yhteyttä vanhempiisi tai sisaruksiisi, nyt aika puhua asiat, niinkuin ne on.