olen 20 vuotias nuori nainen ja olen parisuhteessa miehen kanssa joka kerran suuttuessaan tuli väkivalloin asuntoni ovista sisään minun ollessa asunnossa. Hän rikkoi ensin kerrostalon ala oven lasin rikki sitten asuntoni ulko-oven ja minun ollessa vessassa piilossa soittaessani hätänumeroon hän alkoi potkia myös vessan ovea,siinä onnistuen. Olin paniikissa ja yritin puhua samalla hätänumeroon mahdollisimman selvästi ja samalla kuunnella miestäni. Tilanne saatiin kuitenkin rauhoitettua ja poliisit ottivat hänet yöksi putkaan. Olen antanut miehelle anteeksi ja aina aika välein mietin teinkö väärän päätöksen. Hän ei ole ollut aggressiivinen tapahtuneen jälkeen mutta suuttuu helposti…enkä voi mitenkään olla varma etteikö näin kävisi uudelleen tai jopa että hän kävisi minuun käsiksi..Olen lapsuudessani kokenut omien vanhempieni kautta sanallista että ruumiillista väkivaltaa monta vuotta samoin sisarukseni. Vanhempamme eivät vieläkään ole ottaneet minkäänlaista vastuuta teoistaan eivätkä myönnä tekojaan kellekkään. Nuo tapahtumat kun olin pieni ( vyöllä lyönti niin että verta tippui, pään hakkaaminen lattiaan, veitsellä uhkailu, kuristaminen, oikeus syödä vietiin ymym) on jättänyt minuun ja ainakin siskooni elinikäiset arvet ja mietimme siskoni kanssa että pystymmekö ikinä olemaan normaaleja omia itsiämme..Minut myös raiskattiin kahden ulkomaalaisen miehen toimesta v2010 samoin siskoni muutama kuukausi myöhemmin. Minä jätin rikosilmoitukseni kesken koska koin sen liian rankaksi…elämässäni on tapahtunut näiden asioiden lisäksi vaikka kuinka paljon kaikenlaista huumeiden,alkoholin liiallista käyttöä, jonka seurauksena katkohoitoa, lastenkoteja, syömishäiriötä, itsemurhayrityksiä, itsensävahingoittamista, ymym. olen vain kaiken tapahtuneen takia aivan loppu…
Tervetuloa tänne, täällä on meitä ehkä useampaankin kertaan elämässään loppuneita.
Sinulle on tapahtunut paljon, aivan liikaa noin nuoreen olemukseen. Olet selvinnyt tähän asti,
hyvä että tulit, täällä haetaan(välillä porukalla) jonkinlaisia elämässä selviämisen avaimia. Et ole yksin.
Voimia toivotan!
Anteeksi voi aina antaa mutta kannattaako elää suhteessä missä pitää elää väkivallan pelossa?
Miksi annoit anteeksi ja otit takaisin? Säälistäkö, vai oletko sellaisessa tilanteessa ehkä itse taloudellisesti tai muuten ettet pärjää yksin. Ymmärrän sinua jos joudut turvautumaan häneen vaikka epäiletkin.
Itse olin nuorena naimisissa välivaltaisen miehen kanssa ja annoin aina anteeksi, kun en tiennyt että voin selvitä yksinkin elämässä. Kiinnyin siihen mieheen kiinni vaikka hän humalassa aina löi. Ja aloin syyllistää itseäni että syy on minussa, minun käytös aiheuttaa sitä. Menin niin alas että kun olin jo niin alistettu etten enää välittänyt mitä minulle tapahtuu uskalsin vastustaa ja erosin hänestä. Ja koin sen jälkeen että olen maailman huonoin nainen, kaikki pahuus asui minussa.
Sinun käy huonosti jos jatkat. Et ehkä selviä hengissä seuraavasta kerrasta. Häpeä on se mikä minun suun sulki, häpesin meidän tilannetta että yritin sitä peitellä.
maanvaiva kirjoitti 27.1.2013 11:52
Anteeksi voi aina antaa mutta kannattaako elää suhteessä missä pitää elää väkivallan pelossa?
Maanvaiva,
mielestäni tämä kiteyttää asian.
Tosin minä juuri autoin naista, joka hakattiin teholle. Hänellä ei ollut yksinkertaisesti mitään muuta kuin vaatteet päällä(nekin eivät niin puhtaat). Hänellä ei ollut mitään paikkaa mennä ja siellä on aikas kylmä. Vihdin sossu sanoi, että asia on käsittelyssä ja menee muutama viikko....no nyt hän saa asunnon helmikuun alusta.
Nyt täytyy valmistautua töihin. Mutta roikun täällä.
Maanvaiva, nimimerkkisi versus se mitä kirjoitit kuvaa että olet tod.näk hieno ihminen.
Voimia kaikille.
Teillä on kaikki maaliman mahdollisuudet onnistua, tie on pitkä ja vaikea. Ympäristön ja ystäväpiirin täydellinen vaihdos, voisi olla ensimmäisiä.
Mutta se onnistuminen ei tosiaankaan kaipaa, äkkipikaisia ja väkivaltaisia ihmisiä.
Väkivalta on kuulunut teidän molempien siskosten elämään aina, se alkaa tuntua jo normaalilta, mitä se ei todellakaan ole.