Olemme viisikymppinen pariskunta jotka löytäneet toisensa kolme vuotta sitten. Rakastumisen huuma on takana ja puolentoista vuoden saman katon alla asumisen jälkeen on arki astunut suhteeseen. Pääasiassa suhteemme toimii erinomaisella tavalla, huumori kukoistaa ja meillä on yhteisiä harrastuksia ja suunnitelmia. 

Korona-aikaan tapahtunut yhteenmuutto on tuonut omat haasteensa suhteeseemme. Itse suhtauduin koronarajoituksiin alusta asti tarkasti, avomieheni sitä vastoin leppoisammin. Tästä aiheutui tietysti ristiriitoja. Onneksi nyt molemmilla on rokotteet, joten voimme ottaa rennommin.

Olen suhteessamme halunnut riidellä rakentavasi, mutta mieheni jo tutustumisvaiheessamme kertoi, että hänen tapansa riidellä on satuttava. Sen olen tullut saman katon alla asumisen myötä oppimaan. Mieheni on monesti sanonut, ettei ymmärrä miksi en voi vain antaa hänelle anteeksi riidan jälkeen ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Minun on vaikea antaa anteeksi hänelle, koska koen hänen vahvasti arvostelevan persoonaani. Olen:  lasten vihaaja, minulle ei voi kertoa mitään asioita, luulen olevani parempi kuin muut, olen kapitalistisika, kohtelen hänen aikuisia lapsiaan kuin pas…aa, jne. Kun mieheni haluaa riidellä, hän sanoo minulle kaikki ne asiat jotka hän uskoo satuttavan minua eniten. 

Nykyään hän riidan aikana saattaa paiskoa aggressiivisesti ovia, tulla aggressiivisesti eteeni seisomaan tai kiristelemään hampaitaan. Välillä näyttää siltä, että hän haluaisi rikkoa esineen, mutta ei kuitenkaan tee sitä. Aikaisemmassa parisuhteessani koin väkivaltaa, joten avomieheni reagointi on pelottavaa ja työntää minua kauemmaksi hänestä.  Viikonloppuna hän riidan tuoksinassa tokaisi, että haluaisi tappaa itsensä. Ja että hän haluaisi tappaa ex- vaimonsa tai hakata tämän. Menen näistä hänen sanomisistaan täysin lukkoon, jolloin hän kysyy miksi en tue häntä, halaa ja lohduta. Että niin hän tekisi, jos minä puhuisin hänelle vastaavia. 

Olen lukenut parisuhdekirjoja ja saanut niistä paljon ajatuksia. Pyysin myös avomiestäni lukemaan niitä, ja hän niitä lukikin muutama kuukausi sitten. Hän kertoi saaneensa kirjoista apua. 

Miehelläni on nyt paljon stressiä kodin ulkopuolella, niin työelämässään, kuin vanhasta isästään huolehtimista. Luulen, että hän ei myöskään ole päässyt eroon vanhasta parisuhteestaan. Tutustuimme, kun hänen erostaan oli kulunut vasta puoli vuotta. Sanoinkin tuolloin, että hänen tuore avioeronsa on riski meidän parisuhteellemme. 

Mieheni tytär juhli vuosi sitten ylioppilaaksi tuloaan. Oli tarkoitus, että niitä juhlitaan meidän yhteisessä kodissamme. Ajatus oli mielestäni hyvä ja olin siitä myös innoissani. Minulle kuitenkin selvisi, että hänen ex- vaimonsa on tervetullut kotiimme, mutta hänen nykyinen avomiehensä ei. Avomieheni menetti malttinsa tästä asiasta keskustellessamme ja huusi, että voisi hakata tämän kyseisen miehen, että tällä ei ole mitään asiaa kotiimme. Koin tämän mielenpurkauksen hyvin raskaasti. Itse olen hyvissä väleissä oman ex- puolisoni kanssa ja olisin ilman muuta toivottanut avomieheni ex:n ja hänen uuden puolisonsa kotiimme tervetulleeksi. Sanoin, että joko molemmat tulevat yhdessä tai sitten emme juhli näitä yo- juhli kotonamme, vaan jossain muualla. Näin sitten teimmekin, juhlat pidettiin toisaalla. 

Haluaisin olla numero 1 avomieheni elämässä. Nyt tuntuu siltä, että ex on hänelle edelleen se ykkönen. Ja että minä olen täynnä vikoja ja puutteita, jotka suurella äänellä ilmoitetaan riidan tuoksinassa.