Moikka Ronjanenn

Vaikutat fiksulta ja ajattelevaiselta ihmiseltä. Sitä ihmettelen kuitenkin, ettet ota omia ajatuksiasi ja tunteitasi aivan todesta. Korvaatkohan ne jollain tapaa kuvitelmilla siitä, minkä haluaisit ja toivoisit olevan totta? Myös raskaushormonit voivat vaikuttaa asiaan.

Sinullahan soivat hälytyskellot todella kovaa. "Vaara, vaara!"-liput liehuvat ja punainen valo vilkkuu. Miksi et ota niitä sataprosenttisesti huomioon?

Koska muiden ihmisten elämäntilanteita ei ulkopuolinen voi koskaan täydellisesti hahmottaa, voin vain kertoa, mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa.

En haluaisi olla missään tekemisissä kontrolloivan miehen kanssa (hän kuulostaa vahvasti narsistiselta ja suorastaan vaaralliselta). Lieväkin toisen arvosteleminen on huono asia, saati sitten "patisteleminen", toisen kodin järjestyksen muuttaminen jne. Nämä viittaavat siihen, että oma tahtosi aiotaan murtaa, jotta sinua olisi helppo käyttää hyväksi. Seuraavana ovat vuorossa perheestä ja ystävistä eristäminen. Jos olisin tuossa tilanteessa, lähtisin äkkiä karkuun ja niin kauas kuin ikinä pääsisin. Vihoviimeistä olisi joutua muuttamaan yhteen. Kokisin silloin vaarantavani paitsi itseni, myös vielä syntymättömän lapseni.

Kuuntelisin itseäni ja ottaisin itseni todesta, enkä luopuisi hitusestakaan itsemääräämisoikeuttani.

En voi kuin huokailla täällä ja surra maailman mielettömyyttä.

Ja toivoa sinulle onnellista tulevaisuutta.

Sinulla on hankala tilanne. Ajatuksia se herättää. Kannustan, että ajattelet ja keskityt omaan hyvinvointiisi. Silloin tuleva lapsesikin voi hyvin. Yhteen muuttamista kannattaa harkita tarkkaan, jos siihen on epäilyjä. Kuuntele itseäsi ja hälytyskellojasi. Voimia oikeisiin päätöksiin.

Hyvä Ronjanen! Kun luin tuon sinun kirjoituksesi tuli heti sellainen olo, että se mies on tyypillinen narsisti, niinkuin jo toinenkin henkilö tuossa sanoi. Itse olen ollut sellaisen kanssa naimisissa 20 vuotta ja siitä ei hyvää seurannut. Itse olen mies ja eronnut siitä suhteesta. Itse sinun pitää päätöksesi tehdä ja aika hyvin tunnut sen jo tietävänkin Tsemppiä elämällesi, sitä voi ihan hyvin elää ilman tuollaista kaveriakin. Mutta varaudu silti ongelmiin kaverin suhteen lapsen huoltajuudesta voi tulla todella kovia kiistoja.

Hei!

Kiitos vastauksista! Tavitsen todella nyt ulkopuolista perspektiiviä asioihin. Olen jatkanut asioiden miettimistä ja seurannut, miten tilanne etenee, muuttaako mies käytöstään jne.

Tämä kevät ja kesä ovat olleet minulle rankkaa aikaa. Raskausoireiden keskellä asioiden pohtiminen on tuntunut kohtuuttomalta. Kaikki tulee niin äkkiä... Sitäpaitsi olemme nähneet miehen kanssa vain kerran viikossa, koska hänellä on niin paljon töitä, joten tutustuminen ei ehkä ole edennyt kauhean nopeasti.

Kuitenkin positiivisia asioita on ollut. Hän on ollut ystävällisempi minua kohtaan ja olemme välttyneet riidoilta. Tämä voi tietysti johtua myös siitä, että näemme niin vähän, eikä aikaa halua käyttää riitelemiseen ja ehkä hän haluaa mennä varman päälle, niin hän yrittää käyttäytyä.

Asun edelleen omassa vuokra-asunnossani. Mies sai isomman kämpän ja on ollut puhetta, että jos asiat menevät hyvin, asuisimme siellä yhdessä. Jotkut asiat kuitenkin mietityttävät.

Hän on ääneen stressannut opintojani ja koen painostavana sen, että minun edes pitäisi miettiä jotain amk-opintojani vuoden päähän. Lähinnä naisena tässä vaiheessa pohdin, miten selviän raskaudesta, miten synnytys sujuu, miten palautuminen sujuu ja onko lapsi terve. Minusta on kohtuutonta painostaa minua esim. nopeuttamaan opintojani tällaisella hetkellä. Siitä olemme pientä vääntöä käyneet. Eikö opintojen eteneminen olekin oma asiani? Eikös minulla ole oikeus olla lapsen kanssa ja palata opintoihin sitten, kun jaksamista ja vointia riittää?

Toinen mielestäni vakava asia on tukiasiat. Hän on yrittäjä, minä opiskelija. Minulla ei ole aikomustakaan palata opintojen pariin ensimmäisen puolen vuoden aikana, eikä täyspäiväisesti heti puolen vuodenkaan jälkeen lapsen synnyttyä. Mies on alkanut horista, että hän haluaisi pitää vanhempainvapaat, koska hän saisi paremmat tuet kuin minä opiskelijana. Tämä käytännössä tarkoittaisi sitä, ettei minulle tulisi mitään muuta etuutta kuin lapsilisä. Minusta koko ajatus on pöyristyttävä. Eihän hän yrittäjänä voi edes olla pois töistä niin paljon, että voisi olla vaan lapsen kanssa kotona. Mihinkään tukien kikkailuun en tietenkään voi lähteä mukaan ( siihen, ettei hän ilmoittaisi kaikkea työtään Kelaan tai vaikka laskuttaisi eri aikaan, kun hänelle tulisi vanhempainraha). Ja enemmänhän meillä joka tapauksessa olisi rahaa, jos olisin kotona, nostaisin pientä vanhempainrahaa ja mies kävisi töissä. Miltä kuulostaa tämä hänen ehdotuksensa? Soiko minulla turhaan hälytyskellot? Mitäs se mun koulukin sanoo, jos mies pitää vanhempainvapaata ja mä olen kuitenkin kotona.... Mites sitten haen jatkoaikaa opintoihini....

Pääni sunnilleen halkeaa näihin juttuihin. Pidän vielä omaa kämppääni ja yritän pohtia asioita mahdollisimman pitkään. Apua ja neuvoja kaipaan todella. 😭

Minulla ei ole yhtään turvallinen olo muuttaa hänen kanssaan yhteen.

Lue uudelleen tuo kirjottamasi, pysäyttävä lause. Jos sinua vähänkin epäilyttää yhteenmuutto, älä tee sitä – paitsi itsesi, myös tulevan lapsen kannalta. Tai jos muutatte yhteen, tee etukäteen irtautumissuunnitelma ja kartoita turvaverkkosi. Oletko puhunut tilanteesta neuvolassa?

Jokaisella on omat voimavaransa ja raskauden aikana onkin tarkoituksenmukaista, että ajatukset keskittyvät vauvaan. Jos sinusta tuntuu, ettet nyt kykene panostamaan opintoihin enempää tai suunnittelemaan niiden jatkoa, olet oikeassa.

Miehen suunnitelmissa on paljon riskejä. Sinun kannaltasi on huolestuttavaa, jos menetät taloudellista itsemääräämisoikeutta. Mutta ensisijaisesti pitäisi ajatella vauvan parasta. Sääntö numero 1 vauvan kanssa on, että voit kyllä miettiä vaihtoehtoja ja ennakoida, mutta et voi tietää, mitä on tulossa. Toiveissa on tietenkin täysiaikainen, terve, hyvin nukkuva ja syövä vauva sekä nopeasti toipuva äiti, mutta aina elämä ei mene niin. Esimerkki kevyemmästä päästä: entäpä, jos vauva ei suostu syömään maitoa muuten kuin tissistä ja kiinteiden aloitus tökkii? Silloin et voi olla vauvasta erossa paria tuntia pidempään ehkä koko ensimmäisen vuoden aikana. Et voi tietää etukäteen.

Hän jo sanoi, ettei erikseen asuminen ole vaihtoehto. Olen kyllä itse semmoistakin miettinyt, koska emme ole kauaa tunteneet ja hänellä on ihmeellinen kontrolloimisen tarve. Tunnen olevani loukussa tän asian kanssa.

Et sinä ole loukussa. Hän saa sanoa, mitä haluaa, ja niin saat sinäkin. Kaikkea ei tarvitse järkeillä ja perustella. Jos sinusta tuntuu, ettet ole valmis muuttamaan yhteen, se on ok, se riittää. Sinun ei ole pakko. Sinulla ei ole velvollisuutta. Sinulla on vaihtoehtoja.

Mä ajattelisin nyt ensisijaisesti vauvan parasta. 🙂 Lapset aistii jo syntymästä asti jos tunnelma kotona on kireä tai ahdistunut. Miehen on ymmärrettävä, jos sun mielestä vauvalle ja kaikille jaksamisen puolesta on paras että sä asut vauvan kanssa eri osoitteessa. Miehestä ei ees oo mitään apua oikeestaan siinä vauva-arjessa alkuun. Se voi olla mukana osan päivästä tietenkin, täytyyhän isänkin viettää aikaa perheensä kanssa mutta mä oon nyt huomannut, kun asutaan kolmistee minä, vauva ja aviomieheni eli vauvan isä, mulla on enemmän työtä täällä kuin jos mies ei asuisi meidän kanssa. ☹️ ruokaa pitää tehdä enemmän, mies ei kokkaa nii se jää mulle se homma, kuin myös kaupassa käynnit, joskus harvoin mennää yhessä ja vielä harvemmin mies yksinään, eikä silloinkaan osaa tuoda sellasta oikeeta ruokaa, vaan jotain herkkua mitä hänen tekee mieli. Mä siis hoidan vauvan kokonaan, kodin kokonaan ja mies saa valmiina kaiken. Ymmärrän ku hänellä on raskasta töissä, nyt kun oli 4vk lomalla, hänen piti olla enemmän apuna kotona, meidän piti perheenä tehdä retkiä, tupakointi piti häneltä loppua. No arvaa tapahtuiko mitään. Ei. Mehän oltiin vuoden verran tunnettu, kun hän kosi ja silloin tuntui että tää on paras mies mitä voi olla, mun kokemuksella. Sit siitä niihin aikoihin kun tulin raskaaksi hän teki juttuja humalassa mistä loukkaannuin tosi paljon ja aloin miettimään onko tää sittenkään ihan järkevä tapaus. No päätin että tää on kuitenkin vielä paras mies mitä oon tavannut, ja koska rakastan häntä mentii naimisiin. Sen jälkeen on vaan pahentunut hänen "lapsellisuuskohtaukset" ja mun täytyy vaan olla jotenkin välittämättä sen puuskista että vauva sais ees musta rauhallisuuden ja turvallisuuden tunteen. Mua ei oo vauvan syntymän jälkeen, n. 3 kk, kiinnostanut miehen tarpeet tai muu enää juurikaan, se on sen käytöksellä saanut mut pitää häntä tyyliin kämppiksenä. Mul on nyt niin ihan sama olo, ja luulen että voisin koht alkaa tekemään sellasta ruokaa mist hän ei tykkää et saisin vähän helpotusta arkeen. Siinä mielessä siis ettei tartte tehä joka päivä ruokaa et sitä jäisi seuraavalle päivälle myös ja olisi enemmän energiaa vauvalle. Oon nii monesti yrittäny saada miestä ymmärtää mun väsymystä mut hän vaa suuttuu ja pitää mua kauheena nalkuttajana, jos oon vahingossa sanonu jostain asiasta jopa kerran päivässä tai parin päivän välein. Ja nää voi olla tasoa jos hän on vaikka pitäny parvekkeen ovea auki pitkän aikaa ja muualle kämppään on tullut kylmä ja tupakan haju ja meiän vauva joutuu sen kestää. Nii suuttuu mulle tollasesta. Et suosittelen miettii tarkkaan, mä en miettiny kun luulin alussa et me sovitaan nii hyvin yhteen. Nyt oon huomannut että miestä kiinnostaa paljon enemmän viettää aikaa pelaamalla koneella kavereidensa kanssa kuin perheensä kanssa. Sä vielä pystyt helposti jäämään vauvaa kanssa sun vuokrakämppään. En siis tiiä joko oot muuttanut, en lukenut kaikkia viestiketjun viestejä mut kauheesti tsemppiä <3 joskus parisuhteelleki on parempi kun asuu eri osoitteissa. Me ei ees nukuta yhessä miehen kanssa koska hän valvoo yöt ja mä nukun nii kuin normaalit ihmiset. Nyt poikkeuksellisesti valvon ku rupes taas itkettää tää et aatellaa miehen kanssa perhe-elämästä nii eri tavalla. Ja kun näin sun alotuksen, tuli tarve kertoa tää meidän homma varoitukseksi 🙂