Odottajatyttö kirjoitti 6.2.2009 23:24

Ollaan melko nuori pari. Tunnettu ja seurusteltu noin kaksi vuotta. Mieheni osaa välillä olla todella sika ja usein jättää minut täysin huomiotta. Sanoisin että hänen yksi vahvimmista luonteenpiirteistä on itsekeskeisyys. Hän nauttii huomiosta ja saadessaan sitä sivuttaa kaiken muun.

Viime kesän lopulla juuri ennen syksyn alkua hän petti minua kännissä ja tunnusti heti muistettuaan kaiken. Pettämiseen liittyi siis suuri määrä alkoholia. En kuitenkaan edelleenkään usko hänen unohtaneen niin paljon asioita kuin väittää. Heti asian kuultuani muutin omaan asuntoon. Siitä alkoi kamala pyöritys ja myllytys hänen ja hänen koko sukunsa osalta: Minut oli saatava takaisin. Sain kukkalähetyksiä, anteeksi pyyntöjä, terapia ehdotuksia (jossa kävimme varmaan 2 kertaa), lupauksia (jotka myöhemmin yrittänyt kiertää) ja suunnatonta ylistystä ja ihainnointia.
!
Ennen pettämistä mieheni ei ole minua halunnut seksuaalisesti lähes koskaan. Olen elänyt puutteessa. Koski erittäin paljon että hän halusi niin paljon jotain toista, että oli humalasta johtuen kuulema joutunut tekemään töitä että seisoisi kunnolla. Kyllä, olen saanut oksettavan yksityiskohtaisen selostuksen asiasta.

Nyt kuitenkin kävi niin, että minä tyhmä uskoin häntä. Tulin varmaankin toisella seksin harrastus kerralla raskaaksi ja päätimme yrittää. En vain pääse yli mieheni teosta. Hän ei taaskaan halua minua. Tunnen itseni erittäin oksettavaksi paksun vatsani kanssa. Hän ei kuuntele minua, näe tuskaani, yritä tukea ym ym. Itken päivittäin hänen takiaan. Eilen sain kuulla ettei se oikeastaan edes häiritse häntä niin paljon vaikka meillä ei ole seksiä.. Tuntui tosi kivalta kun hän ihmetteli mistäköhän johtuu.. Ei hän ole minua koskaan halunnut.

Olen täysin loppu ja tuskaa täynnä. Hän sanoo myös voivansa huonosti ja kertoo etten minä kuuntele hänen pahaa oloaan. Olen kuulema itsekäs kun kerron miltä tuntuu odottaa lasta miehelle keneen ei luota pätkääkään, kuka saa minut tuntemaan itseni oksettavaksi, ei arvosta minua yhtään, ei ole kiinnostunut mistään mitä kerron, vähättelee minua jatkuvasti pienissä asioissa ja pitää minua itsestään selvyytenä. Tuntuu että nyt kun olen tässä tilassa ei minun itkut merkitse mitään eikä tarvitse huomata.. enhän minä voi lähteä...

Olen ihan loppu. Tahtoisin jonkun hellään syliin.. Pitäisipä joku kiinni ja sanoisi että ei hätää olen tässä lähellä.. Tämä on esikoiseni ja tuntuu että olen todella pahassa pulassa täysin yksin.

Siinä vähän vuodatusta...

Kamala tilanne sinulla, ei muuta voi sanoa, tuntuu, että oma tilanne on paljon paremmin; minun miehelläni oli salasuhde lähes 2 vuotta ennen kuin kärähti, nyt hän katuu tekoaan ja tosissaan yrittää, että jatkaisimme. Ja minä en ole raskaana, se jos mikä tekee sinun tilanteesta surullisen; odotatte ensimmäistä lastanne, sen pitäisi olla sitä iloista ja toiveikasta aikaa.
Millä sinua lohduttaisin? En millään, kun itsekin käyn läpi petetyn tuskaa, sydän särkyneenä. Sinun pitäisi voida hyvin ja tuntea itsesi maailman kauneimmaksi, jo lapsenkin kannalta äidin mielenterveys pitäisi olla kunnossa. Mitä jos puhuisit neuvolassa? Tai sitten sinne pariterapiaan? Vaikea teidän on yhdessä selvittää tilanne, jos miehesi laittaa sinun viaksesi sen, mikä todellisuudessa koskee häntä. Puhu itse ainakin neuvolassa, ettet jää hautomaan asioita yksin. Ja yritä saada miehesi sinne mukaan, voisi olla hyvä, että neuvolatäti puhuu miehellesi, kuinka tärkeätä olisi, että olisit tasapainossa. Voimia, kirjoitathan miten tilanteenne edistyy

Tämä neuvo voi kuullostaa, ihan hirveältä, mutta jos minä olisin sinä, muuttaisin omaan asuntoon ja en huolisi sitä miestä sinne, muuta kuin pikasesti käymään, jos senkään vertaa. Vaikka se suku punaista mattoa levittelisi ja suitsukkeita suihkuttaisi ja kukkakaupasta kannettaisiin selkä vääränä kukkia, niin ei.
Sinä et nyt usko sitä ja tuskin ihan paikalla, mutta tuolla aloituksella, tuosta ei ehkä tule "onnellista pikku perhettä".
Jos olette menossa perheneuvolaan, niin kerroppa ne kokemukset.
Olen itse ollut tuossa valintatilanteessa joskus ja valitsin väärin, eikä tarvinnut kauan odotella kun totuus selvisi, mutta pappi oli jo aamenensa sanonut.

lainaus: " Ennen pettämistä mieheni ei ole minua halunnut seksuaalisesti lähes koskaan. Olen elänyt puutteessa. Hän ei taaskaan halua minua.
Mies saa minut tuntemaan itseni oksettavaksi, ei arvosta minua yhtään, ei ole kiinnostunut mistään mitä kerron, vähättelee minua jatkuvasti pienissä asioissa ja pitää minua itsestään selvyytenä. Tuntuu että nyt kun olen tässä tilassa ei minun itkut merkitse mitään eikä tarvitse huomata.. enhän minä voi lähteä..."

Vastaus: Et sinä häntä muuta, eikä raskautesi tee sinusta hänen silmissään sen arvokkaampaa. Ei siinä sinun suru, itku tai valitus auta yhtään mitään, Sinähän itse teit mies-valinnan, mutta sen virheen voit vielä korjata. Hän on ollut itsekäs rontti koko ajan, ei se ollut sinulle yllätys.

Näin ulkopuolisena sanoisin; mieti nyt, eikö olisi parasta ajoissa häipyä noin tympeän tyypin matkasta. Pahimassa tapauksessa sinut ajetaan henkisesti loppuun, silloin et jaksa ehkä huolehtia edes apsestasi. Jos tulee ero, niin oletko varma ettei mies ja suku vaikuta siihen kenestä tulee lapsen huoltaja.

Rakenna itse oma elämäsi, olet siitä itse vastuussa, ja kohta siitä pienestäkin ihanasta ihmisestä. Löydätkö tukea omasta perheestäsi tai ystävistäsi.