Heippa kaikille
Millainen on parisuhde normaalisti? Onko olemassa sellaista rakkautta joka on niin suuri että se kestää läpi elämän? Tunne jonka kokea täysillä, ja ehdoitta rakastaa toista?
Entä se rakastuminen? Alkuhuumahan aina häviää ja tulee arki. Mutta eikö pitäisi olla niin että arjesta huolimatta rakastaa puolisoaan. Ehkä jopa päivä päivältä enemmän.😉
Mulla ei ole ollut varsinaista alkuhuumaa. Ei sellaista mitä olisin halunnut.☹️
Parisuhteessa olen ollut liki 9v joista yli puolet naimisissa.
Koko meidän yhteiselo on ollut vuoristorataa. Alussa oli eroja ja yhteenpaluita. Esikoisen synnyttyä iski jonkinlainen kriisi, halusin erota, enkä suostunut edes miettimään asiaa. Luulin sen helpottavan. Ei helpottanut. Palasimme kuitenkin yhteen. Ja sen jälkeen olemme yhdessä olleetkin.. Ja muutama lapsi lisää.
Mieheni on temperamenttinen. Puhuu mitä sylki suuhun tuo, eikä hänellä hermot kestä kovin kauaa (ei siis lyö eikä mitään, sitä en sietäisi..)..
Minusta tuntuu vain että en jaksa.
Aina olen antanut kaiken anteeksi.
Hän juo. Joka päivä. Ei kännihakuisesti, eikä hän ole millään tavalla inhottava kännissä, mutta silti en pidä siitä sillä meillä on lapset. En halua lasteni joutuvan katsomaan isiä aina kaljapullo kädessä ja koneella istuen.
Tekee hän muutakin. On lasten kanssa ja peuhaa, mutta yleensä on koneella.
Tällä viikolla hän on myös alkanut huomioimaan minua enemmän, ja on todennut että on antanut minulle liian vähän. Hän kehuu ja halii ym. Joten minun pitäisi olla ikionnellinen. Miksi en ole?
Viime viikonloppuna meillä oli kinanpoikasta jolloin hän epäsuorasti sanoi minua huonoksi äidiksi (tiedän etten ole) ja syytti minua huonosta lasten kasvatuksesta. Sen jälkeen ovat tunteeni ovat olleet näin. Vähän kuin ”jäässä”.
Aina kun meillä on kinaa, minulle tulee ensimmäisenä niin voipunut olo, en jaksa tätä enää, haluaisin erota..😭
Edelleen rakastan häntä, mutta.. jollain tapaa en siltikään tunne samoin. En kykene vaikka haluaisinkin. Tai en ole täysillä tunteissani kiinni, en kykene niihin. Vaikea selittää..
En tiedä olemmeko yhdessä lopun elämäämme. Ei meillä juurikaan ole yhteistä. Mitä sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä? Mitä sitten?😐
Tunteeni eivät ole kuolleet, mutta toisaalta siltä tuntuu.
Mieheni on myös ensimmäiseni. Kokemuksia muista suhteista/liitoista ei ole. Ja nuori olen vielä.
Ehkä mietin päivä kerrallaan tätä elämää ja katson mitä se eteen tuo.
Kertokaa te mielipiteitänne.
Haluaisin ja kaipaisin ehkä rakkaudelta enemmän. Tällä hetkellä olen ihan pihalla.😯🗯️
Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta silti päin h..vettiä.
Heippa elroy,
mikäs siellä on nyt sitten tilanne? Mä en ainakaan jaksaisi suhteessa jossa mua kohdeltaisiin noin. Oikeasti. Ei toista saa alentaa tolla tavalla. Sinuna mä miettisin todella että riittääkö sun rakkaus tohon suhteeseen, kun sä nyt jo vaikutat niin onnettomalta. Kipeä päätöshän se on jos päätät lähteä. Eli tyydytkö sä siihen mitä sulla on nyt, jos ei tilanne kerran muutu?😑❓
Mutta, säkin olet ihminen, ja ansaitset parempaa.
Jos mies ei pysty edes vastaamaan rakastaako hän niin sitten on kyllä jotain minun mielestäni pielessä.
Olenko väärässä?
Rutistus!🙂
Ja voimia jaksaa!
Uskomatonta, mutta totta. Mies on alkanut yrittää 🙂 Eilenkin hieroi, osti viiniä ja otti muutenkin huomioon, olihan sentään naisten päivä. On alkanut viemään roskia, siinä se sitten onkin mutta askel kerrallaan. Taitaa se sittenkin välittää. Pitää vaan välillä muistuttaa ja kiittää sitä, ettei se yrittäminen tikahdu.
Voi miten mukavaa Elroy kuulla että muutosta on tapahtunut. Ja pikkuhiljaahan se lähtee käyntiin.
Toivottavasti jatkuu samaa rataa, ja onnea teille!🙂🌻
Elroy
Tuo ensimmäinen viestisi kúvaa hyvin myös minun tilannettani. Meillä asiat aika tavalla samassa pisteesä, paitsi että itse käyn kyllä töissä ja tienaan, muttaen niin paljon kuin mies.