Kaipaisin vertaistukea haastavaan tilanteeseen. Taustatietoa. Olen erolapsi. Vanhempani erosivat kun olin alle kouluikäinen. Muutin toisen vanhempani mukana uudelle paikkakunnalle, vanhempani uuden parisuhteen takia. Minulla ei ollut kavereita, asuimme kaukana keskustasta. Lähistöllä asuvat lapset eivät olleet vanhempani mielestä sopivia kavereita minulle. Koulussa minulla oli paras kaveri ja muita kavereita myös, toisinaan pääsin heidän luo kylään kyllä. Harrastukset olivat vanhempani valitsemia. Kun sitten olin omasta mielestäni tarpeeksi kauan elänyt ei-näköistäni elämää (13v), aloin miellyttämään muita ihmisiä oikein urakalla, jotta he hyväksyisivät minut. Tämä johti siihen, että hyvin nuorena (13v) aloin harrastaa seksiä halukkaiden poikien/miesten kanssa. Koulussa minua syrjittiin ja kiusattiin. Pahin muistoni on se, kun eräs oppilas keräsi nimilistan otsikolla ”emme ole kavereitasi”. Kun olin tarpeeksi vanha, ilmoitin vanhemmalleni että muutan takaisin sinne mistä olen lähtöisin. Tämä rikkoi lopullisesti siteemme, eikä se koskaan enää palannutkaan ennalleen. Kyseinen vanhempani kuoli pari vuotta sitten. Miten olette oppineet elämään niin, että elämässä on ihmisiä jotka haluavat olla ystäviäsi ilman erityistä yrittämistä ja miellyttämistä?

Olen juossut miesten perässä myös pitkälle aikuisuudessa, miellyttänyt ja hyväksynyt sellaisia asioita mitä en oikeasti hyväksy, mutta nyt olen herännyt tilanteeseen. Haluan asettaa omat rajani.

Miten rajoja asetetaan niin, että ihmisiä myös säilyy ympärillä? Olen todella suorasanainen ja rehellinen mutta nyt tuntuu että kaikki mitä suustani päästän, ärsyttää ympärilläni olevia ihmisiä.

Onko ainoa vaihtoehto vain jättäytyä jälleen omaan seuraani?