Ollaan taas riidoissa ja isäntä jättää minut yksi ja pakenee työhön.
Olin reissussa kun en kestänyt olla kotona, no tulin hän tuli myöhemmin ja hän oli kuin minua ei olis ollutkaan.
Minua ahdistaa ollaan saman katon alla ja ollaan niinkuin ei toista olisikaan.
Sydän hakkaa ja on itsetuhoisia ajatuksiakin.
Soitin juuri hänelle, että olisi puhumista vielä ei ole kuulunut………Minä taas ruinaan häntä PUHUMAAN voi niinkuin aina hän ei tee alotetta.
Tuntuu että halkean vihasta surusta ja yksinäisyydestä.
Jos ja kun hän tulee kotiin niin tuntuu että saattaisin vääntää vaikka niskat nurin siltä ukolta.
Minä haluaisin puhua asiat rakentavasti puhumalla, mutta hän vaan sanoo minä olen tämmöinen ja piste.
Voiko ihmistä enemmän loukata kuin jättää aina yksin kun riita tulee.
Olen aivan rikki ja en osaa tehdä mitään kuljen vain ikkunasta toiseen ja odotan ja odotan😭.
Otanko ja lähden vaikka sittenkään en olisi tyytyväinen, tavallaan rakastan häntä, mutta en saa mitään tunnetta hänen puoleltaan.
Miksi elämä on niin vaikeaa,
😠😯🗯️