Puolison lupauksen pitämisen vaikeus ja suhteesta ulkopuolelle jättäminen
Hei!
Otappa hyvä asento, koska nyt tulee juttua! Jos mahdollista, ota vähän kahviakin seuraksi.
Asiaan:
Mistä ihmeestä löydän uskoa, toivoa ja rakkautta. Tai ylipäätänsä ymmärrystä.
Kaipaisin vertaistukea, neuvoa tai ihan mitä vain tilanteeseen joka on seuraava:
Olen jäänyt suhteessamme taka-alalle. Mies elää omassa kuplassaan ja minä omassani. Mies tekee päätöksiä yksin, jotka vaikuttavat yhteiseen elämäämme, eikä ota minua päätöksiin mukaan. Minulle asioista kerrotaan päätösten jälkeen, jos silloinkaan.
Kun otan puheeksi nämä asiat, hän kertoo usein, että tilanne muuttuu, hän muuttuu, hän selvittää asiat, yhteinen tulevaisuus on olemassa.
Mutta mitä hän käytännössä asian eteen tekee?
ei mitään.
Mitä sitten tapahtuu?:
Viikon päästä olemme taas samassa tilanteessa ja ihmettelen asioita, kuten: sanoit ettei näin käy enää? Alkaa selitys :”en osaa, en tiedä mitä tehdä”..
sitten kerron (taas) hänelle samat asiat: mitä hän voi asioille tehdä, mitä vaihtoehtoja hänellä on, mistä hän saa apua, voimaa, tietoa. Taas hän lupaa, että nyt hän ymmärtää tilanteen ja miten kiusallinen se minulle on. Nyt hän muuttaa toiminta tapaansa, nyt on kaikki toisin.
ja viikko menee eteenpäin, ja taas saan todeta hänen tekevän samat asiat uudestaan ja uudestaan. taas alkaa selitys ettei hän tiedä mitä olisi pitänyt tehdä, vaikka juuri viikko sitten keskustelimme aiheesta ja asian piti olla selvä.
Mitä tässä voi enää tehdä, kun toinen ei muuta toimintatapaansa?
Mitä nämä toimintatavat sitten ovat, mitä hän tekee?
esimerkiksi hän saattaa luvata ystävälleen asioita, eikä kerro niistä minulle, vaikka ne vaikuttavat yhteiseen elämään.
Esimerkiksi:
Olemme sopineet, että perjantaina töiden jälkeen kun hän tulee kotiin, syömme yhdessä ja lähdemme esimerkiksi käymään ystävällämme kylässä.
Kun perjantai tulee, häntä ei todennäköisesti näy kotona.
Soittelen perään ja kysyäkseni missä hän on, hän saattaa hyvinkin vihaiseen sävyyn vastata ”että mitä tenttaat?” Kun kerron, että ruoka on valmista, odotan häntä kotiin, kun sovimme menoistamme, hän kertoo olevansa kaverin luona korjaamassa jotain ja tulevansa parin tunnin päästä. Tässä kohtaa joudun yleensä nolona soittamaan ystävälle ja pyytämään anteeksi myöhästymistämme. Parin tunnin päästä miestä ei näy edelleenkään kotiin, ja kun soittelen taas perään, hän saattaa jättää vastaamatta. Joudun tilanteeseen, jossa minusta riippumattomista syistä ystävämme joutuu turhaan odottelemaan meitä, ja minun tehtäväkseni jää sille asiasta kertominen. (en itse pääse ystävälleni lähtemään yksin, koska asumme niin syrjässä, välimatkaa on 25km eikä minulla tai ystävälläni ole autoa)
On käynyt myös niin, ettei häntä ole näkynyt kotiin kuin vasta illalla, ja sitten hän on taas ihan eri mies. Hän on ihan ihmeissään kun olen vihainen tai pettynyt. Hän käyttäytyy kuin ei ymmärtäisi tehneensä edes mitään väärin. Joudun selittämään hänelle hyvin tarkasti, mikä meni pieleen ja miltä kenestäkin tuntuu, että saisin hänelle edes vähän käsitystä, miltä tilanne muista ihmisistä tuntuu. Käytännössä siis vääntämään rautalangasta, että hän ymmärtää kuinka paskasti hän teki.
Joudun yksin selvittämään asiat, miksi hän ei tullut, mikä meni pieleen, eiköhän olisikaan halunnut edes lähteä ystävällemme kylään? Hän yleensä istuu ja katsoo minua sellaisella ilmeellä, kun kaikki olisi hänelle ihan uutta tietoa. Tämä keskustelu käydään kuitenkin vähintään joka toinen viikko läpi, tämän ei pitäisi edes olla uutta. sitten pyydellään anteeksi, koitetaan syyttää muita, väitetään ettei ymmärretty tilannetta tms.
luvataan taas, että ensikerralla minä olen sitten tärkeä. keskustelu loppuu siihen,kun minä lopetan puhumisen, ja asiaan ei palata enää ikinä, jollen minä itse sitä tee.
Alkaa uusi viikko! (voi lukija, jaksathan vielä?)
Mies luimistelee pelokkaana ja hiljaisena asunnossa, on anteeksi pyytelevä ja kovin vaatimaton. Välttelee ottamasta puheeksi mitään, josta voisi seurata keskustelua viimeviikon tapahtumista.. Sitten koitetaan taas sopia jotain yhteistä aikataulua.
Siitä se alamäki alkaa taas:
asiat on sovittu, kalenteriin merkitty (jos vaikka muistaisi) ja taas käy samanlaisesti:
Esimerkiksi:
Olin pyytänyt talkooporukkaa tulemaan auttamaan talon maalaamisessa ja kaikki oli valmista. Miehen piti tuoda tullessaan töistä maalia sekä talkoo juotavaa. No, eipä tuonut. Talkoolaiset tulivat, joimme kahvia ja odottelimme miestäni tulevaksi. Laitoin viestiä, että mikä hänen tilanteensa on, me odottelemme täällä. hän luki viestin, muttei vastannut mitään. Jatkoimme grillaamisella ja juttelimme niitä näitä, kunnes yksi talkoolaisista jo alkoi tuskastumaan ja sanoi lähteväsä hakemaan maalia itse. Sovimme näin ja koitin soittaa miehelleni, ettei maalia tarvitse tuoda. Kappas, hän ei vastanunt. kirjoitin viestillä saman asian, mutta hän ei lukenut koskaan viestiä.
KAKSI TUNTIA viestin lähettämisen jälkeen, mies tulee pihalle maalipöntön kanssa ja valittaa minulle,että miksi en kertonut, että maalia ei tarvitse tuoda? Käskin katsoa puhelinta, että olen soittanut ja odottaneet häntä 3 ja puolituntia!
sitten hän muuttuu taas alussa esitellyn kaltaiseksi, silmät on kuin bambilla tai spanielilla ja sitä taas anellaan anteeksi antoa ja ollaan niin alistuvaisia.
Enkä koskaan saa selitystä mihinkään, kuten miksi hän näin toimii. Tai mitä hän edes ajatteli kun jätti kertomatta, että tulee 3,5h myöhässä talkoihin :/
Näitä samankaltaisia tilanteita on tullut monta, ihan pienistäkin arkisista askareista.
Olemme käyneet perheterapiassa, mutta siitä ei ole ollut hyötyä. Mies olettaa, että pelkästään se, että hän on paikalla, on ratkaisu ja pelastaa tilanteen. Hän ei näe sitä vaivaa, että ottaisi opiskeen kuulemastaan ja ottaisi annetut vihjeet käytäntöön elämään.
Olen aivan ihmeissäni mitä tämä kaikki tarkoittaa? Olen alkanut epäilemään kaikkea sovittua ja asenteeni on muuttunut ”uskon vasta kun näen”. 🙂🌻😐☹️
Apua, auttakaa joku minua tai meitä! Mitä tähän tilanteeseen voi enää tehdä? Mistä voimme saada apua?
Muutama kysymys heräsi:
Sovitteko näitä yhteisiä juttuja oikeasti yhdessä, vai ovatko ne sinun suunnitelmiasi, joihin miehen nyt vain tulee myöntyä? Mietin vain itseäni entisessä elämässäni... Minä suunnittelin ja järjestelin kaikkea yhteistä, kun mies puolestaan suunnitteli vain omia menojaan... Halusin siis tehdä asioita yhdessä, mutta jyräsin suunnitelmat "yhteisiksi", jotta ne tulivat toteutuviksi.
Missä miehesi on oikeasti, kun hän jättää nämä sovitut tapahtumat eikä vastaa puheluihin tai viesteihin?
Väkisin ei voi toista muuttaa. Jos tällainen toimintatapa on teidän välissänne, se myrkyttää suhdetta. Mutta kumpi on "oikeassa"? Millaiset roolit teillä on parisuhteessa? Itse jouduin käymään peilin kautta aikanaan ja varon pomottamista edelleen, vaikka tuntuu, ettei asioita tapahdu, niinkuin MINÄ haluaisin. Suhteen pitää olla tasa-arvoinen ja toinen hyväksyä sellaisenaan. Toki molempien pitää huolehtia tasapainosta. Muuten ollaan kysymyksen äärellä, että miksi olemme yhdessä?
Minulla on vertaistukea, mutta vain vähän. Mieheni oli samanlainen, mutta totuin ja sopeudun tilanteeseen, koska elämämme vain oli sellaista. Pysähdys tuli vasta silloin, kun suhteemme ulkopuolinen ihminen ilmoitti tiukasti, että aikoo pitää huolta puolisoni hyvinvoinnista.
En todellakaan usko maisan ajatukseen jyräämisestä, vaikka siltä se saattoi vaikuttaa suhteemme ulkopuolisesta osapuolesta. En tiedä missä mieheni vietti aikaansa ja mitä hän teki silloin kun viipyi jossakin. Toki selvisi jälkikäteen, että hänellä oli toinen suhde, mutta en usko että se selvittää kaiken käyttäytymisen. Ehkäpä minua hämäsi hänen työkiireensä ja lopunaikoina ärtymys kohtuuttomista vaatimuksistani. Jos hän saapuu kaksi tuntia myöhässä perhejuhliin / ystäviä tapaamaan mennen kotiin tullessa ensimmäisenä suihkuun saapuen seuraan suihkunraikkaana, olisi kai kaikkien pitänyt olla vain onnellinen, että hän saapui!
Jos jotain ehdottaisin niin yksityisetsivää, se olisi minunkin pitänyt tehdä ajoissa.
1Maisa kirjoitti 28.4.2018 7:20
Muutama kysymys heräsi:
Sovitteko näitä yhteisiä juttuja oikeasti yhdessä, vai ovatko ne sinun suunnitelmiasi, joihin miehen nyt vain tulee myöntyä? Mietin vain itseäni entisessä elämässäni... Minä suunnittelin ja järjestelin kaikkea yhteistä, kun mies puolestaan suunnitteli vain omia menojaan... Halusin siis tehdä asioita yhdessä, mutta jyräsin suunnitelmat "yhteisiksi", jotta ne tulivat toteutuviksi.
No jos tilanne olisi se, että nämä ei olisi yhteisiä päätöksiä, täytyisi siihenkin tulla muutos. Eihän sellainenkaan ole normaalia käytöstä, kummaltakaan.
Jos hän ei pysty sanomaan sitä, ettei halua lähteä, enhän minä voi silloin tietää mitä mieltä hän on. Enhän nyt sentään ajatustenlukija ole, vaikka välillä tuntuu että pitäisi olla. Apua! Jos olenkin ollut painostava, eikä toinen ole osannut sanoa ei. eihän tämmöinen ole mitenkään enää mitenkään suuntaan tervettä.
Lähinnä ohjelman sopiminen menee hyvin lyhyesti:
joku kavereista, jotka alkuperäisesti ovat hänen ystäviään, soittaa ja ehdottaa jotain, kerron hänelle, hän sanoo joko joo tai ei, ja se keskustelu on siinä. Vähän ilmeestä ja eleistä tulkiten saatan jokus varmistella asiaa, mutta hänen mielipiteensä pysyy.
Miten tässä tilanteessa voisin käyttäytyä toisin, etten minäolisi painostava häntä kohtaan? Ideoita, vinkkejä?
Missä miehesi on oikeasti, kun hän jättää nämä sovitut tapahtumat eikä vastaa puheluihin tai viesteihin?
En oikeastaan edes varmasti, mutta yleensä jonkun toisen kaverisa luona rappaamassa autoja/koneita tms. En kyllä ole vaatinut mitään todisteita koskaan, lähinnä vaan syytä, miksi ei voi kertoa, että osaan varautua.
Väkisin ei voi toista muuttaa. Jos tällainen toimintatapa on teidän välissänne, se myrkyttää suhdetta. Mutta kumpi on "oikeassa"? Millaiset roolit teillä on parisuhteessa? Itse jouduin käymään peilin kautta aikanaan ja varon pomottamista edelleen, vaikka tuntuu, ettei asioita tapahdu, niinkuin MINÄ haluaisin. Suhteen pitää olla tasa-arvoinen ja toinen hyväksyä sellaisenaan. Toki molempien pitää huolehtia tasapainosta. Muuten ollaan kysymyksen äärellä, että miksi olemme yhdessä?
voihan se olla, että hänen sisällään on asioita, mitä ei pysty käsittelemään, ja se oireilee tällätavoin. Oon vaan niin käsittämättömän hämmentynyt ja väsynyt tähän tilanteeseen.
Miten tällaisista asioista voisi käsitellä hänen kanssaan?
Kuulostaa osaksi hyvin tutulta. Minä olen kokonaan lopettanut ystävien kanssa tapaamisten sopimista, sillä joka ikinen kerta vaimo sopii siihen päälle jonkin toisen menon tai sitten ilmoittaa, että ei jaksa silloin tavata ketään. Mutta itse hän voi sopia milloin vain kyläilja ja ilmoitusluonteisesti ilmoittaa niistä minulle. Hän ilmoittaa meidät parisuhdekursseille ja erilaisiin tilaisuuksiin sopimatta asiasta minun kanssa ja olettaa, että minä maksan ne vaikka en ole edes laskua nähnyt.
Kun sovimme yhteisitä menoista, se tarkoittaa, että minä sovin ja hän tekee mitä häntä huvittaa. Ja koska häntä ei huvita osallistua perheemme ja hänen omien lasten kuluihin, niin hän sysää maksut minulle. Hän kyllä aina sanoo ymmärtävänsä, ja että ei voi nyt sitten käyttää rahaa vaatteisiin, kenkiin, kirpputoreihin, kesälomamatkoihin jne. Mutta viikon päästä viimeistään sama tuhlaaminen jatkuu ja hän luottaa, että minä onnistun jostain hankkimaan rahaa maksamattomiin laskuihin ja ruokaan.
Vaimoni lupaa lapsilleen ja ystäville paljon ja sysää sitten minulle laskut, mutta enhän minä kaikkea edes pysty maksamaan niin hänen lapsensa ovat jo osaksi ymmärtäneet, että äitiin ei voi luottaa. Vaimoni aina selittää, että hän kuvitteli, että asia jotenkin järjestyy, mutta tikkuakaan hän ei laita ristiin asian eteen, vaan vasta eräpäivän jälkeen hiljaa ennen nukkumaan menoa ilmoittaa mitä pitäisi vielä maksaa.
Olen todennut, että hän ei ymmärrä rahasta mitään, hän on aina maksattanut kulujaan muilla ja hän ei tule muuttumaan - hänellä ei ole siihen kykyä. Hän on pilalle hemmoteltu kakara ja uhmaikäinen teini - ikuisesti. Häntä harmittaa ainoastaan se, että hän jää kiinni valheista tai että huomautan asiasta hänelle. Hän ei tunne empatiaa niitä kohtaa joita hänen toimintansa loukkaa. Hänellä ei ole mitään vaikeuksia jättää tuhansien eurojen velkoja maksamatta, ellei tarvitse kyseiseltä tahalta vielä jotain.
Jos miehesi on jatkanut tuota käytöstä jo pitkään, niin on varsin todennäköistä, että hän jatkaa sitä tulevaisuudessakin. Ja lupaukset on lupauksia ja teot tekoja. Jos lupaus ei näy oikean suuntaisena tekona, se on valhe. Ja toisilta nämä luonnistuvat ihan itsestään, aivan kuin omaatuntoa, moraalia ja muita positiivisia hyveitä ei olisi olemassakaan, vain minä ja minun etuni. Ehkä miehelläsi ei vain ole kykyä ajatella pidemmälle, hän elää hetkessä ja ajattelee vain itseään?