Puolison alkoholiongelma
Olen 26-vuotias nainen, jolla alkaa olemaan takki niin tyhjä että toivois edes täältä saavan apua/kannustusta pötkimään tästä eteenpäin.
Tässä tarinani: (toivottavasti lyhyesti ja ytimekkäästi)
Olen seurustellut kumppanini kanssa n. puoltoista vuotta, josta vähän reilu puolivuotta ollaan asuttu omassa yhteisessä kodissa. Kumppanini on minua muutaman vuoden vanhempi, ja iästä huolimatta kova ”bilettäjä” toisin kun itse viihdyn mielummin kotona.
En ole koskaan kieltänyt kuitenkaan häntä lähtemästä milloin mihinkin illanviettoihin (tietenkin joskus toivonut että jäis mielummin kotiin, ja asian myös kertonut hänelle)
Yhdessä asumisen aikana on ollut paljon mukavia hetkiä, mutta myös varmaan yhtä paljon niitä ei niin mukavia hetkiä. Kumppanin puolelta ollut läheisen sukulaisen pois meno, ja viime kuun lopulla minun toinen keskenmeno. Kumppanillani on vakituinen työpaikka, missä kuitenkin on ollut hieman erimielisyyksiä työyhteisön kanssa mikä on myös tuonut ns. lisä stressiä suhteeseemme.
Ennen hänen juomisensa oli lähinnä vain viikonloppuisin.. mutta viime aikoina näitten kaikkien tapahtumien jälkeen alkoholi maistuu myös viikolla (ja sen verta paljon, että tästä on myös kärsinyt työtkin, kun aamulla on pää niin kipeä ettei töihin pysty lähtemään.)
Olen yrittänyt auttaa, puhua, kuunnella mutta häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta ja nyt olemme jo siinä pisteessä että hän miettii pois muuttamista sen takia että haluaa oman asunnon ja sohvan missä voi ottaa kaljaa…
Rakastan kumppaniani yli kaiken, hän osaa olla äärettömän ihana silloin kun tämä kuningas alkoholi on poissa. En vaan ole kovin luovuttaja tyyppiä ja siksi kysynki jos täältä löytyis samasssa tilanteessa olevia tai saman tilanteen läpi käyneitä että mitä teen?!
Yritänkö saada hänelle apua (vaikka olen sanonut että apuakaan on turha järjestää kun kaiken pitäisi lähtä itsestä ja tehdä se päätös että alkoholin käyttö saa riittää) Vai annanko hänen lähtä..
Itsellä on ideat loppu.. ja niin väsynyt tähän.. :/
Nytkin kello on 01.30 ja odotan ja odotan milloin hän saapuu kotia.. ja missä kunossa.
Anna mennä.
Vaikka me naiset, olisimme enkeleitä, maailman ihaninpia ihmisiä, tekisimme kaiken mahdollisen, viina vie voiton. On se sellainen seireeni.
Vanha vitsi, jostakin viime vuosituhannelta. tyttö ja poika riijusteli, poika oli viinaan menenvä. Tyttö sanoi pojalle, kumman valitset, minut vai viinapullon? Sinut tietenkin, mutta missä sulla se pullo on...?
Kukaan ei ole niin toivorikas ihminen kuin alkoholistin puoliso, hän todella jaksaa uskoa, parempaan huomiseen...
Oon samaa mieltä kuin helemi, ei se siitä muuksi muutu. Varsinkaan, jos ei ole omaa tahtoa lopettaa. Itsestä se tosiaan lähtee ja sitä muutosta ei kukaan saa aikaan ulkopuoleöta. Ei puoliso, ei lapset, ei velkojat, ei kaiken menettäminen, ei mikään.
Hei. Lähde.
Isäni on alkoholisti ja äiti on aina jäänyt.
Olen nyt 21 vuotias nainen. Huomaan nyt vasta 'aikuisiällä' että itselläni on paljon tunne-elämän ongelmia ja häiriöitä lapsuudesta johtuen. Vaistosin lapsena ettei kotona ole onnellista, pidin sitä kuitenkin normaalina. Otan lapsuuden kodistani mallia suhteisiini. Olen menossa tammikuussa psykiatrille juttelemaan.
Tässä neuvo kaikille:
Älkää ottako alkoholisti miehiä. Mikään ei muuta heitä. Ei vaikka heille antaisi perheen ja rakkautta. Lapset kärsivät, kyllä he huomaa jos kaikki ei ole kohdillaan vaikka kuinka koittaisi peitellä sitä.