Puoliso pettyi "todelliseen" minuun
Minulla on tuolla toinenkin ketju nimellä ”Puolison huono itsetunto”, mutta nyt ajattelin tehdä uuden liittyen juurikin tähän otsikossa mainitsemaani.
Hän paljasti nimittäin eilen, että kuulema ”todellinen” minä olen aivan muuta kuin mitä hän on uskonut/kuvitellut/halunnut uskoa. Minä olen järkyttynyt! En ole esittänyt mitään, miksi olisinkaan sillä hyväksyn hänetkin juuri tuollaisena.
Mutta nyt, yhteenmuuton jälkeen hän on kuulema huomannut minun olevan jotain ihan muuta. Ja syy tähän on se, että en välttämättä halua lapsia (mistä olen hänelle maininnut jo suhteen alussa) ja se, että minä haluan nähdä ystäviäni ja viettää myös omaa aikaa.
Eilen meillä oli pientä riitaa siitä, kun hän oli kuulema kuvitellut että haluan samoja asioita; perheen, asua maalla ja hoitaa eläimiä, sekä olla hänen kanssaan. Minä sanoinkin, että eikös noiden lisäksi juuri haluta myös ystävien tapaamista ja omaa aikaa? Niin ei kuulema hän halua, vaan vaatii jatkuvaa yhdessä oloa.
Myös minun tietokoneenkäyttö häiritsee häntä. Annan kuulema netille enemmän aikaa kuin hänelle. Olen koittanut kertoa, että koska olen muuttanut elämässäni useita kertoja, ovat kaverit jääneet eri paikkakunnille ja pidämme yhteyttä facebookissa. Sillä olenhan siltikin sosiaalinen ihminen, vaikka maaseudulla asunkin. Ja minulla ei ole edes älypuhelinta, jolla roikkuisin netissä. Vaan käyn ihan virallisesti läppärillä netissä. Niin se on ongelma.
Onko muilla ollut tämmöistä? Minä kun aluksi luulin, että puolisollani on vain tuo huono itsetunto, mutta nyt tuntuu, että taustalla on muutakin.
Lueppa narsismista esim. narsistisesta luonnehäiriöstä.....antaako mitään ajattelemisen aihetta!?
Juu ei ole normaalia, kuten olet jo itsekin huomannut.
Mun väkivaltainen puolisoni koki lopulta mun instagram tilinikin uhkana suhteellemme. Postasin sinne kuvia lehmistä, lenkkipoluista ja kivistä. Kai se sitten on niin.
Töissäkään ei olisi saanut käydä. Häntä ei olisi saanut jättää yksin. No, joskus jäinkin hänen kanssaan. Ei tainnut olla ihan tervettä munkaan puoleltani.
Ole tarkkana. Kuuntele itseäsi.
Kyllä minä narsistit tiedänkin, ei tässä sitä (pitäisi) olla. On jotain samantyyppistä kyllä, mutta lievänä.
Olen asettanut ihan kirjaimellisesti muutaman kuukauden rajan, että sen jälkeen viimeistään puhumme tosi vakavasti ja jos tilanteet ei tule muuttumaan, minä pakkaan tavarat ja lähen koirani kanssa.
En halua, että jonakin päivänä huomaan, että olen jäänyt eristyksiin kotiin ja ympäriltäni ovat kadonneet ne vähäisetkin ystävät.
Minun ajatukseni:
Kerroit aiemmassa ketjussa, että olette olleet noin vuoden "parisuhteessa" ja asuneet yhdessä kaksi kuukautta!
Muuttuiko puolisosi käytös sen jälkeen?
Kertomasi perusteella puolisosi antaa sinulle elämisesi rajat määräämällä/mököttämällä/syyllistämällä/ahdistamalla häkkiin!!
Varmaankaan tämä ei ole uusi piirre puolisossasi.....näin uskallan ajatella....hänen itsetunto-ongelmat ovat varmasti paljon syvemmällä.
Aikarajan asettaminen tuskin "parantaa" mitään ellei puolisosi myönnä ongelmaansa ja hakeudu esim. terapiaan!
Tässä minulla soi hälytyskellot. Ole varovainen, ja jos ei tilanne muutu nopeasti ja perusteellisesti, niin itse harkitsisin vakavasti suhteesta lähtemistä. Hyvässä liitossa molemmat ovat iloisia, että toisella on ystäviä elämässä, puolisosi käytös kuulostaa erittäin kontrolloivalta. Toivotan voimia ja rohkeutta asian selvittelyyn ja tuleviin ratkaisuihin.
Kylläpä olet saanut tylyn kohtelun. Jos ei ole lapsia tai avioliittoa, miksi ihmeessä jäisit noin huonolta kuulostavaan suhteeseen? Tuskin se siitä paranee jos nyt jo haukutaan ja ollaan tyytymättömiä.
Itse joskus jo melkein luulin ettei elämällä ole tarjottavanaan muuta kuin keskinkertaista kurjuutta. Mutta on sillä, jos vain itse on rohkea!
🙂👍
Kiitos kaikille viesteistänne! Olenkin laittanut tuon "aikarajan" tähän asiaan sen takia, että joulu tuo kaikessa rahamenossaan ja sukuloidessa jo tarpeeksi hässäkkää, että pyrin muun stressin ja ahdistuksen siirtämään sen jälkeen. Elikkä mahdollinen erilleenmuutto tulee tapahtumaan vasta sitten.
Olen jo alustavasti kysellyt kavereiltani, että voidaanko koirani kanssa muuttaa jonkun heidän luokse, jos tilanne kärjistyy.
Onhan tämä aika raskasta ja varsinkin nyt, kun puoliso toi minulle (punaisia)ruusuja ja vannotti parantavansa tapansa... että uskoisi tuota.
Minä olen niin väsynyt, taas saatiin riita aikaiseksi ja ilmeisesti minun takia. Menihän tässä melkein yli viikko liiankin seesteisesti... Viime viikonloppuna oltiin tässä kotosalla ja puolison kaveri tuli meille yöksi. Ajattelin sen tekevän hyvää, koska tuo kaveri on oikeasti fiksu tyyppi ja toivoin, että saisivat ukot puhua saunassa mieltä vaivaavista asioista. Ja se jopa toimi.
Hänen kaveri oli sanonut, että täytyy koittaa ymmärtää minua sillä olen kaikki päivät vaan kotona (olen työtön) ja viikonloppuisin olisi kiva nähdä kavereita minunkin. Ja puolisoni jopa kerrankin kuunteli, kun asian kertoi joku muu kuin minä. Olen sanonutkin, että jos olisin normaalisti töissä, olisi viikonloppuisin kivempi mahdollisesti hengähtää.
Tämä uusin riitahan johtui siitä, kun olemme menossa viikonlopuksi kotikaupunkiimme ja minä sanoin haluavani jäädä kylälle. Sillä mies on menossa muutenkin metsälle, niin ajattelin voivani olla sen aikaa ns.omissa hommissa. Eli nähdä kavereita ja käydä katsomassa mummua sairaalassa.
Mutta ei.. "mitä teet koko sen ajan kylällä? eihän sairaalallakaan mene kuin 10min? Ja miksi minun pitää ottaa koira mukaan, ai että voit mennä baariin moikkaamaan kavereita?" Niin, niin menisinkin. Sillä kaverini omistaa baarin ja olen tutustunut siellä suurinpaan osaan kanta-asiakkaista. Ei kait se ole väärin? Että minusta on mukava käydä moikkaamassa ns.huru-ukkoja ja nauraa niitten kanssa jollekin tyhjänpäiväiselle?
Oli taas pakko tulla tänne avautumaan, kun en tiedä kenelle näistä asioista puhuisin.