Puoliso petti, isä kuoli - tunnenko enää koskaan mitään?
Huomasin ihan ensimmäisenä, että tänne on todella vaikea keksiä otsikkoa. Varsinkaan sellaista, jossa voisin tiivistää ongelmani kätevästi.
Nämä asiat ovat pyörineet päässäni viimeiset kuukaudet yhä enemmän ja enemmän ja nyt tuntuu, että täytyy johonkin saada jakaa tai halkean.
Ensimmäiseksi, sain tietää viime marraskuussa että avopuolisoni on käynyt vieraissa. Olemme olleet yhdessä nyt 4 1/2 vuotta ja jos minulta olisi puoli vuotta sitten kysytty, rakastanko miestäni, niin olisin vastannut, että kyllä ja valtavan paljon.
Hänen käytöksensä muuttui kummalliseksi, hän kanteli puhelintaan kaikkialle ja vaali sitä. Aloin epäillä ja viimein päädyin tekemään ruman tempun katsomalla hänen puhelimensa läpi. Sähköposteista löytyi hyvinkin eroottinen viesti tältä toiselta naiselta, jossa pyydettiin saunomaan yms. kiiteltiin viimeisestä.
En kertonut miehelleni, että katsoin hänen puhelimeensa. Tein vain selväksi, että tiedän että jokin on vialla ja hänen on paras kertoa itse, tai alan ottaa selvää. Niinpä hän kertoi. Se oli tapahtunut jo noin kuukausi aiemmin. Humalassa, hänen käydessään kotiseudullaan, puolitutun naisen kanssa. Hän itki ja katui. Minä itkin ja huusin.
Päätimme vielä kuitenkin yrittää.
Viikkoa ennen joulua pitkään sairastanut isäni kuoli.
Se oli odotettu, jopa toivottu tapahtuma, mutta silti se jätti valtavan tyhjyyden elämään. Alan vasta nyt tajuta, että isä on lopullisesti poissa. En näe häntä enää koskaan. Hautajaisista ja perunkirjoituksista seurasi valtavasti stressiä opiskeluideni ja parisuhdesotkujeni ohelle.
Nyt minä en tunne enää mitään.
En tiedä rakastanko puolisoani enää, pettäminen rikkoi jotain todella syvällä minussa. En pysty luottamaan ja jos ajattelen tapahtunutta, minua alkaa oksettaa. Tätä tekstiä kirjoittaessakin oksettaa. En jaksa enää uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja siihen, että hän rakastaisi minua. Olen niin monella tapaa vihainen ja pettynyt. Rakastin häntä valtavasti, pelkkä ajatus miehestäni sai aikaan lämpimän tunteen rinnan alla ja askel keveni. Luulin tehneeni selväksi, miten paljon hän minulle merkitsi. Joko hän ei ymmärtänyt tai ei välittänyt.
Mieheni yrittää kyllä kovasti, mutta emme ole pystyneet enää puhumaan asiasta. Minulla on tarve puhua, mutten pysty enää avaamaan itseäni. En tiedä onko meidän suhteessamme sanoista ollut muuta kuin harmia. Tunnen, että olen yrittänyt kaikkeni, mutta se ei ole riittänyt.
Isästäni en halua kenenkään muun kanssa puhua kuin äidin. Suru on minulle hyvin yksityinen asia, en ole kaikille ystävilleni edes kertonut että isä on poissa.
Hyvä olo minulla on silloin, kun ei ole paha olo. Silloin on vain tyhjää. Mikään ei kiinnosta enää, en koe nautintoa asioista, en halua käydä koulussa. Ihmisten seurassa ahdistaa olla, yksin ahdistaa olla, mitenkään päin ei ole hyvä.
Hiljaa olen alkanut haaveilla omasta asunnosta. Omasta elämästä. Muutosta pois täältä. Toisaalta en haluaisi heittää parisuhdettani menemään, koska olen sitä vaivalla rakentanut. Mutta en vain tiedä jaksanko enää yrittää.
Palaako kadonnut rakkaus koskaan? 😑❓
Menolly, tunsin syvää myötätuntoa lukiessani viestiäsi. Koin tuon saman itse myös - samaan aikaan kuin koin omaisen menetyksen myös pettämisen rankimmalla tavalla. Saunomista ym, niinkuin sinullakin. Oli rankka kokemus ja totuutta ei vaan meinannut tulla tunnustettua mutta lopultkin yllätin ja itkettiin siinä molemmat. Suhde on loppu - tunteet kuolivat ja niinkuin luulin että hän on se minun elämäni ainoa oikea - ainakin tunteeni niin sanoivat. - Itse hän kertoi että tuo nainen oli hänen houkutellut siihen - tiedä mitä mutta eihän pakko kaikkeen ole suostua ihan oman etunsa vuoksi.
Rankkaa tässä kokemuksessa oli tuo että molemmat suruuutiset tulivat esille lähes samana päivänä. Koin että sydäntäni revittiin kahteen suuntaan. Minun suruaikaani rikottiin ja minun suruaikani rikkoi parisuhdeongelmaa. Teki mieli huutaa ja niin vaan taisin tehdäkin. - Masennuksen kautta, masennuksen ja syvän ahdistuksen kautta, elämässäni tekemieni muutosten kautta olen löytänyt tasapainon ja totean että kannatti etsiä. - Maailmassa on kaunista ja hyvää kun sitä vaan osaa etsiä oikeasta paikasta - kun karttaa kaikkea pahaa ja väärää. Toivon että toivut ja löydät rakkautta ja tien omiin tunteisiisi ja menestyksen opintoihisi.☺️❤️
Kiitos purppuraenkeli.
Ihailtavaa miten olet jaksanut luovia itsesi elämässä eteenpäin 🙂 antaa minullekin toivoa, että eihän tämä voi ikuisesti kestää.
Meillä tässä sotkussa kävi vielä niin, että kun pidimme pari päivää taukoa ja mietimme asiaa tahoillamme, sattui lähipiirissä kuolemantapaus jonka silminnäkijäksi puolisoni joutui. Tämä tietysti järkytti häntä ja minä tulin hänen tuekseen, mutta samalla meidän ongelmamme käsittely jäi kesken. Niin paljon jäi vaivaamaan ja kalvamaan mieltä.
En haluaisi miestäni suututtaa ahdistelemalla häntä tästä aiheesta. Hän sanoi katuvansa ja häpeävänsä tekoaan ja toivon, että se on totta. Kuitenkin, enemmän kuin tämä pettäminen, minua jäi vaivaamaan sitä edeltänyt aika. Mieheni sanoi, että yritti "tappaa" tunteitaan minua kohtaan, koska oli varma että ero tulee jos hän kertoo.
Olen jäänyt miettimään, olisiko hän sitten oikeasti halunnut erota? Eikai hän jäänyt suhteeseen pelkästä syyllisyydentunnosta tai tottumuksesta?
Menolly--sinä kerrot minun tarinaani😉, toivon sinulle voimia - hyvin sinulle käy tai ainakin uskon niin.☺️❤️