Puoliso ei osaa tukea
Takanamme on toistakymmentä vuotta kestänyt parisuhde. Jo pitkään on tuntunut, että mies ei tue eikä kannusta minua minulle itselleni tärkeissä asioissa.Asumme maatilalla, käyn tilan ulkopuolella töissä ja autan myös paljon maatilan hommissa. Alan väsyä näihin tuhottoman pitkiin päiviin,omaa aikaa ei juuri jää ja kaikki kotityöt ovat vastuullani. Haluaisin myös kehittyä omassa ammatissani, mutta tällä hetkellä siihen ei ole juurikaan aikaa.
Olen yrittänyt puhua asiasta miehelleni,hän myöntää että jotain tarttis tehdä, mutta siihen se sitten jääkin. Olen viime aikoina ottanut useasti puheeksi sen,etten jaksa,väsyn,kotityöt jäävät tekemättä,mieli on maassa. Tänä aamuna hän sitten ilmoitti ,ettei jaksa kuunnella tilitystäni asiasta, puhuisin jollekin ulkopuoliselle mieluummin kuin hänelle, hän menee alakuloon näistä minun puheistani. Myönnän,että olen purkanut hänelle näitä asiota aika paljon ja ajattelin varata aikaa jonnekin missä asioista voisi puhua jonkun ulkopuolisen kanssa, saisi varmasti itsekin uutta näkökulmaa asioihin.
Mutta se mikä tässä tuntui kaikkein pahimmalta oli se,että minulle tuli hyvin vahva tunne,ettei mieheni haluakaan tukea minua mitenkään. Toivoisin puolisoltani tukea hankalassa elämäntilanteessa ja hän hyvin yksiselitteisesti ilmoitti, ettei hän halua kuunnella. Pelkään,että sama tuen puute tulee vastaan jatkossakin,kun elämässä tulee eteen vaikeita tilanteita,surua,sairautta. Entä jos en voi puhua yhtään asioista ja omista tuntemuksistani kotona,vaan kaikki on joko padottava sisäänsä tai juteltava jollekin muulle? Eikö puolison kuulisi olla toisen tukena kun on hankalaa?
Miehelleni on ennenkin tunteista ja negatiivisista asioista puhuminen ollut hankalaa ja hän vaihtaa hyvin nopeasti puheenaihetta, jos keskustelu menee hänen kannaltaan hankalaan suuntaa. Parisuhteessa kuitenkin pitäisi pystyä puhumaan asioista, mutta kun mies ei ole innokas..
Itsellä takana 30 vuoden liitto maatilalla tilan töissä, mies pomona. Jotenkin tuntui tutulta tuo, ettei puoliso halua tai osaa jakaa toisen huolia ja murheita. Itse olen varsinainen asioiden märehtijä, enkä osaa olla riittävän positiivinen.
Ruuhkavuosina(tilan kehittäminen, lapset) ei ehtinyt huolehtia, tehtiin vain töitä. Ja se kostautui; parisuhteen hoito ja yhteinen aika jäi vähiin. Lopputuloksena oli se, että mies Lapin hiihtoreissulla tapasi tansseissa mukavan naisen, josta tuli ensin kännykkätuttavuus ja myöhemmin muuta. Siitä selvittiin jotenkin ja jatkettiin taas seuraavat 10 vuotta.
Nyt ollaan uudessa kriisissä. Taas alku lähti tansseista jatkuen muuna yhteydenpitona, mitä minä en enää luokittele vain ystävyydeksi. Nainenkin on tällä kertaa yhteinen perhetuttumme, vastikään eronnut.
Olemme aloittaneet pariterapian, mistä toivon olevan apua. Ehkä terapeutti saa mieheni puhumaan muustakin kuin ´säästä`. Kun oli huolia murrosikäisten lasten kanssa koin olevani yksin, hänestä ei ollut tukea tai keskusteluseuraa pohtimaan menettelytapoja ongelmien ratkaisemiseksi. Oman parisuhteen ongelmista puhuessani tunsin olevani yksin; hän istui omassa lasikopissaan ja minä yritin koputella ja hakata lasia rikki, jotta saisin yhteyden. Monta asiaa jäi keskustelematta ja tuloksena oli katkera, surullinen, kyllästynyt, negatiivinen vaimo.
Minusta on todella hyvä, kun sinulla on oma ammatti ja työ. Pidä siitä kiinni ja olisiko mahdollista saada muuta apua tilan töiden hoitoon, jotta jaksaisit paremmin. Mietin itsekin paluuta oman työn pariin, jotta näkisin muitakin ihmisiä.
Omasta työstäni pidän todellakin kiinni,se on minulle se henkireikä tässä arjessa, niin näkee muitakin ihmisiä. Toisaalta se on myös sitä minun "omaa" juttuani. En sinänsä pidä pahana sitä, että minäkin autan tilan töissä, työtä kun on paljon niin on ihan luontevaa olla miehen kaverina töillä ja hänkin on sanonut, että mukavampi tehdä hommia kaksin kuin yksin. Olen joskus miettinyt sitäkin, että hänelle olisi tehnyt hyvää olla joskus töissä muuallakin kuin omalla tilalla, niin olisi varmaan enemmän näkemystä ja sitä kautta arvostusta muita kuin maataloustöitä kohtaan.
Mutta olipahan vappu. Saatiin aiheesta parisuhdekriisi aikaiseksi,itsekin kun olen välillä sellainen,että pitäisi miettiä ennenkuin puhuu ja tuli sanottua vähän liian suoraan asioita. Nyt on ainakin näennäisesti parempi, mutta tiettyjä puheenaiheita on edelleen varottava, kun ei tiedä milloin äsähtää. Kun en jaksaisi nyt ruveta isommin riitelemään.
Niin, kun tuon miehen saisi palkkaamaan itselleen edes kesäajaksi lisäapua, mutta kun on niin nuuka ettei ole toivoakaan. Eikä minullakaan pienipalkkaisena ole varaa ostaa esim. siivousapua, eikä mies varmasti maksa siitä minkä minä voin tehdä ilmaiseksi. Kotitöiden suhteen kun hänen filosofiansa on, että ne vaan sitten jätetään tekemättä! Eli meillä ei sitten kukaan siivoaisi, tiskaisi, pesisi pyykkiä.. Olen saanut sen kuvan, että hän ei arvosta kotitöitä tai ne ovat ainakin ihan toissijaisia maatalon töihin nähden. Toki kiireaikana on tärkeämpääkin tekemistä kuin imurointi, myönnän. Mutta kun jonkunhan ne pitäisi jossain välissä tehdä. Nytkin on kuukausi siitä kun olen viimeksi siivonnut, en ole ehtinyt enkä jaksanut, kun työpäivä loppuu iltakymmenen-yhdentoista aikaan.
Vappu oli meilläkin vaikea. Käytiin kyllä ystävien kanssa sitä viettämässä, mutta en oikein tahtonut päästä tunnelmaan. Väkisin mieleen tuli ajoittain se, että onkohan tämä viimeinen yhteinen vappu tällä porukalla ja että istuukohan tässä paikallani ensi vappuna tämä perhetuttumme. Mies oli kyllä kuin ennenkin. Se on kumma, että muiden ihmisten läsnäollessa hän kyllä jaksaa olla seuramies, mutta ei oman vaimon kanssa. Ilmeisesti olen vain se itsestäänselvyys, jota ei enää kannata viritellä, kun näyttän pysyvän tässä muutenkin.
Olihan hän muistanut soittaa tälle naistuttavalleenkin samana iltana ja onnitella tämän syntymäpäivän johdosta. Terapiassa minä ymmärsin , että terapeutti suositteli tämän toisen suhteen katkaisemista kokonaan, jotta meidän suhde pääsisi korjaantumaan. Mies oli kuitenkin ottanut vaarin toisesta asiasta; ystäviin pitää pitää yhteyttä. Hänelle tämän kyseisen naisen tukeminen eromurheissaan on omaa liittoa tärkeämpi asia. Minulle olisi vastaavassa tilanteessa päivänselvää, että panisin oman liitoni etusijalle ja muut ystävyyssuhteet saisivat jäädä. Ilmeisesti mies on niin ihastunut toiseen, että ajatus hämärtyy. Tästä kehkeytyi jonkinasteinen riita. Alan pikkuhiljaa uskoa, että liitomme on menetetty.
Yllä kauhuskenaarioita siitä, mihin puhumattomuus ja asioiden selvittämättä jättäminen meillä on johtanut. Toivon, että sinä saat keskusteluyhteyden avattua etkä päädy negatiivisuuden kierteeseen. Jotakin mukavaa yhteistä pitäisi löytyä ja niistä kivoista jutuistakin pitäisi sitä miestäkin muistaa kehua. Huumori ja hymy saavat ihmeitä aikaa, mutta joskus niihin on niin vaikea tarttua.