Psykoosi ja parisuhde
Avomiehelläni on vakava psykoosi. Hän joutui toukokuussa sairaalaan ja on edelleen. Koko kevät oli yhtä painajaista kun hän oli jo silloin sairas, mutta kukaan ei tajunut sitä. Alkuvaiheessa hän sanoi rakastavansa minua, välillä taas puhuu erosta ja jostain avoimesta suhteesta, vaikka olemme kihloissa. Rakastan häntä todella paljon ja hän ei ole koskaan satuttanut minua, mutta tuntuu kuin sydän revittäisiin irti ku hän sanoo sanan ero. Hän sanoo ettei enää tiedä voiko olla kanssani, sanoo kuitenkin etä rakastaa ja olen parasta hänelle. Kuuluuko nyt tämä siihen tunne elämän latistumiseen kun mielipiteet suhteesta vaihtelee todella usein? Onko tietoa kellään? Tämä on todlla raskasta katsoa kuinka toinen kärsii. Mieheni oli kyllä valmis menemään kanssani parisuhdeterapiaan kun tulen vanhempieni luota takaisin ja sitten kun hän on sellaisessakunnossa että voi totutella koti elämään. Kai hänellä on sitten vielä tunteita minua kohtaan, mutta kamalaa tämä epätitoiuus ja se kauanko parantuminen kestää. Mutta minä en jätä häntä koskaan hän on nienoin ihminen elämässäni, sairaudestaan huolimatta.😍
Moi Sipaliini!
Ihan ensiksi annan sinulle ison virtuaalihalin täältä lankoja pitkin - voin ymmärtää etäisesti, mitä olet joutunut käymään läpi. Itselläni on kokemusta miehen mt-ongelmasta vuoden ajalta, ja nyt mies on toden teolla eroamassa minusta.
Meillä tilanne kriisiytyi ensimmäisen kerran jo viime kesänä, kun miehelleni tuli selittämätön mt-häiriö (jälkikäteen diagnosoitu prepsykoottisiksi oireiksi), joka oli muuten melko lyhytkestoinen, mutta sai aikaan ja jätti jälkeensä vainoharhaisen mustasukkaisuuden, jonka vuoksi mies on "menettänyt luottamuksensa" minuun ja haluaa nyt erota. Talvesta jatkuneen juupas-eipästelyn ja kymmenien hoitoon suostuttelujen jälkeen minäkin alan myöntyä sille kannalle, ettei asialle ole enää mitään tehtävissä. Lisäksi mies taitaa olla itse löytänyt jonkun toisen jo tässä kriisin aikana, ainakin haavetasolla, jos ei muuten...
Koska tilanne on ollut minulle äärimmäisen kafkamainen syyttelyineen ja epäilyineen, olen kuitenkin hakenut itselleni ammattiapua. Mies ei suostu myöntämään mitään ongelmaa itsellään, enkä minä pysty häntä muuttamaan.
Minusta tuntuu, että minunkin miehelläni tunnelmat vaihtelevat: välillä hän antaa suukon suoraan suulle ihan kuin ei enää muistaisi, että hän on ilmoittanut eroavansa minusta. Sitten taas välillä ottaa eron puheeksi.
Kiitos ymmärryksestä. Tuntuu ettei kukaan tajua mun tunteita. Kaikki vaan paapo mun miestä, no hänellä on kyllä tosi rankkaa, mutta hän ei ole kuitenkaan ainut joka kärsii tästä tilanteesta. Hän onneksi tietää ja myöntää sairautensa ja ottaa kaiken avun vastaan. Hän lupasi että voimme vielä kokeilla yhteistä elämää kun hän pääsee kotiin ja oli onneksi suostuvainen kaikeen terapiaan. Tämä jo helpottaa paljon, kun voi sanoa asioita ääneen, eikä jää yksin miettimään, sillä ei ne miettimällä parane, pää vaan hajoaa. Voimia myös sinulle sinne toivottavasti elämä selkeytyisi, suunnalla, kuin suunnalla
Moi. Olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä sillä erotuksella, että meillä oli myös seksuaalista väkivaltaa. Tajusin sen vasta myöhemmin psykoottiseksi oireeksi, aiemmin mies oli ollut mitä kiltein ja hellin. Vuosi sitten hän oli (hyvin vastentahtoisesti) pakkohoidossa kaksi kuukautta. Olin jo valmistautunut siihen, että hän jää sinne loppuiäkseen tai mikä vielä pahempaa, tulee kotiin puolikuntoisena.
Nyt käymme molemmat avohoidossa, yksi pariaikakin on jo takana. Tapahtumat ennen sairaalaan joutumista ovat vielä käsittelemättä, ja tuolla parikäynnillä tuli selväksi, että hän ei ole vielä valmis käsittelemään asiaa.
Tuo erojuttu kuulostaa kovin tutulta, samaa olen joutunut kuuntelemaan melkein koko sen ajan kun mies suljetulla oli.
Toivottavasti miehellesi löydetään oikea lääkitys. Ja kun hän kotiutuu, varaudu siihen, että jatkossa on luvassa PAAALJON nukkumista ja syömistä (ja lihomista). Mutta kyllä se siitä sitten tokenee...