Hei!

Elän parisuhteessa jossa koen olevani se alistuja,kumppani taas se pomottaja. Merkilistä on se,että kaikki tapahtuu äärimmäisen korrektisti ja tyylikkäästi. Non-verbaalinen viestintä on kuulemma monin verroin sanallista tehokkaampi viestintäkeino.
Meillä se toimiii niin, että jo äänensävystä tai ilmeestä tai melkein mistä vain tiedän, koska ajatukseni, puheeni tai kommenttini on typerä, lapsellinen,asiaton tms. Riippumatta siitä, mitä tai miten puhun tai vastaan. Kaikki sujuu kyllä, jos itse alistun, en ole eri mieltä, jaksan olla ”kiltti” ja mukava, miellyttää ja olla korrekti.
Kaiken kaikkiaan tilanne on johtanut siihen, että en käy missään yksin, olen katkaissut suhteet entisiin ystäviini, naispuolisiinkin. Kaiikki sujuu ja mies on mukava ja tyytyväinen. Mustasukkaisuudesta ei mielestäni ole kysymys – no en ole kyllä antanut pienintäkään aihetta.
En koe ainakaan aikaisemmin olleeni mikään ”tahdoton lapanen”, pidän itseäni aivan normaalin älykkäänä ja tavallisen aktiivisena aikuisena. Masennusta sairastan, yritän tulla sen kanssa juttuun. Jotenkin on alkanut tuntua, että masentuneisuuteni sopii miehelleni paremmin kuin se, että voin paremmin, olen aktiivinen ja jaksan elää ”normaalisti”. Onko jollakulla neuvoja tai kokemusta. Mitä teen. Mistä tässä voi olla kysymys. Täydellinen toisen tahtoon alistuminen ja oman persoonansa kieltäminen on liian kova hinta sopuisasta parisuhteesta.