Poikaystävän masennus?
Olemme poikaystäväni kanssa seurustelleet nyt melkein 4 vuotta. Välillä on ollut aikoja, jolloin olemme olleet erossa pitkiäkin aikoja, jopa kuukauden. Suhteemme on ollut etäsuhde melkein koko seurustelun ajan ja sekin on voinut vaikeuttaa asioitamme. Taukojemme syynä on ollut aina yhdessä sovittujen asioiden edistymättömyys suhteessa ja minusta on sen takia tuntunut ettei hän minusta välitä.
Viime aikoina hän on usein puhunut tyytymättömyydestään omaan elämäänsä ja hän jopa sanoi että on hieman masentunut. Jotain olen osannut epäillä, mutta en ihan tätä. Paljastui, että hänen opiskelunsa ei ole edennyt juurikaan viimeisen 2 vuoden aikana, vaikka osaamisesta ei pitäisi olla puutetta. Tavallisesti päivät hän viettää tietokoneella tekemättä juurikaan mitään, nukkuu huonosti yöt ja syö huonosti. Kesätyö oli tänä vuonna kiven takana, eikä hän töitä juuri etsinytkään. Ei halunnut kuulemma mitään paskaduunia.
Sai sitten sukulaisen kautta kuitenkin viime hetkellä ihan hyvän paikan ja säännölliset työajatkin. Ajattelin että hyvä työpaikka piristäisi. Poikaystävä jopa muutti kaverinsa kanssa asumaan pois kotoa, jossa hän kaikki lomansa on tähän asti asustanut. Asiat tuntuivatkin jo sujuvan paremmin ja elämä näytti hymyilevän hänelle, ainakin minun näkökulmastani.
Meidän yhteiset asiat eivät kuitenkaan edelleenkään tuntuneet edistyvän ja lopulta päädyttiin siihen että hän saisi miettiä asioita jonkun aikaa yksikseen ja tietyn ajan päästä hän sitten kertoisi mihin lopputulokseen oli mietteissään tullut. Aikaraja tuli ja meni ja mitään ei tapahtunut ja niinpä päätin lähteä suhteesta.
Silloin ongelmat alkoivat. Entinen poikaystäväni soitti kerran humalassa ja sanoi tappavansa itsensä kun en enää hänen kanssaan halunnut olla. En ole koskaan aikaisemmin miestä nähnyt humalassa, toinen kun ei mitään koskaan edes juo. Toisen kerran laittoi tekstiviestin, jossa sanoi taas tappavansa itsensä kun en enää välitä.
Sovimme sitten tapaamisesta, jossa yhdessä miettisimme asioita. Hän sanoi saamattomuuden johtuvan masennuksesta. Hän ei saa mitään tehdyksi koulussa, kotona tai kavereiden kanssa. Tähän hän oli tyytymätön eikä siksi pystynyt tai halunnutkaan viedä eteenpäin yhteisiä asioitamme. Olin kyllä huomannut, että mies oli todella herkkä, itki helposti. Niin oli aina ollut. Mutta en kyllä ollut osannut aavistaakaan että asiat olisivat näin pahasti päälaellaan.
Hän sanoi haluavansa olla minun kanssani ja että minä olen hänelle tärkeä ja kyllähän minäkin haluan olla hänen kanssaan. Ongelmana on kuitenkin että poikaystävällä on pelonsekainen kauhu kaikkea psyk-alkuista kohtaan. Hän ei halua minnekään mennä puhumaan eikä syödä lääkkeitä eikä halua asiasta kenellekkään kertoa. Lupasi äitinsä kanssa puhua ja sanoi että häntä pitäisi kuunnella, kannustaa ja tukea. Paljastui kuitenkin ettei hän ole äidin kanssa puhunut.
Rakastan häntä ja haluaisin että hän olisi onnellinen. Samalla pelkään että hän vielä joku päivä tekee itselleen jotain pahaa, koska masennusta on ilmeisesti jatkunut jo melkein 3 vuotta eikä se tunnu paranevan, vaikka poikaystäväni on monta kertaa sanonut saavansa asiat kuntoon. Tavallisesti hän on todella iloinen hassuttelija. Hän on huomaavainen ja kiltti ja osaa pitää hauskaa. Ehkä tämänkään takia en ole masennusta aiemmin huomannut. Mitään syytä hän ei sano masennukseensa tietävän ja elämäntavatkin tuntuvat nyt olevan kohdallaan.
Viime aikoina on taas tullut samoja vanhoja tuntemuksia siitä ettei poikaystävä välitä. Yritän sanoa itselleni että se johtuu jostain muusta, mutta toisinaan hänen masennuksensa tuntuu unohtuvan kun sitä ei konkreettisesti näe. Olen itsekin ollut masentunut joskus ja lapsena perheessäni on muutenki ollut osana mielenterveyden ongelmat. Joskus tunnistan joitain oireita aikaisemmasta ja pyrin auttamaan minkä vain pystyn. Toisinaan taas tuntuu että omalla kiukuttelullani vain pahennan asioita ja saan hänet enemmän masentuneeksi. Haluaisin olla hänen kanssaan ja haluaisin auttaa, mutta tuntuu että keinot käyvät vähiin.
Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Miten olette selvinneet yhdessä tilanteesta?
Melkein itku tuli, kun luin viestisi. Se voisi olla itseni kirjoittama. Haluaisin että poikaystävälläni olisi hyvä olla, mutta en enää jaksa uskoa, että pystyn häntä auttamaan.
Minunkin poikaystäväni on puhunut usein tappavansa itsensä, mutta myöhemmin aina peruu puheensa ja lupaa, ettei tee itselleen mitään. Tosin hän kuitenkin aiheuttaa tilanteita raivoissansa, joissa voi olla vaarassa meidän molempien henki. Näin juuri tapahtui kaksi päivää sitten.
En tiedä mitä voisin tehdä, koska hän on selkeästi ilmoittanut, että puhuminen ei auta. Olen itse vaiennut monta kuukautta omista pahoista mielistä yms koska poikaystäväni vain raivostuu, jos hän huomaa, että olen alakuloinen. Hän on myös asettanut minulle aiheita, joista en saa puhua. Kiellettyjä asioita on yleensä ns hömppäasiat. Olen luonteeltani kuitenki hieman "pelle," joten on vaatinut voimia, että pystyn käyttätymään poikaystäväni mielen mukaisesti.
Tilanteemme ei aina ole ollut näin hankala, mutta viimeaikoina poikaystäväni on ehkä vaipunut syvemmälle masennukseen. Hä´ntä suurimmaksi osaksi kiinnostaa vain nukkuminen, eikä hän ahdistuksen takia mielellään lähde minnekään kotoa.
Olen todella umpikujassa, sillä haluaisin auttaa poikaystävääni, suhdettamme sekä itseäni. Olen jo melko lopussa henkisesti..
Hei
Sairastan itse masennusta, enkä ehkä sillä tavoin osaa paljon tuosta masentuneen
tukemisesta puhua..
Toivon teille paljon jaksamista ja voimia. Kun ottaa sydämeen rakkauden, sinne
livahtaa myös samalla kärsimys. Pelko toisen menettämisestä ja suru hänen surustaan
ja tuskastaan. Ymmärrän sen tunteen. KUn näkee toisen olevan onneton, tuskainen,
ahdistunut ja surun murtama, tuntuu kuin omakin sydän halkeaisi kappaleiksi ja pää
räjähtäisi huolesta.. kuin revittäisiin kappaleiksi koko sielu...
Kehotan kuitenkin teitä olemaan hiljaa. Itse en masentuneena halua sanoja jotka
yksinkertaisesti eivät pysty lohduttamaan tai saattavat jopa loukata, kun toinen ei
täysin ymmärrä tunne tilaa. Silti toivon mieheni olevan lähellä, halaavan, silittävän
hiuksiani ja tukahduttavan kyyneleeni syliinsä.. koska se kertoo minulle kaikkein
eniten sitä, että hän välittää minusta. Ei aina tarvitse tietää kaikkea tai osata sanoa
mitään. Kunhan on läsnä, vaikka minä olisin poissa oleva..
Masennus on itsekäs sairaus. Joskus tulee käperryttyä omaan suruunsa ja tuskaansa
ja unohtaa, että toinen myös kaipaisi hellyyttä ja rakkauden osoituksia. Se ei silti
tarkoita ettenkö minä masentuneena rakastaisi, välittäisi ja pitäisi miestäni arvossa. On
myös vaikea tietää ahdistuksen seassa mitä haluaa, elämältä ja parisuhteelta. Se
tuntuu kuin oma keho ja mieli ei olisi lainkaan omassa hallinnassa ja se ärsyttää.. ja
latistaa itsetuntoa ennestään kun huomaa ettei tosiaan saa mitään aikaan vaikka
yrittäisi.
Surullista on että näen miehestäni, että häntä tuskastuttaa oma riittämättömyyden
tunteensa. Tunnen syyllisyyttä siitä että hän kokee itsensä hyödyttömäksi.
Nyt olemme kuitenkin keksineet kuinka hän voi osallistua minun masennukseeni, niin
että se on kannustavaa. Hän huolehtii kaverina lääkkeistä, syömisestäni ja
liikkumisestani. Hän on auttanut minua jollain tasolla nauttimaan vähän liikunnasta.
Ihminen on psyykkinen, fyysinen ja henkinen kokonaisuus.. Tarvitsemme terveellistä
ruokaa, liikuntaa koska ne kohottavat mieltä. JOs ne ovat pielessä ei psyykkinen
puolikaan voi paremmassa kunnossa olla.
Mieheni aloitti pienestä. Hän alkoi "liikuttamaan" minua. Suostutteli, maanitteli, lahjoi,
kiristi... rakasti ja sai minut lähtemään kävellen kauppareissulle. Siitä se lähti. Me
teimme säännöllisesti kauppareissuja kävellen. Hän ei vaatinut liikaa vaan houkutteli
ensin pieneen tekemiseen.. koska tiesi sen olevan hyväksi minulle. Oloni koheni, kun
sain tukea kun kävin keskustelemassa masennuksesta sairaanhoitajan kanssa
mielenterveysyksikössä.
Suosittelen että otatte selvää mm. hoitomahdollisuuksista paikkakunnallanne. Tuotte
esitteitä kotiin ja jätätte niitä pöydälle, näkyville. Älkää tyrkyttäkö. Voi olla että
poikaystävällä on ennakkoluuloja kovasti hoitoja vastaan. Siihen auttaa oikea tieto.
Kehotan teitä itseänne hakemaan vertaistukea paikkakunnaltanne, sillä te ette jaksa
yksin kantaa kaikkea sitä surun taakkaa harteillanne. Kannattaa ottaa selvää onko
paikkakunnallanne kriisikeskus, jonne poikaystävänne tai sinä miksei vaikka
molemmat, voitte mennä kun on oikein suru ja ahdistus on niin ylitsevuotava että ette
selviä kaksin tai yksin asioista. Kriisipuhelinnumerokin on hyvä etsiä käsiin.
Kriisikeskuksen työntekijät ovat vaitiolovelvollisia, tavallisia sosiaalityöntekijän
koulutuksen saaneita tai lähihoitajia. He kuuntelevat ja lohduttavat ja mahd. ohjaavat
teitä eteenpäin ongelmienne kanssa.
En sano että sinne meno olisi helppoa masentuneelta. Usein sitä pelkää myös sitä mitä
muut asiasta ajattelevat, mutta kriisikeskuksen työntekijät ovat ammattilaisia eikä
heidän mielipiteitään tarvitse pelätä. Ensimmäinen käynti on vaikein, mutta sen jälkeen
asiat voivat hiukan helpottua.
Toivon että minusta oli jotain apua. Voimia ja enkeleitä paljon elämäänne, missä sitten
olettekin.
<3 Piipai 🙂🌻
Minun näkökulmani tähän viestin aiheeseen on se, että olen itse ollut se parisuhteen masentunut osapuoli. Olemme olleet yhdessä avovaimoni kanssa kohta kaksi ja puoli vuotta, josta vajaan vuoden olemme asuneet saman katon alla. Suurimman osan siitä ajasta, mitä olemme seurustelleet, olen ollut masentunut. Itse asiassa se oli juuri parisuhde, joka oikeastaan ajoi minut masennukseen. Kyse ei ole siitä, että parisuhteessa olisi ollut vikaa, mutta parisuhteeseen ryhtyminen nosti pintaan kaiken sen, mitä olin yrittänyt huolellisesti säilöä piiloon mieleni syövereihin. Terapeutilla olen käynyt tämän vuoden maaliskuusta lähtien ja lääkkeitä syönyt jo lähemmäs kaksi vuotta.
Masennus on muuttanut parisuhteemme edetessä muotoaan, mutta pitänyt minusta sitkeästi kiinni. Tunteet vellovat lääkkeistä huolimatta, enkä aina oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Kun olen ahdistunut, ajatukseni viettävät suurimman osan aikaa kahden vaiheilla: ollakko vai eikö olla eli jäädäkö tähän suhteeseen vai ei? Onnekseni täytyy todeta, että olen aina ollut itsepäinen luonne, enkä anna helpolla periksi😠
Tämä viestiketju sai minut kuitenkin miettimään asiaa hieman toisesta näkökulmasta. Noin kaksi vuotta suhdettamme on hoidettu hoitamalla minua. Minä syön lääkkeitä, kirjoitan, luen, käyn terapeutilla, kun samalla tuntuu, että puoliso vain odottaa, että minä paranen ja kykenen sitoutumaan suhteeseemme toisella tasolla. Tämä rakenne on alkanut mietityttään minua viime kuukausien aikana ja käymme tätä nykyä YTHS:n pariterapiassa. Mitenkään kovin akuuttina terapeutti ei tilannettamme nää, joten seuraava käynti on vasta muutaman viikon päästä. Aikaisemminkin olisi kaiketi voinut mennä, mutta avovaimo lähti tänään kymmeneksi päiväksi lyhyelle Euroopan turneelle 😎
Avovaimoni on monessa yhteydessä sanonut, että tuntee olonsa usein niin kovin avuttomaksi kanssani. Mietinkin, että ehkä tämä on jollain tapaa pitänyt hänet etäällä minusta, hän ei tunne, että hänestä on minulle mitään hyötyä tai apua. Totuus on kuitenkin, että masennus ei parisuhteessa koskaan ole vain sairastuneen asia vaan tasapuolisesti molempien. Uskon, että kummankin on kannettava kortensa kekoon, jotta parisuhde selviäisi tästä äärimmäisenäkin pidetystä koettelemuksesta.
Tunnen tehneeni osani lopettamalla kokonaan alkoholinkäytön (jo 5 kuukautta takana☺️), syömällä lääkkeitä, käymällä terapiassa, kirjoittamalla, lukemalla ja liikkumalla. Ongelma on vain se, etten oikein osaa sanoa, miten hän voisi auttaa minua, mitä hän voisi tehdä, mitä voisimme tehdä😑❓ Pariterapiassa saamme varmasti työkaluja parisuhteen huoltamiseen, mutta ajattelin, että jokin tukiryhmä masentuneiden omaisille voisi auttaa vaimoani toimimaan. Muistan joskus nähneeni ilmoituksen tällaisesta ryhmästä YTHS:n ilmoitustaululla, mutta kaiken muun olen unohtanut...
--
Esko
Hei!
Laitan muutamia ajatuksia tähän mielenkiintoiseen ketjuun.☺️ Olen itse parisuhteessa 'se masentunut' osapuoli ja tiedän mieheni todella kärsivän masennuksestani 😟. Tai, minusta tuntuu, ettei hän ollenkaan hyväksy masennusta sairaudeksi, koska hän syyttää, vaatii ja raivoaa minun toimimattomuuteni seurauksena. Sanoo usein, että vain minä voin tehdä jotain muuttuakseni. Masentuneen on vaikea muuttaa itseään, kun siihenkin, että yleensä jaksaa jotenkin olla olemassa, menee mielettömästi energiaa. Siihenkin, että jaksaa yhä toivoa, vuodesta toiseen jaksaa uskoa parempiin aikoihin.
Koen, etten ainoallekaan ihmiselle voi olla totta sellaisena kuin oikeasti olen, ei edes puolisolle. Harvalle olen enää mitään masenuksestani sanonutkaan, kun tuntuu, että 'kaikki ovat joskus masentuneita' (siis niitten kuulijoiden palaute). Itse ajattelen, että sellainen masennus, missä 'vain mieliala on alavireinen', ei vielä ole ollenkaan masennusta. Olisin tosi tyytyväinen, jos vain mieliala olisi alavireinen! - Masennus todella vie kaiken motivaation ja samalla kyvyn tehdä tai edes haluta tehdä mitään. Se on tosi raskasta masentuneen sisällä olijalle! Pahimpina aikoina minä pakenen uneen, telkkariin ja kirjoihin (tosin ihan pahoina aikoina en pysty keskittymään lukemiseen) eli totaaliseen paikallaanoloon/makaamiseen.
Rinnalla olevana kai koette 'yrittävänne vetää jarrut päällä olevaa kivirekeä'?? Se ei liiku! Masentunut itsekin kokee niin; ihan kuin kaikki voimat olisi omaa toimintaa vastaan, että jokin valtava voima estää minua tekemästä mitään. Ihan pahimpina aikoina ei edes mielessä liiku paljoakaan eikä jaksaisi kenellekään mitään sanoakaan.
Kertokaa, masentuneiden kumppanit, kokemuksistanne lisää. Jospa minäkin voisin ymmärtää miestäni paremmin?? - Itse toivon, että masentuneenakin saisin 'olla olemassa', että se vähä mihin pystyn (motivaatio löytyy onneksi vielä jostain, kuten lapsista, menoista, jne) olisi arvokasta - ja että minä olisin arvokas tällaisenanikin.
Jos et todella valtavasti rakasta masentunutta poikakaveria, älä vaan toisen uhkailujen takia sellaiseen suhteeseen jää. Masennus saattaa olla koko öelämänikäinen juttu. Itse olen tyytyväinen omani tulosta vasta 'myöhemmin' elämän vakavien juttujen myötä. Suru muuttui masennukseksi, nykyään työttömyys on masennukseni pääsyy/mahdollistaja/aiheuttaja.
Rakkautta suhteisiinne 😍.