Poikaystävä sairaalloisen alipainoinen
Moi. Oon ollu mun 29-vuotiaan poikaystävän kanssa nyt 1v2kk ja asutaan yhdessä. Hän on ollut koko meidän tuntemisajan sairaalloisen alipainoinen. Nykyään mitat 185cm ja 54kg. Kun alettii seurustella paino oli vain 50kg. Hän on kertonut laihtumisen syyksi stressin, mutta tässä suhteen aikana on tullut sellainen fiilis, että kyse on enemmänkin tahdosta. Hänelle on diagnosoitu ADHD jo lapsena, en tiedä voiko tällä olla mitään tekemistä tämän kanssa. Hänellä on mahdollisesti myös diagnosoimaton ahdistuneisuushäiriö (pääasiassa) lapsuutensa ja entisen ammattinsa (palomies) tapahtumien takia.
Hän syö suunnilleen 1000 kaloria päivässä (en laske, arvioin suurinpiirtein), joskus vähemmän, joskus harvoin enemmän. Suhteen alussa hän vakuutteli, että kyllä hänen painonsa tästä lähtee nousuun, ja että ainakin vuodessa hän on jo normaalin painon puolella. No ei näy todellakaan tuloksia missään. Ei ole ainoa ”turha lupaus” jonka on mulle antanut. On kova muuttamaan mieltään joka viides minuutti kaikesta.
Hän ei pidä ajatuksesta vaa’alla käymisestä. Aina saan kuulla kitinää siitä, vaikka pyydän häntä vaa’alle ehkä kerron kuukaudessa eli ei ole mitään viikottaista nalkutusta. Hän ei myöskään halua minkäänlaista ”syömisaikataulua”, vaikka kuulemma hänen entinen ravitsemusterapeuttinsa oli laittanut sellaisen sähköpostissa. Karttaa kaikkia yrityksiäni saada häntä syömään.
Välillä tuntuu kuin mulla olisi joku teini-ikäinen lapsi huollettavana eikä aikuinen avopuoliso elämänkumppanina. Joudun koko ajan vahtimaan, että hän syö päivittäin tarpeeksi. Jos en jaksa vahtia enää, hän ei syö edes tuota 1000 kaloria ja laihtuu. Aloitin ammattikoulun tänä syksynä, jolloin ajatukseni ja aikani kuluivat pääasiassa kouluasioihin. Elokuusta syyskuuhun en kiinnittänyt huomiota hänen syömisiinsä. Seurauksena hän laihtui 3 kiloa. Huomasin tämän, kun eräänä päivänä katsoessani häntä ihmettelin, miten hänen poskipäänsä korostuvat niin sairaalloisen näköisesti, ja käskin vaa’alle. Olin äärimmäisen pettynyt häneen ja turhautuminen hänen painonsa suhteen kasvoi entisestään.
En tunne seksuaalista vetoa hänen vartaloonsa. Jos harrastan seksiä hänen kanssaan, se on vain koska tekee mieli ylipäänsä seksiä, ei että haluaisin juuri häntä erityisesti. Suhteen alussa tietenkin halusin häntä jne. mutta kun oon huomannu, ettei muutosta parempaan tapahdu, niin kyllä sitä alkaa haaveilee normaalipainoisista, lihaksikkaista miehistä ja ahdistaa, kun oma mies on tollanen luuranko…
Oon niin väsynyt tähän kaikkeen. En viitsisi jättääkään häntä, kun hän tuntuu välittävän musta tavallaan, mutta silti aina tuntuu, että oon hänelle itsestäänselvyys. Aina riitojen päätteeksi lupailee kaikkea, että muuttuu ja syö enemmän jnejne mutta mikään ei koskaan muutu. Hän saattaa syödä pari leipää enemmän viikon ajan, jos sitäkään, ja sitten palaa takaisin vanhaan syömättömyyteensä.
En usko, että on anoreksiasta kyse. Hän ei kuntoile, ei laske kaloreita yms. mitä anorektikot yleensä tekevät. On vain se, ettei hän yksinkertaisesti syö tarpeeksi. Välillä kuitenkin mulla on fiilis, että se keksii tekosyitä, ettei tarttis syödä. Esimerkki: 6 tuntia viime syönnistä, kello on 12, ehdotan että söisi jotain. Hän sanoo ”joojoo kohta, syön ennen ku meen nukkumaan”. Sitten kello tulee 2 yöllä, ei vieläkään merkkiäkään syömisestä, ja hän menee nukkumaan. Aina pitkittää syömisen aloittamista.
Sori jos on sekava teksti. Halusin vaa kaikki ajatukset tästä johonki. Oon niin väsyny tähän kaikkeen. Mulla on omiaki ongelmia (masennus ja epävakaa persoonallisuushäiriö), mutta nää ei nyt oo keskeinen asia tässä.
Mitäköhän tässä nyt tekisi?
Hei!
Olen pahoillani, että tämä voi tuntua vähän tylyltä, mutta sanon silti:
Mitäpä jos vain kokeilet hyväksyä asian tässä vaiheessa? Et halua olla hänelle huoltaja (ja erittäin hyvä niin) - älä siis ole.
Hänellä ei ilmeisesti ole anoreksiaa, koska ei kuitenkaan valvo omia syömisiään sellaisella tarkkuudella mitä anorektikot.
Onko hänellä mitään lempiruokia? Entäs jos laitatte yhdessä ruokaa ja syötte sen minkä syötte, molemmat, ilman kinaa siitä syödäänkö tarpeeksi vai ei?
Itseasiassa epäilen, että häntä ahdistaa myös kaikki keskustelunavauksetkin tästä aiheesta kun siitä on nyt "vatvottu" niin paljon. Jos antaisit hänelle kunnolla tilaa olla niin kuin on, ja ottaa ihan itse vastuu omasta hyvinvoinnistaan, kun kyseessä ei kuitenkaan ole sinua suoranaisesti koskettavasta asiasta? Ja ei, tämä ei minusta ole sellainen, vaikka sinusta ehkä siltä tuntuukin. Hän on aikuinen ihminen ja jos/kun kyse ei ole varsinaisesti anoreksiasta, hän päättää viime kädessä itse omasta ravitsemuksestaan.
Mitenkä noin muuten elämänhallinta? Onko kello kahdelta yöllä tyypillinen nukkumaanmenoaika hänellä? Entäs jos kävisitte vaikka kävelyillä ulkona, jossain luonnon keskellä? Olisi tutkitusti myös terveellistä itsessään, sivuvaikutuksena saattaisi myös ruokahalu heräillä. Uskon kuitenkin että parhaalle muutokselle olisi hyväksi että päästät itse irti asiasta, ainakin joksikin aikaa, ihan aidosti. Sun ei tarvitse miettiä ja pähkäillä ja pettyä kun puolisosi paino kehittyy tai on kehittymättä, jos tosiaan on niin että hänellä ei ole varsinaisesti anoreksiaa.
Mutta sitten on kyllä myös se, että hän ilmeisesti lupailee myös muita asioita joita ei sitten tee? Tämä on tietysti asia joka ihan itsessään on varmasti raivostuttava asia. Entäs jos kokeilisitte keskustella asian "puhtaalta pöydältä" uusiksi, ja antaisit myös hänelle mahdollisuuden korjata tilanne. Tässä vaiheessa hänen olisi ehkä hyvä saada todellinen mahdollisuus myös vetää ainakin jotkut lupaukset takaisin ilman painostusta. Ymmärrän että se tuntuu epäreilulta, ja onkin sitä. Mutta hänellä on ilmeisesti ongelmana ollut että ei pysty kaikkia pitämään tai ehkä hän tuntee jotkut lupaukset painostuksen alla tehdyiksi. Tämän vuoksi "ilmatilan puhdistus" voisi tehdä hyvää koko parisuhteellenne. Voi tietysti olla että jotkut lupaukset ovat sellaisia että niihin kajoaminen on sitten isomman uusiksimiettimisen paikka, ja tämä on ymmärrettävästi raskasta ja pelottavaakin. Eli ihan kevyestikään siihen ei voi suhtautua.
Tämä tuntuu ikävältä, tiedän, mutta viestistä paistaa läpi vähän se, että parisuhteessanne on osapuolten rajat ihmisinä vähän häilyviä. Minä näkisin että hyvässä parisuhteessa on kaksi toisistaan erillistä ihmistä jotka ovat itse vastuussa ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistaan ja tukevat siltä pohjalta toisen hyvinvointia. Sinun paikkasi ei ole korjata häntä, eikä hänen paikkansa ole korjata sinua. Tuen ja ymmärryksen antaminen toinen toiselle on eri asia.
Meillä ihmisillä on erilaisia ruokailu tottumuksia ja erilainen vartaloja ja ruuansulatusjärjestelmiä. En ymmärrä miksi tästä pitää tehdä ongelma, jos toinen ei koe tarvetta syödä, jossei kysymys ole anoreksiasta tai vastaavasta. Jos hän kuitenkin on terve ja jaksava eikä koe tarvetta syödä enempää niin mikä siinä on ongelma ?
Vartalo asioissakin on aina hyvä katsoa itseään. Miltä minä näytän toisten silmissä? Jokasella on toki omat mieltymyksensä. Minä esimerkiksi itsekin olen todella hoikka mies. Samoissa mitoissa kuin sinun miehesi. Ja pidän yksin omaan vain laihoista naisista. Mutta sekin on kuitenkin vain ja ainoastaan kuorta. Ei minulle tulisi mieleenkään mennä sanomaan kenellekkään ''meneppäs vaa'alle, niin katotaan ootko sä taas lihonu.'' ja jos olet niin kyttäisin toisen syömistä. Koska minun mielestänihän kaikkein kaunein naisvartalo on siro ja pieniluinen ja hoikka nainen. Asian voi kääntää näinkin päin.
Itse olen aina ollut todella hoikka, johtuen urheilusta ja siitä, että minä en yksinkertaisesti liho vaikka söisin jokapäivä sen yhden suklaalevyn ja kaksi pussia perunalastuja. Meillä miehillä joillakin on tämän kaltainen 'ongelma'. ja itse tiedän, että tulisin oikein hyvin toimeen tuolla 1000 kalorillakin jos en harrastasi liikuntaa.
Sinuna keskittäisin enemmän huomiota niihin hyviin ja positiivisiin asioihin kumppanissasi, eikä sellaisii mitä haluaisit muuttaa. Tai millainen hänen haluaisit olevan. ''Välillä tuntuu kuin mulla olisi joku teini-ikäinen lapsi huollettavana eikä aikuinen avopuoliso elämänkumppanina. '' Jos itse mietin tätä lausetta ja omia parisuhteitani niin olen kyllä itse ymmärtänyt sen että _toista ei voi muuttaa mieleisekseen_ Ja toisen ihmisen ulkokuoren jatkuva kritisointi ja ruuan kyttäminen ei kyllä ole myöskään mitenkään aikuismaista.
''Oon niin väsynyt tähän kaikkeen. En viitsisi jättääkään häntä, kun hän tuntuu välittävän musta tavallaan, mutta silti aina tuntuu, että oon hänelle itsestäänselvyys. Aina riitojen päätteeksi lupailee kaikkea, että muuttuu ja syö enemmän jnejne mutta mikään ei koskaan muutu. Hän saattaa syödä pari leipää enemmän viikon ajan, jos sitäkään, ja sitten palaa takaisin vanhaan syömättömyyteensä. ''
Koet, että hän pitää sinua itsestään selvyytenä, kun hän ei nähtävästi koe, että hänen tarvitsee muuttua toisenlaiseksi sinun toiveittesi mukaan... ?
Emmä nyt tiedä mitä sanoa, jos kumppanisi todella tuntuu susta niin vastenmieliseltä niin ehkä ois parempi sitten jättää hänet ? Mieti kuitenkin miksi ylipäätönsä hänen kanssaan alussa aloit olemaan yhdessä... Hänhän oli silloinkin erittäin hoikka. Mitkä ne syyt olivat mksi ihastuit juuri häneen ? Etsi niitä positiivisia asioita hänestä. Koska me kaikki kuitenkin toivomme olevamme toisillemme kauniita ja ihania omia itsiämme, joita katsoa rakkaudella ja että myös meidän 'puutteemme' ja hyväksytään. (onko tämä painoasia joku puute edes?) Tässä asiassa on vain kuorta, se mikä näkyy ulospäin, ja joka ei kerro ihmisestä yhtään mitään. Se ihminen on siellä sisällä.