Pitkä liitto - toivoa vai ei?
Tarvitsen keskusteluapua ja mielipiteitä.
Liittomme on kestänyt nuoruudesta, olemme tunteneet liki 20 vuotta. Meillä ei ole lapsia (oma valinta). Liittomme on ollut sopuisa. Laskin aikaa taaksepäin. Noin 6-7 vuotta sitten oli kriisi, jolloin mieheni mietti suhteen jatkoa. Kriisi meni ohi.
Keväällä meillä oli harvinainen riita, jonka itse olin jo unohtanut. Nyt tuo riita nousi uudestaan esiin.
Vietimme mukavan kesälomamatkan 2 viikkoa. Kotiinpalun jälkeen mieheni kertoi, että pitäisi miettiä parisuhteemme tilaa. Keskusteluissa olen kuullut erikoisia kommentteja:
– miehestä tuntuu, ettei meillä ole yhteisiä asioita tai mielenkiinnon kohtieta (niitä on melko paljonkin)
– rakkaudentuneet ovat vähenneet, mutta ei ilmeisesti kuolleet kokonaan. Kun kysyin milloin, niin ”Ehkä sen järjestämäsi riidan jälkeen”
– ”Kriisit eivät kuulu hyvään parisuhteeseen”
– ”Riidat eivät kuulu parisuhteeseen. Eivät ainakaan minun elämääni”.
Olen yrittänyt analysoida tilanneeta. Joku 40-kriisi voisi olla meneillään. Miehelläni myös huonoa unta koko kesän (jonkinasteinen unettomuusongelma), ei liene sekään tekevän hyvää, jos koettaa järjestellä ajatuksiaan. Mielikuva täysin kinattomasta ja kriisittömästä pitkästä parisuhteesta kuullostaa melkein utopialta. Olenko ihan väärässä? Meillä ei kummallakaan ole kotoa parisuhteen mallia (mieheni isä kuollut nuorena, itse olen avioeroperheestä).
Miten eteenpäin?
Miten mieheni voi tutkiskella onko rakkautta enää? Voinko auttaa siinä jotenkin?
Miten minunnon järkevä toimia? Ehdotin juttelua ulkopuoliselle. Vastaus oli ei.
Olen menettänyt yöuneni. Lomalta pitäisi palata töihin. Itken lähes koko ajan. Voiko kriisin takia saada sairaslomaa?
Onkohan suhteella toivoa? Liiton ulkopuolista kolmatta henkilöä ei ole kuvioissa mukana. Kertokaa vinkkejä, tarvitsen apua.
Aina on toivoa.
Mutta siihen en usko, että ihan riidatonta ja ongelmatonta parisuhdetta on olemassakaan.
Teidän pitäisi pystyä puhumaan asioista, mutta meidän suomalaisten perisynti on olla hiljaa näistä asioista...moon kerran sanonu, että rakastan, ilimootan jo tilanne muuttuu.
On vaikea asia, kun se rakkaus on sellaista, johon ei voi tarttua, panna pöydälle ja pyöritellä, tutkia sen mutkia ja kiemuroita. Kyllähän se pitkässä liitossa arkistuu sekin.
Nelissäkymmenissä ihminen katsoo, taaksepäin ja eteenpäin, harva ehkä ihan tyytyväinen on näkemäänsä.
Hei, minulla ei ole noin pitkästä parisuhteesta kokemusta, mutta vastailen silti oman kokemukseni perusteella. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 9 vuotta ja meillä on kaksi pientä lasta. Välillä suhde natisee liitoksissaan, kun sitä ei ehdi tai viitsi hoitaa riittävästi.
Tiedän, että minulla on hyvä mies, mutta aina sitä ei jaksa muistaa. Jostain syystä sain viime talvena päähäni ilmoittaa meidät parisuhdekurssille. Panikoin etukäteen itse kurssille menemistä varmaan vielä enemmän kuin mies. En mielelläni keskustele tuntemattomien kanssa henkilökohtaisista asioistani. Kurssille meneminen oli kuitenkin parhaita tekemiäni päätöksiä koskaan! Siellä sai paljon ajateltavaa ja puhuttavaa, ja tunteetkin toisiamme kohtaan lämpenivät kurssin aikana selvästi. Eli jos saat miehesi suostuteltua parisuhdekurssille, niin suosittelen lämpimästi. Meidän kurssi oli Kataja ry:n järjestämä eli ei-uskonnollinen.
En halua maalata piruja seinille, mutta eihän vaan hänellä ole toista naista kuvioissa?