Pitäisiköhän jo tajuta jotain?
Olenkohan vähän tyhmä kun en ota elämääni omaan hallintaani?
Olen tässä nyt vuoden verran miettinyt parisuhdettani, enkä ole saanut vieläkään tehtyä ratkaisua suuntaan tai toiseen.
Olen naimisissa ja minulla on kaksi ihanaa lasta (6 ja 8v). Asumme omakotitalossa ja elämä on ihan rauhallista. Puolisoni mielestä kaikki on hyvin ja asioista on turha keskustella. Sen takia pyydänkin nyt tässä neuvoja ja tukea tilanteeseeni.
Eli olen itse työssäkäyvä ja kaikki vapaa-aika kuluu suurinpiirtein lasten parissa. Nautin toki lasteni seurasta ja on mukava seurata heidän varttumistaan. Ystäviä minulla on hyvin vähän ja aikaa heillekään ei ole ollenkaan. Kuitenkin haluaisin elämääni vähän vapaata harrastuksiin tai ihan vaan joutenoloon. Ei paljon pyydetty.
Puolisoni on kuitenkin järjestänyt elämänsä niin, että työnsä lisäksi hänen harrastuksensa vievät pari tuntia aikaa joka päivä ja pitäähän hänen levätäkin.
Kotityöt jäävät pääosin minun hartioilleni. Laitan ruokaa ja huolehdin lasten hyvinvoinnista muutenkin. Siivoilen ja korjailen pikkuasioita. Järjestän lapsille ajanvietettä pelailemalla ja leikkimällä. Ihan kivaa. Puolisoni ei ehdi lasten kanssa juurikaan olla. Ja jos joskus ehtii, päättyvät pelit useimmiten hänen hermojensa palamiseen ja huutoon. Joskus lapset saavat huudon lisäksi hieman ”tukkapöllyä”. Muuten puolisoni ei ole väkivaltainen. Hän on vain lievästisanottuna negatiivinen. Asioista hänen kanssaan on mahdotonta keskustella ilman, että tilanne päättyy huutoon tai mykkäkouluun. Ainoa asia mistä hän keskustelee hymyssä suin on hänen harrastuksensa. Ja siitä kyllä riittäisi juteltavaa tuntikausiksi. Puolisoni on myös muille ihmisille melko töykeä ja joskus hävettää olla hänen seurassaan. Ulos syömään hänen kanssaan ei voi mennä, koska en muista yhtään kertaa, että hän olisi ollut tyytyväinen ruokaansa. Ja sen saa kyllä myös henkilökunta kuulla.
Rakastelu ei mahdu puolisoni ohjelmaan ei edes ”pikaiset”. Tietääkseni hänellä ei kuitenkaan ole toista kumppania. Häntä ei vaan enää niin huvita.
Rahan takia en hänen kanssaan ole, sillä hän ei juuri osallistu perheen hankintoihin. Saattaa hän joskus heittää vitosen setelin pöydälle kaupparahaksi. Hänen rahansa kuluvat harrastukseen. Joskus hän saattaa huutaa lapsille ostetusta limpsapullosta ja sen hinnasta ja samana iltana käydä vaatekaupassa ja lähteä kavereiden kanssa ravintolaan. No maksaa hän oman osansa laskuista sentään.
Miksi olen sitten hänen kanssaan vieläkin? En löydä hänestä enää mitään positiivista sanottavaa ja elämänarvomme ovat täysin päinvastaiset. Negatiivinen vs positiivinen. Minä itse vs lapset ensin. Ym.Ym. Kuitenkin ajattelen, että lapsilla pitäisi olla sekä äiti että isä.
Siinä onkin se suuri kysymys. Jatkaako tätä elämää näin vai lähteä vihdoinkin pois lasten kanssa toteuttamaan unelmiaan kun vielä ehtii. Elämä on kuitenkin suhteellisen lyhyt aika. Vai marmatanko vaan turhaan aikani kuluksi…?
Sanomattakin tiedät, että puolisosi tuskin elää sellaista elämää, jota isänä ja sinun miehenäsi hänen kuuluisi elää.Ainoa vaikeus tässä on tietenkin se, että mitään yksiselitteistä ratkaisua tuskin on.Ymmärrän lasten tarpeen isäänsä.Sinä olet varmasti lukemattomat kerrat yrittänyt saada häntä ymmärtämään tilanteesi, kysynyt kenties häntä jonnekin keskustelemaan asioista, tarkoitan jotain ammatti-ihmistä?Kuka tai mikä saisi hänet tajuamaan teidän arvon?Sen, ettei perhe ole itsestäänselvyys.Olisiko ketään, jota voisit ajatella, että voisi auttaa sinua?Jotain paikkaa, missä voisitte mieluiten yhdessä selvittää asioita?Sinä olet varmaankin liian läheinen ihminen hänelle sitä sanomaan.Monesti menee niin, että tällaisessa suhteessa emme haluaisi ottaa vastaan puolisoltamme vastaan ainakaan mitään negatiivista ja siitä tulee ikäänkuin kierre hyvin helposti.Kummallakaan ei ole mielesään mitään hyvää puolisostaan.Sen voisi katkaista jotenkin, kenties toimimalla aivan toisin kuin yleensä.
En varmastikaan osaa auttaa sinua paljonkaan,mutta toivon sinulle voimia!🌻🙂🌻
Voimia tilanteeseesi, kuulostaa todella vaikealta!
Kuinka paljon olet puhunut tunnoistasi miehellesi? Kuulostaa, että ette ole keskustelleet aiheesta kovinkaan paljoa ainakaan menestyksekkäästi. Tuollaisessa tilanteessa edellisessä viestissä mainittu ammattiapu saattaisi oikeasti auttaa. Eli parisuhdeterapeutti, jonka avulla pystyisitte käymään mielekästä keskustelua siitä, mitä haluatte elämältänne, yhdessä tai erikseen. Jos miehesi ei muuten suostu, ja oikeasti pohdit eroa, voit hyvin asettaa tämän ehdoksi liitollenne. Parisuhteen eteen pitää aktiivisesti tehdä töitä, ja pari tuntia syvällistä keskustelua ei pitäisi olla liikaa pyydetty.