Pöllille

Kyllä nyt kuulostaa suhteettomalta jos et pääse vihasta yli kun vaimo paljastuukin samanlaiseksi kuin sinä.

Kun itse tulin petetyksi, niin mietin että kostaisin, olisi ollut suhteettoman tekopyhää jos mieheni ei olisi kestänyt minulta samaa minkä minulle teki :O

Olin vaan sen verran viisaampi että se uskollisuus oli minun hyveeni, enkä sitä halunnut miehen takia pilata. Ajatus ettei voisi enää sanoa olleensa uskollinen kuten on avioliittolupauksena antanut, olisi minusta musertavaa. Sentään on se oma moraali ja itsearvostus jäljellä.

Tuntuupa tosiaan oudolta,kun itse olet uskoton vaimon pitäisi se antaa anteeksi ja jatkaa elämää kanssasi,mutta kun vaimosi on uskoton siitä et tahdo päästä yli mitenkään. Miten sen pystyt selittämään edes itsellesi. Oletko sinä oikeutettu erikoiskohteluun ja tunnetko voivasi edes uskollisuutta odottaa oman käytöksesi jälkeen. Käyttäydy itse niin kuin toivot toisenkin käyttäytyvän itseäsi kohtaan.

Samaa mieltä edellisten kanssa. Tuntuu oudolta,että et pääse vaimosi uskottomuudesta yli??Sinulla on ilmeisesti paljon selvitettävää itsesi kanssa jotta pääset eteenpäin. Vaimosi teki väärin mutta niin myös sinä. Pettämiset satuttavat aina mutta joskus elämäntilanne menee sellaiseksi,että ihminen hairahtuu ja toimii väärin. Olemme vain ihmisiä ja teemme virheitä mutta niistä pitää ottaa opikseen ja pyrkiä parempaan. Vaimosi on ilmeisesti ymmärtänyt asian ja toivon,että sinäkin pääset tästä yli.

Sitä tässä pähkäilen itsekkin ja siitä itseäni syyllistänkin. Uskokaa pois. Asiat eivät vain aina ole niin mustavalkoisia, kun niitten haluaisi olevan. Niinkuin sanoin, iso ongelmani on että en pysty laittamaan tekoja samalle viivalle, vaikka ehkä niin haluaisinkin. Totta on että molemmat on pettänyt. Se on fakta ja sen ymmärrän. Valitettavasti minulle myös teko merkitsee paljon. Koen vaimon vaimoni suhteen vakavammaksi, kun oman pelleilyni. Jos vaimoni olisi jättänyt asian samaan kun oma sekoiluni, ei minulla mitään ongelmaa olisikaan. Kuulostaa pinnalliselta ja sitä se onkin. Mutta fiiliksilleni en mitään voi ja se on perseestä. Toki ymmärrän, että ihmiset kokevat asiat erillailla ja minulle asian selviäminen oli huomattavasti kovempi pala kuin vaimolleni. Toki asiaan liittyy paljon muitakin ongelmia, mitkä ovat nyt kärjistyneet kun ovat tapetille nousseet.

Olen kohtuuton, eikä vaimoni ansaitse vihaani. Tiedän sen. Oudolla tavalla toivon, että vaimoni tuntisi samoin, kun itse tunnen. Se tässä ristiriitaa paljon aiheuttaa itselleni ja tunnen itseni melko paskaksi ihmiseksi sen vuoksi. Kuten sanoin näkemyksemme vaimoni kanssa eroaa täysin toisistaan ja sen takia asia on välissämme aika vahvasti.

Vaimollasi on jonkinlainen ristiriita tuntemuksissaan ja toiminnassaan: vaimosi edelleen fiilistelee suhteesta pettäjäkumppaninsa kanssa ja on kuitenkin "katunut tekoaan enemmän kuin mitään muuta ja pitänyt itseään huorana vuosien ajan". Mutta ehkä tämä on mahdollista? Toisaalta, miksi vaimosi pitää edelleen yhteyttä kolmanteen osapuoleen?

Jos oma suhteesi on ollut pikainen (yhden illan?) syrjähyppy, niin varmaankin sen voi tulkita lievemmäksi rikkomukseksi. Mutta toisaalta asiat ja teot on erittäin vaikea saada tasoihin, joten siinä mielessä joku on aina "voitolla" tai "tappiolla", jos sellaisia käsitteitä voi tällaisessa tilanteessa käyttää. Varmaan voi, mutta kannattaa miettiä onko "voitolla" se, joka on pettänyt pahemmin, vai kenties kuitenkin se, joka vähemmän?

Ehkäpä ongelma on juuri tämän kirjoittamasi "aina luottanut vaimoni viattomuuteen 100%."? Nyt kun on selvinnyt, että vaimosi on samanlainen, erehtyvä ja virheitä tekevä ihminen kuin sinäkin, niin se on sinulle liikaa, etkä kestä sitä? Tai sitten ongelma voi olla myös siinä, omat väärin tekemiset tuntuvat usein vähäisimmiltä kuin toisten? Tai sitten vielä vanhakantainen ajatus, että miehellä voi olla seikkailuja, mutta naisen pitää olla puhdas pulmunen?

Tilanteenne on siis osittain sama kuin meillä: kummatkin ovat pettäneet, toinen jossain määrin enemmän kuin toinen. Mutta kummatkin ovat tehneet sen.

Sen verran vielä, että missään nimessä en odota vaimoltani anteeksi antoa. Niin jeesustelija en ole minäkään, vaikka kohtuuton ehkä olenkin. Olen paskan niskaani teostani ansainnut, se on selvää.

KasKas kirjoitti 28.10.2016 14:42

Vaimollasi on jonkinlainen ristiriita tuntemuksissaan ja toiminnassaan: vaimosi edelleen fiilistelee suhteesta pettäjäkumppaninsa kanssa ja on kuitenkin "katunut tekoaan enemmän kuin mitään muuta ja pitänyt itseään huorana vuosien ajan". Mutta ehkä tämä on mahdollista? Toisaalta, miksi vaimosi pitää edelleen yhteyttä kolmanteen osapuoleen?

Jos oma suhteesi on ollut pikainen (yhden illan?) syrjähyppy, niin varmaankin sen voi tulkita lievemmäksi rikkomukseksi. Mutta toisaalta asiat ja teot on erittäin vaikea saada tasoihin, joten siinä mielessä joku on aina "voitolla" tai "tappiolla", jos sellaisia käsitteitä voi tällaisessa tilanteessa käyttää. Varmaan voi, mutta kannattaa miettiä onko "voitolla" se, joka on pettänyt pahemmin, vai kenties kuitenkin se, joka vähemmän?

Ehkäpä ongelma on juuri tämän kirjoittamasi "aina luottanut vaimoni viattomuuteen 100%."? Nyt kun on selvinnyt, että vaimosi on samanlainen, erehtyvä ja virheitä tekevä ihminen kuin sinäkin, niin se on sinulle liikaa, etkä kestä sitä? Tai sitten ongelma voi olla myös siinä, omat väärin tekemiset tuntuvat usein vähäisimmiltä kuin toisten? Tai sitten vielä vanhakantainen ajatus, että miehellä voi olla seikkailuja, mutta naisen pitää olla puhdas pulmunen?

Tilanteenne on siis osittain sama kuin meillä: kummatkin ovat pettäneet, toinen jossain määrin enemmän kuin toinen. Mutta kummatkin ovat tehneet sen.

Osittain osut oikeaan kyllä. Uskon kyllä että kaikki virheitä tekevät, ei siinä mitään. Jollain alitajuntaisella tavalla olen aina aavistanut, että vaimokin on saattanut jotain puuhastella. Vaimon viattomuudella tarkoitin, että en uskonut vaimon pystyvän noin rajuun tekoon. Siitä olen melko pöyristynyt. Itseäni olen aina ihan kusipäänä pitänyt.

Se asiassa aika paljon minua rassaakin, että vaimo ei koskaan pystynyt sanomaan "ei" vaan suhde loppui olosuhteiden pakosta. Jollain tavalla koen että ei ole pystynyt tilejään tekemään selväksi vieläkään kolmannelle osapuolelle. Sanoo kyllä että muistaa kaikki fiilikset, mutta eivät ne merkkaa mitään. Vaikea vain välillä luottaa vaimoni sanaan, kun viesteistä sai hieman toisen käsityksen. Vaimon mielestä ne ovat vain viestejä, ei sen kummempaa.

Itselläni oli voisiko nyt sanoa syrjähypyn ja suhteen välimuoto. Vihelsin onneksi pelin poikki nopeasti. Mutta voi kai sitäkin lyhyeksi suhteeksi sanoa. En kiellä sitä. Itselläni ei ollut niinkään tunteita pelissä, joten juttu oli helppo lopettaa. En tällä kommentilla nosta itseäni jalustalle. Se ei poista tekoni törkeyttä. Olisin vain toivonut että vaimoni olisi pystynyt samaan. Siis lopettamaan suhteen omasta tahdostaan.

Karmivalta myös tuntuu, että vaimoni oli oikeasti miettinyt minun jättämistäni kyseisen miehen takia, mikä myös tuli täysin puun takaa. Kolmas osapuoli rakastui täysin vaimooni ja rukoili minun jättämistäni. Tottakai olen onnellinen että valinta kohdistui minuun, vaikka en ollut edes tietoinen että moinen pyörii vaimoni päässä. Valitettavasti jollain tasolla koen, että olin tilanteessa helppo ilmiselvä valinta olosuhteiden takia (mies asuu ulkomailla), vaikka vaimoni muuta väittää. Tottakai syyllistän itseäni helvetisti siitä miksen huomannut tuolloin mitään. Vaimo oli omien sanojensa mukaan tuolloin täysin pihalla pitkään. Itse en muista aikaa enää. Ehkä hyvä niin.

Tiedän kyllä että ei tälläsiä tekoja oikein voi aina suhteuttaa toisiinsa. Kukin käsittelee ne myös niin omalla tavallaan. Joihinkin osuu pahemmin, joihinkin ei. Kuhan nyt kerroin miksi minulla on vaikeuksia päästä asiasta yli.

Sympatiaa en ole täältä kerjäämässä. Tiedostan oman tekoni törkeyden kyllä ja kuten sanoin aiemmin en odota vaimoltani anteeksiantoa. Lähinnä haluaisin tietää onko muilla samankaltaisia kokemuksia tilanteesta, jossa teon ja sen selviämisen välissä on pidempi aika?

aamu72 kirjoitti 28.10.2016 13:51

Samaa mieltä edellisten kanssa. Tuntuu oudolta,että et pääse vaimosi uskottomuudesta yli??Sinulla on ilmeisesti paljon selvitettävää itsesi kanssa jotta pääset eteenpäin. Vaimosi teki väärin mutta niin myös sinä. Pettämiset satuttavat aina mutta joskus elämäntilanne menee sellaiseksi,että ihminen hairahtuu ja toimii väärin. Olemme vain ihmisiä ja teemme virheitä mutta niistä pitää ottaa opikseen ja pyrkiä parempaan. Vaimosi on ilmeisesti ymmärtänyt asian ja toivon,että sinäkin pääset tästä yli.

Kyllä tässä olen samaa mieltä kanssasi. Minulla on helvetisti setvittävää oman pääni kanssa. Tiedän et se jarruttaa asian käsittelyä huomattavasti. Ja myös toisin päin. Uskottomuus asiat jarruttavat helvetisti oman pään setvimistä. Se on pieni oravanpyörä, josta en oikein ulos pääse. Siksi käymme terapiassa ja siksi myös käyn itse terapiassa. Tiedostan hyvin että olen totaalijuuttunut tilanteeseen. En vain pääse mihinkään suuntaan. Se ahdistaa aika rajusti. Samaa toivon todella itsekkin, että joskus asiasta yli pääsen. Uskon että pääsen. Siinä vaan saattaa kestää kauan. Tiedostan myös että jos asiasta tulee mulle elinkautinen, on helpompi molemmille, kun annetaan olla. Toivon että tähän tarvitse mennä.

Myönnän että olen ehkä elänyt aina liikaa vaimolleni ja pitänyt sinisilmäisesti häntä erehtymättömänä. Toisaalta tämä on hyvä muistutus ihmisluonteesta.

aamu72 kirjoitti 28.10.2016 13:51

Samaa mieltä edellisten kanssa. Tuntuu oudolta,että et pääse vaimosi uskottomuudesta yli??Sinulla on ilmeisesti paljon selvitettävää itsesi kanssa jotta pääset eteenpäin. Vaimosi teki väärin mutta niin myös sinä. Pettämiset satuttavat aina mutta joskus elämäntilanne menee sellaiseksi,että ihminen hairahtuu ja toimii väärin. Olemme vain ihmisiä ja teemme virheitä mutta niistä pitää ottaa opikseen ja pyrkiä parempaan. Vaimosi on ilmeisesti ymmärtänyt asian ja toivon,että sinäkin pääset tästä yli.

Ja kyllä. Vaimoni suhtautuu asiaan huomattavasti kypsemmin. Myönnän senkin. Se ei vain valitettavasti poista mielikuvia ja ajatuksia päästäni.

Jostain luin joskus, että sivusuhteista naiset hakevat enemmän henkistä yhteyttä, miehet fyysistä? Jotain kai joka tapauksessa siinä omassa suhteessa ei ole kunnossa, jos on uskollisuuslupaukset annettu ja silti vieras houkuttaa liikaa? Ei ehkä tulla huomatuksi ja kohdatuksi henkisesti ja/tai fyysisesti omassa suhteessa. Eikä sellaista tilannetta muuteta yksin, kyllähän siihen tarvitaan molempia. Ja pettämisen jälkeen lujaa tahtoa jättää mennyt taakse...

Joku tässä jo mainitsi, että tämä ei liene kilpailu, kumpi petti "pahemmin"? Mitä sillä sinänsä on merkitystä enää? Kyllä, olet menettänyt luottamuksesi vaimoosi. Hänkin sinuun? No. Miten ajattelette elää eteenpäin? Miettimällä ja jauhamalla pettämistä? Ehkä se on ollut lopputulema jostain, mitä teidän on suhteessanne korjattava? Toki, en myöskään ymmärrä, miksi vaimosi on pitänyt yhteyttä kolmanteen osapuoleen? Vai onko ikä sellainen, että aletaan haikailla jotain vanhoja juttuja? Elämän kasvukriisi?

Oli miten hyvänsä, aika tehnee tehtävänsä teilläkin. Suuntaan tai toiseen. Voimia toivon, mutta myös muuta ajateltavaa sinulle. Ehkä etäisyyttä? Itseensä tutustumista... Mekin olemme teineistä asti yhdessä eläneet ja kyllähän siihen elämään kaikkea mahtuu, toisesta on ollut ehkä väärällä tavalla riippuvainen?

Tsemppiä!🙂👍

1Maisa kirjoitti 28.10.2016 19:41

Jostain luin joskus, että sivusuhteista naiset hakevat enemmän henkistä yhteyttä, miehet fyysistä? Jotain kai joka tapauksessa siinä omassa suhteessa ei ole kunnossa, jos on uskollisuuslupaukset annettu ja silti vieras houkuttaa liikaa? Ei ehkä tulla huomatuksi ja kohdatuksi henkisesti ja/tai fyysisesti omassa suhteessa. Eikä sellaista tilannetta muuteta yksin, kyllähän siihen tarvitaan molempia. Ja pettämisen jälkeen lujaa tahtoa jättää mennyt taakse...

Joku tässä jo mainitsi, että tämä ei liene kilpailu, kumpi petti "pahemmin"? Mitä sillä sinänsä on merkitystä enää? Kyllä, olet menettänyt luottamuksesi vaimoosi. Hänkin sinuun? No. Miten ajattelette elää eteenpäin? Miettimällä ja jauhamalla pettämistä? Ehkä se on ollut lopputulema jostain, mitä teidän on suhteessanne korjattava? Toki, en myöskään ymmärrä, miksi vaimosi on pitänyt yhteyttä kolmanteen osapuoleen? Vai onko ikä sellainen, että aletaan haikailla jotain vanhoja juttuja? Elämän kasvukriisi?

Oli miten hyvänsä, aika tehnee tehtävänsä teilläkin. Suuntaan tai toiseen. Voimia toivon, mutta myös muuta ajateltavaa sinulle. Ehkä etäisyyttä? Itseensä tutustumista... Mekin olemme teineistä asti yhdessä eläneet ja kyllähän siihen elämään kaikkea mahtuu, toisesta on ollut ehkä väärällä tavalla riippuvainen?

Tsemppiä!🙂👍

Kiitokset tsempeistä.

Tiedän että olen ollut riippuvainen suhteessa juuri väärällä tavalla, kuten sanoit. En ole ehkä koskaan pystynyt rakentamaan itselleni omaa identiteettiä. Siksi varmaan vaimon juttu kolahti niin julmetusti. Nyt sen olen tajunnut. Kuten aiemmin totesin, tässä on paljon kaikkea mahollista ympärillä myös. Melko raju kasvun paikka itselleni, vaimolleni ja parisuhteellemme. Toivottavasti kestämme kasvukivut.

Kovasti yritän saada asiaa pois päästäni, kanavoimalla fokusta kaikkeen mahdolliseen muuhun. Mm. Mielipuoliseen treenaamiseen. Välillä auttaa, välillä ei. Yksinkertaisesti pääni ei päästä siimaa yhtään ulos ja kelaa sen samantien takaisin, kun sitä pystyn vähän vetämään löysälle. Toki aikaa on kulunut melko vähän vasta, ja välillä on ollut parempiakin hetkiä. Vaimollani ja minulla on tässä ollut paljon hyviäkin hetkiä, jotka auttavat molempia jaksamaan. Itsellä välillä tsemppaus vaan vie voimat ja romahdan taas ja kaikki vyöryy niskaan. Mut päivä kerrallaan porskutetaan.

Hei 🙂🌻
Pölli: usko vaan; sinä selviät mutta aikaa se vie.
Meillä on mennyt nyt neljä vuotta miehen uskottomuudesta; muutaman kuukauden sivusuhde tuttavaamme oli kyseessä. Tuolloin ja edelleen sairastan parantumatonta sairautta, johon tehtiin nyt viime kesänä jo kuudes leikkaus.
Mieheni suhde alkoi siitä, että tuo nainen tarjosi empatiaa sairauteni takia ja myöhemmin vähän muutakin 😑❓
Otin tuolloin yhteyttä myös naisen aviomieheen, koska mielestäni myös hänellä oli oikeus tietää vaimonsa petturuudesta.
Jutun paljastuttua mies joutui sairaslomalle pariksi kuukaudeksi. Hän oli niin häpeissään ja syyllisyydentuntoinen, että se lamasi hänet täysin.
Naisen vaistolla tiesin jo suhteen alusta asti, että jotain on meneillään. Mies vaan valehteli ja syytti minua hulluksi vainoharhaiseksi.
Ensimmäinen vuosi oli pahin. En nukkunut/syönyt juuri lainkaan. Olin niin järkyttynyt, etten edes tuntenut mitään tunteita.
Siitä selvittyäni suru oli päällimmäinen tunne. Vihaa en pystynyt tuntemaan.
Mutta nyt, kun aikaa on mennyt, on mielialani seesteinen. Pitkässä avioliitossa ei enää voimakasta rakkauden roihua ole mutta suhteemme toimii. Mies osoittaa hellyyttä enemmän ja on mukana sairaalakäynneilläni toisin, kuin ennen uskottomuutta. Hän myös tietää sen, että mikäli pettää uudelleen, niin asiasta ei edes keskustella, vaan se on sitten avioero.
Jos kysyn itseltäni, luotanko enäämieheeni, niin vastaus on, että en luota; ainakaan niin sokeasti, kuin ennen tein. Ehkä se on jonkinlaista itsesuojelua. Anteeksi voi antaa mutta unohtaa ei ☹️

Tämän ketjun lukeminen aukaisi minulle aika paljon miehistä ajatusmaailmaa.

Meillähän siis tilanne niinpäin, että minä erehdyin suutelemaan toista miestä, mieheni sai tietää ja kosti suutelemalla toista naista. Meillä ei siis suhteita eikä seksiä muiden kanssa, mutta mieheni sydänjuuriaan myöten loukkaantunut, eikä pääse asiasta yli.

Silti hän ei omasta mielestään pettänyt, koska mä tein sen ensin, eikä hän olisi kuulemma ikinä sitä tehnyt ellei olisi kuullut minun tehneen. Eikä olisi pystynyt olemaan kostamatta.

Minä olen kymmeniä kertoja vedonnut siihen, että me olemme nyt samalla viivalla. Kummallekaan ne toiset ihmiset ei merkinneet mitään, ja molempien huulet ovat koskettaneet vieraan huulia. Että asiana naurettavan pieni, kun monilla pariskunnilla paljon isompia petoksia läpikäytävänä.

Tunnistan siis sinun kirjoituksestasi tuon naisen syyllistämisen, kun molemmat kuitenkin syyllistyneet samaan. Samoin tuon mustasukkaisuuden ja epäluulon. En toki vähättele tunteitasi, pettäminen sattuu aina, oli se missä mittakaavassa tahansa. Minä pystyn samastumaan vaimoosi tuossa anteeksi antamisessa ja unohtamisessa. En kiduta itseäni mielikuvilla miehestäni toisen naisen kanssa ja pystyn suuntaamaan ajatukset tulevaisuuteen. Minun mieheni puhuu edelleen asiasta kuin se olisi tapahtunut eilen, ja on edelleen yhtä suuttunut ja pettynyt kuin saadessaan tietää siitä.

Haluan vain sanoa, että todennäköisesti epäluulosi ja mustasukkaisuutesi ovat turhia. Jos vaimosi suhde on ohi ja kuopattu, ei hän sitä haikaile tai tee uudestaan. Varmasti hän katuu sitä, eikä olisi halunnut sinua loukata. Loppujen lopuksi teet kiusaa vain itsellesi hautomalla asiaa loputtomiin.